JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Opet­ta­jan am­mat­ti­tai­to pun­ta­ris­sa

Myllyniemi Virpi
Aiemmat blogit
16.5.2019 6.46

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190516064600

Use­am­man oman kou­lu­lai­sen myö­tä mi­nul­le on piir­ty­nyt jo ai­ka tark­ka kuva sii­tä, mil­lai­nen on hyvä opet­ta­ja. Las­ten pu­heis­sa vi­lah­te­le­vat asi­at, jot­ka hei­tä är­syt­tä­vät omis­sa opet­ta­jis­saan ja piir­teet, jois­ta he opet­ta­jis­saan pi­tä­vät. Huu­ta­ja­o­pet­ta­jil­le ei meil­lä löy­dy ym­mär­rys­tä, mut­ta toi­saal­ta ku­rin saa­mis­ta luok­kaan pi­de­tään opet­ta­jan lä­hes tär­keim­pä­nä omi­nai­suu­te­na. Lep­sut ka­ve­ri­o­pet­ta­jat ei­vät kiri edes huu­ta­jien rin­nal­le. Eri­tyi­sen hy­väs­sä mai­nees­sa ole­via opet­ta­jia yh­dis­tää tie­tyn­lai­nen ren­tous. Par­haim­mal­la­kaan huu­mo­rin­ta­jul­la pel­käs­tään ei opet­ta­jan työs­sä pit­käl­le pöt­ki, mut­ta sii­tä näyt­tää ole­van hyö­tyä. Omat lap­set ovat siis mää­ri­tel­leet mi­nul­le ai­ka tar­kat kri­tee­rit sii­tä, mil­lai­nen opet­ta­ja mi­nun pi­täi­si ol­la. Nämä kri­tee­rit ovat mie­les­tä­ni hy­viä ja ym­mär­ret­tä­viä ja so­pi­vat sen vuok­si hy­vin omik­si­kin ta­voit­teik­se­ni.

Yh­te­nä päi­vä­nä pie­ni kou­lu­lai­nen tuli kou­lus­ta ja uu­pu­nee­na purs­kah­ti it­kuun: ”Kou­lus­sa on niin tyl­sää. Kaik­ki tun­nit ovat ai­na ai­van sa­man­lai­sia.” Tuo näky on ol­lut mie­les­sä­ni, kun it­se olen yrit­tä­nyt kek­siä pie­niä pi­ris­tyk­siä op­pi­tun­tei­hin. Vaik­ka kou­lun en­si­si­jai­nen teh­tä­vä ei suin­kaan ole ol­la mi­kään viih­dy­tys­lai­tos, niin ajat­te­len, et­tä opet­ta­ja voi pal­jon­kin vai­kut­taa sii­hen, mil­lai­sia op­pi­tun­nit ovat. On­nek­si uu­si ope­tus­suun­ni­tel­ma­kin vel­voit­taa mei­tä mo­ni­puo­li­siin työs­ken­te­ly­ta­poi­hin.

Omien las­ten myö­tä olen op­pi­nut, et­tä asi­oi­ta ta­pah­tuu pal­jon op­pi­tun­tien ja luo­kan ul­ko­puo­lel­la; käy­tä­vil­lä, ul­ko­na, kou­lu­mat­koil­la. Siel­lä, min­ne opet­ta­jan sil­mä ei näe. Asi­ois­ta ei vält­tä­mät­tä ha­lu­ta pu­hua, mut­ta usein jos­sain vai­hees­sa, eh­kä­pä il­lal­la ju­tel­les­sa, lap­si lip­saut­taa mel­kein­pä va­hin­gos­sa jo­tain. Sii­nä äi­din sy­lis­sä is­tu­es­sa, it­kun tul­les­sa, voi tul­la esil­le pie­nem­piä ja isom­pia asi­oi­ta, jot­ka ovat ras­kaut­ta­neet pie­nen kou­lu­lai­sen elä­mää.

”Et soi­ta opet­ta­jal­le”, on meil­lä toi­si­naan kuul­tu kom­ment­ti. Mo­nes­ti ei ole tar­vet­ta­kaan soit­taa, sil­lä asi­as­ta jut­te­lu voi riit­tää. Mut­ta toi­si­naan yh­des­sä pää­dy­tään sii­hen, et­tä asi­as­ta kan­nat­taa soit­taa. Ja nyt tul­laan asi­aan, jos­sa mie­les­tä­ni pun­ni­taan opet­ta­jan am­mat­ti­tai­to. Mi­ten opet­ta­ja suh­tau­tuu näi­hin yh­tey­de­not­toi­hin? Suh­tau­tuu­ko hän kiel­tä­en, vä­hä­tel­len ja puo­lus­tel­len vai kuun­nel­len, ar­vos­ta­en ja ym­mär­tä­en? Omat yh­tey­de­no­tot van­hem­pa­na ovat vai­kut­ta­neet pal­jon sii­hen, mi­ten suh­tau­dun yh­tey­de­not­toi­hin opet­ta­ja­na. Täs­sä en tar­koi­ta van­hem­pien vä­lil­lä koh­tuut­to­mi­a­kin vaa­ti­muk­sia kou­lun suh­teen, vaan nii­tä lap­sen ko­ke­muk­sia, kun hän on eh­kä tois­tu­vas­ti jää­nyt il­man pa­ria tai kun vä­li­tun­nil­la joku on eh­kä nau­res­kel­len kom­men­toi­nut lap­sen ul­ko­nä­köä.

Opet­ta­jan am­mat­ti­tai­toa mi­ta­taan suh­tau­tu­mis­ta­van li­säk­si niil­lä toi­men­pi­teil­lä, joil­la hän asi­aan puut­tuu. Mie­les­tä­ni opet­ta­ja voi ha­lu­tes­saan vai­kut­taa pal­jon lap­sen kou­lu­viih­ty­vyy­teen. Mo­nes­ti lap­sil­ta jää huo­maa­mat­ta, et­tä luo­kas­sa joku ko­kee jää­vän­sä ul­ko­puo­lel­le. Täl­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa opet­ta­ja voi so­pi­vas­sa sau­mas­sa koo­ta po­ru­kan lap­sia ja ju­tel­la hei­dän kans­saan asi­as­ta. Usein riit­tää jut­te­lu ja ky­sy­mys: ”Ha­lu­ai­sit­te­ko te aut­taa, et­tä Lii­sas­ta tun­tui­si mu­ka­vam­mal­ta tul­la kou­luun?” Näis­sä ti­lan­teis­sa lap­sil­ta löy­tyy usein hy­viä ide­oi­ta ja aut­ta­mis­ha­lua.

Kos­ka minä van­hem­pa­na tie­dän, et­tä moni asia jää opet­ta­jal­ta ym­mär­ret­tä­väs­ti huo­maa­mat­ta, ajat­te­len, et­tä lap­sen etu vaa­tii toi­si­naan van­hem­man yh­tey­de­not­toa opet­ta­jaan. Ajat­te­len, et­tä kun opet­ta­jan ja van­hem­man vä­lil­lä on vä­li­tön suh­de, asi­at saa­vat oi­ke­at mit­ta­suh­teet. Ker­ran yk­si lap­sis­tam­me oli hy­vin när­käs­ty­nyt opet­ta­jan puut­teel­li­seen in­for­maa­ti­oon jos­ta­kin asi­as­ta. Lap­si vaa­ti erit­täin pai­nok­kaas­ti vies­tin lait­ta­mis­ta opet­ta­jal­le, vaik­ka me van­hem­mat em­me näh­neet sitä tar­peel­li­sek­si. Lap­si sin­nik­kääs­ti jat­koi vain asi­an vaa­ti­mis­ta. Ky­syin, mitä vies­tin lait­ta­mi­nen hyö­dyt­täi­si. Se kuu­lem­ma pa­ran­tai­si hä­nen hen­kis­tä hy­vin­voin­ti­aan. Ai­na ei ole help­po pääs­tä lap­sen kans­sa sa­mal­le taa­juu­del­le asi­an va­ka­vuu­sas­teen kans­sa, var­sin­kin jos omat aja­tuk­set va­el­ta­vat sa­maan ai­kaan ai­van jos­sain muu­al­la. Lo­pul­ta suos­tuin lap­sen pyyn­töön ja vaih­doim­me opet­ta­jan kans­sa asi­as­ta muu­ta­man huu­mo­ri­sä­vyit­tei­sen vies­tin. Sii­nä koin voi­mak­kaas­ti sen, mi­ten olem­me ky­sei­sen opet­ta­jan kans­sa sa­mas­sa ve­nees­sä lap­sem­me par­haak­si.

