JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kahden puolen pöytää

15.4.2014 18.42

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140415184200

Pie­ni rus­ke­a­hiuk­si­nen tyt­tö, lap­sen­lap­se­ni, is­tuu vas­ta­pää­tä keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä. Hän piir­tää kes­kit­ty­nees­ti. Ihas­te­len tai­ta­vaa ky­nän käyt­töä ja kau­nii­ta vä­re­jä työs­sä. Pie­nel­lä on hyvä vä­ri­sil­mä!

Tyt­tä­ren per­he on tul­lut sa­to­jen ki­lo­met­rien pääs­tä vie­raak­si mum­mu­laan. Nyt keit­ti­ös­sä on kui­ten­kin hil­jais­ta. Muu per­he ja pap­pa­kin ovat häi­py­neet joko pi­hal­le tai ta­lon toi­seen pää­hän. It­se juon myö­häis­tä aa­mu­kah­via pöy­dän ää­res­sä. Ja vas­ta­pää­tä on tuo sie­vä tyt­tö, joka piir­tää.

Yh­täk­kiä pie­nen työ kes­key­tyy, ja hän luo sil­män­sä mi­nuun:

– Mum­mu, me luul­tiin, et­tä sinä ja pap­pa olet­te kuol­leet.

Muki kä­des­sä­ni py­säh­tyy. Vas­taan kui­ten­kin ihan ta­val­li­ses­ti:

– Vai niin. Mut­ta mik­si te sit­ten tu­lit­te mum­mu­laan?

– Me tul­tiin vain tar­kis­taan se asia, sa­noo tyt­tö, ja piir­tä­mi­nen jat­kuu.

Jäl­leen ker­ran ih­met­te­len, mi­ten lap­set ovat te­rä­vä­nä­köi­siä. Lap­sen­lap­se­ni on huo­man­nut, mi­ten mum­mun hiuk­set ovat har­maan­tu­neet. Yhä vai­ke­am­pi hä­nen on kii­ve­tä jak­ka­ral­le ja ai­na vain hi­taam­min mum­mul­ta on­nis­tuu por­tai­den ja ylä­mä­en nou­su. Pap­pa kyl­lä juok­see lenk­kin­sä joka aa­mu, mut­ta kyl­lä­pä hä­nen­kin ryh­tin­sä on jo men­nyt ku­ma­raan.

Sii­nä aa­mu­kah­vi­pöy­däs­sä ker­taan työn­täy­tei­siä vuo­sia per­heen kes­kel­lä: Ilois­ta ään­ten so­ri­naa täs­sä keit­ti­ös­sä. Usein na­his­te­lua, eri­mie­li­syyt­tä, mut­ta myös asi­oi­den so­pi­mis­ta. Par­haim­mil­laan ja pa­him­mil­laan yh­teen ää­neen pu­hu­mis­ta tä­män pöy­dän ää­res­sä. Erää­nä sun­nun­tai-il­ta­na olim­me koko per­he kool­la keit­ti­ös­sä. Sii­hen tuli ys­tä­väm­me ky­lään ja muis­tut­ti, kuin­ka ar­vo­kas­ta on, et­tä olem­me kaik­ki kool­la täs­sä yh­des­sä. Nämä päi­vät ovat nyt ta­ka­na­päin. ”Vain tuo­kio, ja ku­ra­saap­paat ovat tö­mis­seet luo­tam­me pois”, sa­noo Pirk­ko Lii­sa Lin­ja­ma ru­nos­saan.

Mut­ta olen on­nel­li­nen, et­tä meil­le on an­net­tu näi­tä uu­sia ku­ra­saap­pai­den omis­ta­jia! Näi­tä tai­tei­li­joi­ta, ky­see­na­lais­ta­jia, to­tuu­den­pu­hu­jia. Jot­ka opet­ta­vat, et­tä ei kan­na­ta lii­kaa mu­reh­tia huo­mis­ta ja van­huu­den mu­ka­naan tuo­mia vai­vo­ja. Ei si­tä­kään, et­tä niin moni asia, mitä nuo­rem­pa­na suun­nit­te­li, on jää­nyt puo­li­tie­hen, kes­ke­ne­räi­sek­si.

Tä­nään meil­lä on tämä ai­nut­ker­tai­nen tai­vaan Isän an­ta­ma päi­vä ja toi­nen toi­sem­me. Pie­ni tyt­tö ja mum­mu keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä.

KaijaLahtinen
Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Nyt olen eläkkeellä. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys