JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​On­nel­li­ses­sa ko­dis­sa jo­kais­ta kat­so­taan ar­vos­ta­vas­ti

Aiemmat blogit
8.9.2014 6.43

Vas­taa­jaa­ni on jä­tet­ty ly­hyt vies­ti: "On­ko mah­dol­lis­ta saa­da pu­hua kans­sa­si?" Jos­tain syys­tä ajat­te­len, et­tä ky­sy­myk­ses­sä ei ole ta­va­no­mai­nen ajan­va­raus. Aa­vis­tan, et­tä soit­to­pyyn­töön vas­taa­mi­seen tar­vi­taan enem­män ai­kaa kuin mitä asi­a­kas­vas­taa­no­ton lo­mas­sa on mah­dol­lis­ta käyt­tää. Lä­he­tän siis vas­tauk­sen, jos­sa ker­ron, mil­loin mi­nua voi ta­voi­tel­la.

Käyn­nis­tän au­ton. Edes­sä on tun­nin ajo­mat­ka. Nyt on ai­kaa ol­la pu­he­li­mes­sa ja kuul­la, mil­lai­sel­la asi­al­la soit­ta­ja mi­nua ha­lu­aa lä­hes­tyä. Olem­me ta­van­neet joku vuo­si sit­ten jos­sa­kin nais­te­nil­las­sa ohi­men­nen. Ly­hyt koh­taa­mi­nen etei­sen nau­la­koil­la pa­lau­tuu kui­ten­kin mie­lee­ni.

Kuu­len ky­sy­myk­sen, jon­ka kä­sit­te­lyyn soit­ta­ja toi­voo saa­van­sa sa­man ar­vo­poh­jan omaa­van ih­mi­sen nä­kö­kul­maa. Per­he­ti­lan­ne on vai­kea. Puo­li­soi­den vä­lil­lä kes­kus­te­lu­yh­teys on ka­don­nut. Mo­nen­lais­ta ikä­vää on ta­pah­tu­nut. Pyy­dän ker­to­maan li­sää. Esi­tän tar­ken­ta­via ky­sy­myk­siä. Kuun­te­len ja an­nan toi­sen pu­hua. Tie­dän, et­tä näin voin par­hai­ten aut­taa tois­ta sa­noit­ta­maan, jä­sen­tä­mään ja löy­tä­mään vaih­to­eh­to­ja, jot­ka so­pi­vat juu­ri hä­nel­le ja hei­dän ti­lan­tee­seen­sa.

Ky­syn, mi­ten lap­set ko­ke­vat ko­din il­ma­pii­riin. An­nan tie­toa mah­dol­li­sis­ta aut­ta­mis- ja vi­ra­no­mais­ta­hois­ta, jois­ta voi ha­kea apua yk­sin tai puo­li­son kans­sa yh­des­sä. Ky­syn, mikä on aut­ta­nut jak­sa­maan. Se, et­tä on ai­na­kin yk­si ys­tä­vä, jon­ka kans­sa on voi­nut pu­hua poh­jia myö­ten. Se, et­tä on päät­tä­nyt läh­teä ha­ke­maan muu­tos­ta ja apua ti­lan­tee­seen. Se, et­tä voi us­koa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen vai­keuk­sien­kin kes­kel­lä.

Pu­he­lun jäl­keen ajat­te­len läm­möl­lä tätä per­hee­näi­tiä ja hä­nen per­het­tään. Toi­von, et­tä rak­kaus ja toi­nen toi­sen­sa kun­ni­oit­ta­mi­nen pa­lai­si­vat hei­dän ko­tiin­sa. Us­kon tä­män to­teu­tu­van, mi­kä­li mo­lem­mat puo­li­sot si­tou­tu­vat sa­maan ta­voit­tee­seen. Olen­han vuo­sien var­rel­la näh­nyt niin mo­nien vai­kei­den­kin per­he­ti­lan­tei­den ehey­ty­mis­tä – jos­kus pit­kän­kin pro­ses­sin kaut­ta.

Tot­ta­han jo­kai­nen ha­lu­aa elää on­nel­li­ses­sa ko­dis­sa. Tot­ta­han jo­kai­nen van­hem­pi ha­lu­aa an­taa lap­sil­leen tur­val­li­sen lap­suu­den. Jos­kus ih­mi­nen voi kui­ten­kin so­keu­tua omaan toi­min­taan­sa niin, et­tei näe ja kuu­le lä­heis­ten­sä tar­pei­ta. Ja on hu­kas­sa it­sen­sä­kin kans­sa sil­loin. Jos omat kei­not ei­vät vie eteen­päin, kyn­nys avun ha­ke­mi­seen sai­si ol­la ma­ta­la. Ky­sy­mys­hän on niin mer­kit­tä­väs­tä asi­as­ta kuin omas­ta, toi­sen ja koko per­heen hy­vin­voin­nis­ta.

Me jo­kai­nen kai­paam­me hy­väk­syn­tää. Me jo­kai­nen tar­vit­sem­me rak­kaut­ta ja an­teek­si­an­ta­mus­ta eni­ten juu­ri sil­loin, kun sitä vä­hi­ten an­sait­sem­me. Olen usein muis­tel­lut per­he­te­ra­pi­ao­pin­nois­ta mie­lee­ni jää­nyt­tä lau­set­ta: "On­nel­li­nen koti – se paik­ka ja ne ih­mi­set, jot­ka kat­so­vat si­nua ar­vos­ta­vas­ti." Voi­ko tuon pa­rem­min sa­noa? Ar­vos­te­le­vien sil­mä­la­sien vaih­ta­mi­nen ar­vos­ta­viin sil­mä­la­sei­hin saa ai­na ih­mei­tä ai­kaan.

Ar­mol­li­nen il­ma­pii­ri avaa elä­mään vir­ren 471 ku­vaa­mia nä­kö­a­lo­ja:

"Hyvä Ju­ma­la, kii­tän ko­dis­ta, omai­sis­ta, per­hees­täm­me. Si­nul­ta on elä­mäm­me. Kaik­ki rak­kaa­ni ovat lah­jaa­si. Her­ra, ope­ta, et­tä ko­to­na kuun­te­lem­me toi­si­am­me, iloit­sem­me on­nes­tam­me, em­me rii­te­le, tur­haan kiis­te­le. An­na voi­mia oi­kein toi­mia. Sil­loin meil­lä jo­kai­sel­la ko­to­na on hyvä ol­la ei­kä mi­nua mi­kään pe­lo­ta. Suo­jaa ko­tia, mei­tä kaik­kia. Pyy­dän, Her­ra, vii­saut­ta, ys­tä­vyyt­tä, rak­kaut­ta. An­na yh­des­sä mei­dän py­syä."

AinoKanniainen
Työskentelen psykoterapeuttina, kouluttajana ja työnohjaajana. Elämänrikkautta tuovat perheenjäsenet. Vapaa-ajalla minut voi löytää samoilemassa metsissä tai rannoilla kamera kaulalla, marjastamassa tai raivaamassa metsää. Yhteiskunnalliset luottamustehtävät ovat myös osa elämääni. Psykoterapeuttina ja perheterapeuttina kohtaan elämän koko kirjoa. Näistä aineksista ammennan aiheita kirjoituksiini, vaikeitakaan teemoja kaihtamatta – valoisasti ja kristillisen uskon tuomia näköaloja peilaten.