Jos ver­taan sitä vas­ta­val­mis­tu­nut­ta Vir­pi-opea tä­män­het­ki­seen, niin moni asia on muut­tu­nut. Sil­loin ha­lu­sin opet­taa mah­dol­li­sim­man iso­ja lap­sia, jot­ta sai­sin kes­kit­tyä kas­vat­ta­mi­sen si­jas­ta it­se opet­ta­mi­seen. On­nek­si vuo­sien myö­tä aja­tuk­se­ni on muut­tu­nut, sil­lä ala­kou­lun opet­ta­jan työ si­säl­tää hy­vin pal­jon muu­ta­kin kuin var­si­nais­ta opet­ta­mis­ta. Ajat­te­len, et­tä luo­kan vil­leim­mät­kin tar­vit­se­vat opet­ta­jan ym­mär­ryk­sen ja ar­vos­tuk­sen. On­ko ih­me, jos lap­sen on vai­kea kes­kit­tyä teh­tä­viin, jos mie­les­sä pyö­rii huo­li aa­mul­la huo­no­kun­toi­se­na ko­tiin jää­nees­tä van­hem­mas­ta? Huo­noa käy­tös­tä ei tie­ten­kään pidä hy­väk­syä, mut­ta ajat­te­len, et­tä toi­si­naan opet­ta­jan suh­tau­tu­mis­ta­vois­sa­kin oli­si kor­jat­ta­vaa.

Oman ison per­heen kaut­ta olen ym­mär­tä­nyt, kuin­ka eri­lai­sia lap­set ovat. Se mikä toi­mii yh­del­le, ei toi­mi toi­sel­le. Sama ku­vio pä­tee luo­kas­sa. Vuo­sien var­rel­la on tul­lut ko­keil­tua eri­lai­sia pal­kit­se­mis- ja ran­kai­se­mis­jut­tu­ja, jois­ta yh­te­nä esi­merk­ki­nä läk­sy­u­noh­dus­lis­tat. Jos vii­kon ai­ka­na ei tul­lut yh­tään unoh­dus­ta, sai op­pi­las per­jan­tai­na va­li­ta tar­ra-aar­teis­ta­ni yh­den tar­ran. Ar­vat­kaa, oli­ko hyvä sys­tee­mi? Su­loi­sim­mat­kaan tar­rat ei­vät riit­tä­neet tsemp­paa­maan nii­tä, joil­le unoh­duk­set yleen­sä ka­saan­tui­vat. Ja aja­tel­la, mi­ten ma­sen­ta­vaa, jos unoh­te­le­va op­pi­las tsemp­pa­si jos­kus nel­jä päi­vää il­man unoh­duk­sia ja vii­den­te­nä ko­sah­ti. Kuu­lui­ko hä­nel­le sil­loin tar­ra?

Eli sys­tee­mi ei tuot­ta­nut toi­vot­tua lop­pu­tu­los­ta sil­le, jota var­ten sys­tee­mi oli alun pe­rin luo­tu. To­del­lis­ta har­mia se tuot­ti sen si­jaan luo­kan tun­nol­li­sim­mil­le op­pi­lail­le. Jos­kus aa­mui­sin sain van­hem­mil­ta ra­port­tia sii­tä, mit­kä it­kut sii­tä oli­kaan syn­ty­nyt, kun lap­si oli huo­man­nut läk­sy­kir­jan unoh­tu­neen kou­luun. Pie­nen maa­il­ma oli kaa­tu­nut sii­hen, kun unoh­duk­ses­ta seu­rai­si ka­ma­la ran­gais­tus: per­jan­tai­tar­ran me­net­tä­mi­nen. Omien las­ten myö­tä olen ym­mär­tä­nyt tä­män tra­ge­di­an suu­ruu­den. Sys­tee­mi, jon­ka tar­koi­tuk­se­na oli vä­hen­tää läk­sy­u­noh­duk­sia, ai­heut­ti­kin osal­le op­pi­las­ta suur­ta ah­dis­tus­ta ja stres­siä. Ny­ky­ään opet­ta­ja­na py­rin vies­tit­tä­mään lap­sil­le, et­tä on ai­van ok unoh­taa sil­loin täl­löin. Ja jos jol­le­kin unoh­duk­sia al­kaa sa­del­la, niin is­tah­de­taan alas ja mie­ti­tään yh­des­sä, mikä hän­tä aut­tai­si muis­ta­maan pa­rem­min.

