JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Kevätaurinko paistaa ja paljastaa

Heikkala Inkeri
Aiemmat blogit
1.5.2014 10.55

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140501105500

Min­kä­lai­set aseet nyt ot­tai­sin käyt­töön. Tis­ki­ai­neen, mik­ro­kui­tu­lii­nan, sa­no­ma­leh­ti­pa­pe­rin, las­tan vai eh­kä sen he­rä­te­os­tok­sen, jon­ka ak­ku riit­ti ker­ta­käy­töl­lä kah­teen ik­ku­naan. Ve­si­san­kot, kak­si kap­pa­let­ta avaa­jia ja ruu­vi­meis­se­lin. Näis­sä van­hois­sa ik­ku­nois­sa on jo­kai­ses­sa yh­teen­sä kuu­si puol­ta, pal­jon­ko niis­tä kai­ken kaik­ki­aan tu­lee­kaan…

Täl­lä ker­ral­la aloi­tan ai­na­kin niis­tä, jot­ka vii­me vuon­na jäi avaa­mat­ta ja näyt­tä­vät ta­kaan­sa avau­tu­van mai­se­man har­maa­na. Sit­ten tar­vi­taan myös tik­kaat ja lank­ku­vi­ri­tel­mät. Ja eh­kä ka­ve­ri, joka var­mis­taa… Pelk­kä työn ajat­te­le­mi­nen­kin jo vä­syt­tää, mut­ta pak­ko tämä on teh­dä, muu­ten koko huus­hol­li tun­tuu koko ke­sän tunk­kai­sel­ta.

Kun lap­set oli­vat pie­niä, teip­pa­sin keit­ti­ön kaa­pin oveen kat­kel­man Pirk­ko-Lii­sa Lin­ja­man ru­nos­ta äi­din ke­vät­kir­je:

”Sinä ym­mär­tä­väi­nen

mi­nun ei tar­vit­se se­li­tel­lä

mik­si keit­ti­ön ik­ku­na

on täyn­nä voi­lei­pä­kä­sien jäl­kiä.”

Kun suun­nit­te­lim­me muut­toa tä­hän ta­loon, al­haal­le yl­tä­vät ik­ku­nat en­sin mie­ti­tyt­ti­vät. Myö­hem­min ne vain ihas­tut­ti­vat. Pi­dim­me huo­len, et­tä yk­si­vuo­ti­aal­la­kin oli va­paa pää­sy ik­ku­nan ää­reen. Mo­net to­vit sii­nä vie­tet­tiin seu­rail­len lin­tu­jen, ora­vien ja jopa ke­tun puu­hai­lu­ja. Sik­si­pä ik­ku­nan ala­o­sa oli täyn­nä pie­niä kä­den ja ne­nän jäl­kiä. Ylem­pä­nä nä­kyi hie­man isom­pi­a­kin sor­men­jäl­kiä. Kaik­kein ylim­pä­nä oli jos­kus ot­san pai­nau­ma, jos­ta erot­tui sel­väs­ti ryp­py­jen hie­not ver­kos­tot. Pap­pa oli jak­sa­nut läh­teä kat­so­maan las­ten kans­sa ulos. Lin­ja­man runo jat­kuu näin:

”Mut­ta tänä päi­vä­nä

kun tal­ven taa­kat ovat ta­ka­na

ja au­rin­ko lois­taa

on help­po iloi­ta voi­lei­pä­kä­sis­tä,

jot­ka osoit­te­le­vat pik­ku­lin­tu­ja

– vain tuo­kio, ja ku­ra­saap­paat

ovat tö­mis­tel­leet luo­tam­me pois.”

Tätä ny­kyä ik­ku­nat saa­vat ol­la enim­mäk­seen rau­has­sa. Vain jos­kus las­ten­lap­set tu­le­vat jät­tä­mään nii­hin omat jäl­ken­sä. Nii­den pesu ta­pah­tuu ai­na vii­veel­lä, hai­keu­del­la. Kau­an­ko kes­tää, et­tä saam­me sy­liim­me taas näi­tä kau­ka­na-asu­via?

On­ko pak­ko pes­tä ik­ku­nat, on­ko pak­ko sii­vo­ta? Nuo­ri­so esit­tää tuon ky­sy­myk­sen usein raf­laa­vas­ti. On ihan hyvä py­säh­tyä miet­ti­mään sitä. Ai­na­kin sil­loin, kun työ tun­tuu pa­ko­no­mai­sel­ta. Hyvä on ai­na myös miet­tiä, mi­ten per­hees­sä töi­tä pys­tyy ja­ka­maan. Ja teh­tyä työ­tä voi ai­na juh­lia vaik­ka­pa lät­ty­kek­ke­reil­lä tai pel­käl­lä hy­väl­lä mie­lel­lä.

Jos­kus on hyvä py­säh­tyä myös miet­ti­mään sitä, mil­lai­ses­ta ik­ku­nas­ta me it­se kat­se­lem­me maa­il­maa. Lii­an kirk­kaak­si puu­nat­tu saat­taa näyt­tää naa­pu­rin ta­ka­pi­han tör­ky­ka­sat­kin. Ja har­maak­si pint­ty­neen ik­ku­nan läpi on vai­kea erot­taa tien rou­ta­vau­ri­ot. Mut­ta ma­ta­lal­la ole­vas­ta ik­ku­nas­ta pie­nen on help­po näh­dä muut­to­lin­tu­jen ke­rään­ty­mi­nen mat­kaan läh­töä var­ten.

InkeriHeikkala
Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys