JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kuin­ka yk­sin on hyvä ol­la?

Heikkilä Mirja
Aiemmat blogit
10.10.2018 6.56

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420181010065600

Jos­sa­kin elä­män­vai­hees­sa haa­ve­am­mat­ti­ni oli syr­jäi­sen si­vu­kir­jas­ton hoi­ta­ja. Ajat­te­lin, et­tä sii­nä voi­sin yh­dis­tää kak­si lem­pi­a­si­aa­ni, yk­si­no­lon ja lu­ke­mi­sen.

Eh­kä tuo haa­ve il­maan­tui sil­loin, kun kir­jat ke­rä­si­vät pö­lyä hyl­lys­sä ja huo­neis­ta kuu­lui “äi­ti, äi­ti” -huu­to­ja mo­nen­lai­sil­la ää­nil­lä ja ää­nen­pai­noil­la. Ha­lu­sin ol­la yk­sin edes sen het­ken, kun vein ros­ka­pus­sin ulos. Tai sen pie­nen tuo­ki­on, joka syn­tyi muun per­heen hil­je­ne­mi­sen ja mi­nun nu­kah­ta­mi­sen vä­liin. Lu­kea leh­teä keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä, vain pa­pe­rin ka­hi­na kor­vis­sa. Se ko­ko­si mi­nua.

Ison si­sa­rus­jou­kon iso­na­sis­ko­na et­sin yk­si­näi­syyt­tä mer­kil­li­sis­tä pai­kois­ta: äi­ti ker­toi mi­nun nu­kah­ta­neen keit­ti­ön ko­me­ron lat­ti­al­le syk­ky­rään. Sii­tä hän kan­toi mi­nut sän­kyyn. Sitä en muis­ta, mut­ta sen muis­tan, kuin­ka kii­pe­sin ky­sei­sen nuk­ku­ma­pai­kan ylä­puo­lel­la ol­lee­seen suk­ka­kaap­piin naut­ti­maan omas­ta rau­has­ta. Kaa­pis­sa oli läm­min­tä, hä­mä­rää ja peh­moi­nen suk­ka- ja van­tus­lat­tia. Keit­ti­ön ää­net kuu­lui­vat sel­väs­ti, valo ka­jas­ti so­pi­vas­ti oven ra­os­ta.

Ra­ken­sin si­sa­rus­ten ja su­ku­lais­las­ten kans­sa ma­jo­ja elo­suo­jaan, pyö­rä­lii­te­rin vin­til­le ja avo­vin­til­le. Mitä pie­nem­pi kolo, sen ko­toi­sam­pi.

Sit­ten tuli oman huo­neen kai­puu ja tein nuk­ku­ma­pai­kan mil­loin vaa­te­huo­neen le­ve­äl­le ylä­hyl­lyl­le, lei­po­ma- ja pyyk­ki­huo­neen nurk­kaan tai va­ras­toon isän työ­vaat­tei­den al­le. Lo­pul­ta sain oman huo­neen, ja ajat­te­len nyt, täs­tä päi­väs­tä kat­sel­len, et­tä se oli pal­jon. Kii­tos sii­tä van­hem­mil­le­ni! He ta­ju­si­vat, et­tä tar­vit­sen omaa ti­laa.

Yk­sin hiih­tä­mäs­sä. Yk­sin Kal­li­o­haas­sa ma­jas­sa. Yk­sin sou­te­le­mas­sa. Yk­sin tä­din mö­kil­lä kir­joit­ta­mas­sa. Lu­et­te­lo jat­kuu lap­suu­des­ta tä­hän päi­vään.

On myös toi­nen lu­et­te­lo, jo­hon so­pii yh­des­sä te­ke­mis­tä, puo­li­so, lap­set, si­sa­ruk­sia, su­ku­lai­sia, ys­tä­viä ja ka­ve­rei­ta.

Per­he kas­voi, suku, naa­pu­rit, ky­lä­läi­set ja ys­tä­vät jät­ti­vät mi­nuun jäl­jen jo­kai­ses­sa koh­taa­mi­ses­sa. Työs­sä­ni ta­pa­sin kym­me­niä ih­mi­siä joka päi­vä. Oli­sin ha­lun­nut viih­tyä ja vii­pyä ih­mis­ten pa­ris­sa, mut­ta en voi­nut. Tar­vit­sin le­poa ih­mi­sis­tä ja koh­taa­mi­sis­ta. Suo­jau­duin yk­sin oloon.

Jos­sa­kin vai­hees­sa yk­si­no­los­ta tuli suru ja taak­ka. Mu­reh­din sitä, et­ten ol­lut jak­sa­nut pi­tää yl­lä ys­tä­vyys­suh­tei­ta. Ih­mi­sen­hän kuu­lui­si ol­la yh­tey­des­sä toi­siin, se on luon­nol­li­nen tar­ve ja ter­vey­den merk­ki. Olen­kin vii­me ai­koi­na ilah­tu­nut sii­tä, et­tä sil­loin täl­löin kai­paan ys­tä­vien seu­raa ja jopa eh­do­tan ky­läi­lyä. Tun­tuu hy­väl­tä is­tua sa­man pöy­dän ym­pä­ril­lä ja pu­hua yh­tei­sis­tä asi­ois­ta. Tun­tuu hy­väl­tä ko­kea, et­tei mi­nun tar­vit­se ol­la yk­sin.

Ny­kyi­sin voin sää­del­lä yk­si­no­loa ja ih­mis­ten seu­raa si­ten, kuin tun­tuu hy­väl­tä. Vai­ke­aa on va­li­ta sil­loin, kun en it­se­kään tie­dä, ha­lu­ai­sin­ko enem­män ih­mis­ten seu­raa vai omaa rau­haa. Kurs­si- tai myy­jäis­vii­kon­lop­pu vaa­tii päi­vän pa­rin le­von vain lä­him­pien seu­ras­sa. Tar­vit­sen yk­si­näi­syyt­tä sään­nöl­li­ses­ti. Per­hee­ni tie­tää sen ja an­taa mi­nul­le tar­vit­se­maa­ni ti­laa.

MirjaHeikkilä
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys