JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Muu­tos

Heikkilä Mirja
Aiemmat blogit
11.6.2019 6.05

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190611060500

Vau­va kas­vaa sil­mis­sä, ja tei­ni ve­näh­tää vii­kon­lop­pu­na ulos far­kuis­ta. Nä­ky­vää muu­tos­ta ei voi ol­la huo­maa­mat­ta. On mu­ka­va seu­ra­ta, mil­lai­sia ih­mi­siä lap­sis­ta tu­lee, mil­lai­nen luon­ne kul­le­kin ke­hit­tyy. “Olit jo ma­has­sa vil­kas”, to­te­an jos­kus lap­sel­le­ni.

Mi­nun ti­lan ja rau­han tar­pee­ni nä­kyi jo pie­ne­nä. Ker­ran­kin tein oman pai­kan vaa­te­huo­nee­seen: om­pe­lu­pöy­däs­tä tuli läk­sy­pöy­tä ja sän­ky sopi ylä­hyl­lyl­le.

Joku osa mi­nua säi­lyy sa­ma­na, tun­nis­tet­ta­va­na lop­pui­än, ku­ten va­lo­ku­van yk­si­vuo­ti­aan ty­tön kat­se lä­hes kuu­den­kym­me­nen vuo­den ta­kaa.

Kat­sees­ta voin tun­nis­taa myös sel­lai­sen ih­mi­sen, jon­ka keho on muut­tu­nut vie­raan nä­köi­sek­si, van­hen­tu­nut, vam­mau­tu­nut tai kuih­tu­nut. Jos kat­se on him­men­ty­nyt, sen ti­lal­le tu­lee eh­kä ole­mus ja tapa ol­la yh­tey­des­sä toi­sen kans­sa. Tut­tu tun­ne, ku­ten sii­nä, mis­sä tun­nis­tan toi­sen us­ko­van.

Jos­sa­kin vai­hees­sa laih­du­tin XXL-ko­koi­sis­ta vaat­teis­ta M-ko­koon. Vai­val­la saa­ma­ni uu­si ul­ko­muo­to ou­dok­sut­ti. Kat­se­lin kau­pan näy­teik­ku­nas­sa harp­po­vaa si­vu­ku­vaa­ni, en­kä tun­te­nut sitä mi­nuk­si. Olin muut­tu­nut lii­an no­pe­as­ti.

En­tä jos hiuk­set läh­ti­si­vät tai rin­ta, pala kas­vo­jen ihoa, sor­mi, käsi? Jos muut­tui­sin syö­pä­hoi­to­jen tai vam­man ta­kia, mil­tä se tun­tui­si? En­tä si­säi­nen muu­tos? Se, joka ta­pah­tuu pii­los­sa kat­seil­ta.

Tu­tut van­hat ih­mi­set tun­tui­vat ai­na sa­man­lai­sil­ta: Lii­sa, Toi­ni, Ei­no, Kaa­ri­na, Iik­ka, Han­na, Yr­jö, Pau­li, Il­ta-Kai­ho, Tai­mi, Au­ne, Jo­han­na, Sel­ma, Ii­da, Erk­ki, Ed­la, An­nik­ki, Tyy­ne, On­nia, Ei­la. He oli­vat ai­na sa­mo­ja – vai oli­ko se vain mi­nun aja­tuk­se­ni?

Eh­kä jo­kai­nen heis­tä muut­tui vä­hän joka päi­vä. Eh­kä he oli­si­vat ha­lun­neet muut­tua, teh­dä toi­sin kuin ai­na en­nen. Oli­ko heil­lä ti­laa ja mah­dol­li­suut­ta muut­tua? Voi­ko har­maa­pää al­kaa toi­sen­lai­sek­si?

Oli­ko esi­mer­kik­si so­ta­vuo­sien pär­jää­mis- ja pu­hu­mat­to­muus­mal­li niin an­ka­ra, et­tei sitä voi­nut ky­see­na­lais­taa?

“äi­ti, on­ko sul­la har­mai­ta hiuk­sia?” poi­ka ku­mar­tuu kat­so­maan pää­la­kea.

“Kyl­lä. Ja oi­ke­as­taan tyk­kään niis­tä. Ne ker­to­vat, et­tä alan ol­la koh­ta van­ha ja vii­sas – ai­na­kin elä­män­ko­ke­muk­sel­la mi­tat­tu­na.”

Täs­sä al­ka­van har­maan­tu­mi­sen iäs­sä voin to­de­ta, et­tä vä­liin in­nos­tun ja vä­liin tar­vit­sen rau­haa yhä sa­maan ta­paan kuin lap­se­na, mut­ta mie­li myös muut­tuu sa­mal­la ta­val­la kuin keho. Ym­pä­ris­tön ta­pah­tu­mat – syn­ty­mät, kuo­le­mat, saa­vu­tuk­set ja me­ne­tyk­set – vai­kut­ta­vat myös mi­nuun. Jos­kus oi­kein är­syyn­nyin ja häm­men­nyin: kuka minä oi­kein olen? En tun­ne it­se­ä­ni. Ny­ky­ään tun­tuu hy­väl­tä aja­tel­la, et­tä voin yhä aloit­taa uu­sia asi­oi­ta ja lo­pet­taa van­ho­ja. Voin op­pia nuo­rem­mil­ta ja ja­kaa ko­ke­muk­sis­ta­ni heil­le. Voin päät­tää, mitä ta­po­ja ha­lu­an säi­lyt­tää, mitä jät­tää, mi­hin suun­taan ha­lu­an muut­tua.

MirjaHeikkilä
11.8.2020

Joka heik­koa sor­taa, her­jaa hä­nen Luo­jaan­sa, joka Luo­jaa kun­ni­oit­taa, ar­mah­taa köy­hää. Sa­nanl. 14:31

Viikon kysymys