Wil­ma-mer­kin­nät tai­ta­vat osas­sa lu­ki­jois­sa nos­tat­taa mo­nen­lai­sia tun­tei­ta. Ha­lu­ai­sin kuul­la ko­ke­muk­sia, mil­loin ne­ga­tii­vis­ten tun­ti­mer­kin­tö­jen jat­ku­va käyt­tä­mi­nen oli­si joh­ta­nut jo­hon­kin hy­vään. Po­si­tii­vi­siin­kin mer­kin­töi­hin suh­tau­dun va­rauk­sel­la, mut­ta niis­tä ei on­nek­si ole hait­taa­kaan asi­a­no­mai­sil­le. Ajat­te­len, et­tä opet­ta­jan an­ta­ma po­si­tii­vi­nen pa­lau­te on kul­la­nar­vois­ta lap­sel­le ja mi­nul­le van­hem­pa­na riit­tää, et­tä pa­lau­te tu­lee lap­sen kaut­ta mi­nul­le. Pa­hin esi­merk­ki po­si­tii­vi­sis­ta tun­ti­mer­keis­tä oli lap­si, jon­ka viik­ko­ra­ha oli si­dot­tu vii­kon ai­ka­na tul­lei­siin mer­kin­töi­hin.

Mi­nul­la ei ole ko­ke­mus­ta sys­te­maat­ti­ses­ta ne­ga­tii­vis­ten tun­ti­mer­kin­tö­jen käy­tös­tä Wil­man kaut­ta, mut­ta lii­tu­tau­lun kaut­ta kyl­lä­kin. Opeu­ran toi­se­na vuo­te­na sain it­sel­le­ni mel­ko vilk­kaan luo­kan ope­tet­ta­vak­si. Jat­koin edel­li­sen opet­ta­jan luo­maa sys­tee­miä sii­tä, et­tä jos joku häi­rit­si tun­nil­la, niin tau­lul­le tuli nimi ylös ja muis­taak­se­ni vii­den­nes­tä tuk­ki­mie­hen kir­jan­pi­don vii­vas­ta rap­sah­ti per­jan­tail­le kas­va­tus­kes­kus­te­lu. Yh­del­le lap­sel­le rap­sah­ti ai­na, ja sit­ten per­jan­tai­sin kes­kus­tel­tiin. Hoh­hoi­jaa. En muis­ta, kuin­ka pit­kään jat­koin tätä toi­mi­ma­ton­ta sys­tee­miä. Nyt voin vain ku­vi­tel­la, mi­ten po­si­tii­vi­sen pal­kit­se­mi­sen kaut­ta oli­sin saa­nut luo­tua tä­hän lap­seen ai­van eri­lai­sen suh­teen ja kuin­ka oli­sin voi­nut hyö­dyn­tää hä­nen vah­vuut­taan, val­ta­vaa kiin­nos­tus­ta luon­non­tie­tei­siin. Jäl­ki­kä­teen olen aja­tel­lut, et­tä täl­lä lap­sel­la ei ol­lut eh­kä mi­tään syy­tä edes tsem­pa­ta käy­tös­tään, sil­lä kas­va­tus­kes­kus­te­lus­sa hän eh­kä sai juu­ri sitä mitä hän eni­ten tar­vit­si: ai­kui­sen huo­mi­o­ta. Ikä­vä, et­tä hän jou­tui saa­maan sen ran­gais­tuk­sen muo­dos­sa.

Mitä hy­vää äi­tiys on tuo­nut opet­ta­jan­työ­hön? Mi­nul­le se on tuo­nut hy­vää vas­ta­pai­noa. Tie­dän, et­tä voi­sin käyt­tää lo­put­to­mas­ti ai­kaa työ­hön, mut­ta oli­si­ko pa­rem­paa syy­tä kuin lap­set, ra­ja­ta työ­päi­vän pi­tuu­det so­pi­vik­si? Aja­tuk­set on huo­mat­ta­vas­ti hel­pom­pi pi­tää pois töis­tä, kun päi­vän jäl­keen on pal­jon muu­ta aja­tel­ta­vaa. Luo­ka­no­pet­ta­jan työs­sä ja ison per­heen pyö­rit­tä­mi­ses­sä on pal­jon sa­maa. Mo­lem­mis­sa tar­vi­taan or­ga­ni­soin­ti­ky­kyä ja jous­ta­vuut­ta no­pe­as­ti vaih­tu­vis­sa ti­lan­teis­sa. Mo­lem­mat tar­jo­a­vat elä­män­täy­tei­siä het­kiä, iloa ja toi­si­naan sur­ku­hu­pai­sia ti­lan­tei­ta. Mo­lem­mis­sa pä­tee se, et­tä se li­sään­tyy, mi­hin kiin­ni­täm­me aja­tuk­set; on­ko se vir­heis­sä ja epä­on­nis­tu­mi­sis­sa vai ilos­sa ja jos­kus hy­vin­kin pie­nis­sä on­nis­tu­mi­sis­sa?

VirpiMyllyniemi
13.8.2020

Her­ra, sinä olet oi­ke­a­mie­li­nen, oi­ke­at ovat si­nun pää­tök­se­si. Ps. 119:137

Viikon kysymys