JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Pal­ve­li­jan ar­ka pyyn­tö

Aiemmat blogit
4.11.2014 6.05

Seu­raa­va vuo­ro käy mie­les­sä vä­läh­dyk­sen ta­paan työ­kii­rei­den kes­kel­lä. Tai tu­lee mie­leen myö­hään il­lal­la, kun sil­miä jo pai­naa. Tai sil­loin, kun ei ole mah­dol­li­suut­ta asi­aan kes­kit­tyä.

Päi­vä päi­väl­tä use­am­min aja­tuk­set et­siy­ty­vät tu­tul­le ra­dal­le. Mis­tä löy­dän taas so­pi­van teks­tin? Mik­si so­pi­via kat­kel­mia tu­lee mie­leen sil­loin, kun seu­raa­vaan vuo­roon on pit­kä ai­ka, mut­ta ei enää sit­ten, kun vuo­ro lä­hes­tyy? Kaik­ki teks­tit tun­tu­vat me­ne­vän kau­em­mak­si, etäi­sem­mik­si. Ikään kuin en oli­si kos­kaan lu­ke­nut, en kos­kaan pu­hu­nut.

Sit­ten tu­lee päi­vä, jol­loin asi­aan on jo pak­ko tart­tua. Vai­mo eh­dot­taa, et­tä ot­tai­sin omaa ai­kaa ja val­mis­tau­tui­sin rau­has­sa. Mis­sä on uu­sin Päi­vä­mies? Luen, mi­ten tu­le­van sun­nun­tain teks­te­jä on siel­lä se­li­tet­ty. Sul­keu­dun huo­nee­seen. Le­vi­tän sän­gyl­le Raa­ma­tun, Päi­vä­mie­hen, eh­kä jon­kin kir­jan. Aja­tuk­set kar­kai­le­vat juu­ri kun olen saa­mas­sa niis­tä kiin­ni. Ne jää­vät häi­väh­dyk­sen ta­pai­sik­si. Mo­net teks­tit tun­tu­vat it­sel­le­ni to­del­la vai­keil­ta. En voi sel­lai­sia va­li­ta, kun en ym­mär­rä nii­tä it­se­kään. Ajat­te­len, et­tä pi­täi­si lu­kea enem­män, jot­ta ym­mär­täi­sin enem­män. Sil­loin­kin kun eh­ti­sin, tu­len hel­pos­ti lu­ke­neek­si vain kaik­kea muu­ta. Mie­lee­ni nou­see pal­ve­li­jan ar­ka pyyn­tö: An­na, ra­kas Isä, mi­nul­le ym­mär­rys­tä, tai­toa ja voi­maa!

Olen tör­män­nyt muu­ta­man ker­ran jul­ki­suu­des­sa ar­vi­oi­hin, et­tä pu­hu­jat ovat van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den val­lan­käyt­tä­jiä, mui­den ylä­puo­lel­la ole­via joh­ta­jia. Asi­aa ar­vi­oi­neet ei­vät eh­kä tun­ne ke­tään pu­hu­jaa. It­se olen huo­man­nut, et­tä mo­net pu­hu­jat ovat teh­tä­väs­sään ar­ko­ja ja hil­jai­sia.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­ses­sa he­rä­tys­liik­kees­sä pu­hu­jat kut­su­taan teh­tä­vään­sä. Pu­hu­jan teh­tä­vä­nä on se­lit­tää Raa­ma­tun sa­naa Raa­ma­tul­la pe­rus­tel­len ja sii­hen pi­täy­ty­en. He­rä­tys­liik­kees­säm­me pu­hu­ja ei ole ke­nen­kään joh­ta­ja. Oi­ke­as­taan asia on päin­vas­toin: seu­ra­kun­ta on pu­hu­jan kut­su­nut ja voi myös va­paut­taa teh­tä­väs­tään. Pu­hu­jan tu­lee ol­la seu­ra­kun­nan pal­ve­li­ja, ja hä­nel­lä on suu­ri vas­tuu sii­tä, mitä pu­huu seu­ra­kun­nal­le. On tär­ke­ää, et­tä jo­kai­nen pu­hu­ja on täs­tä tie­toi­nen ja toi­mii vas­tuul­li­ses­ti.

Näis­sä miet­teis­sä ar­vi­oin omaa suh­tau­tu­mis­ta­ni. Olen­ko minä val­lan­käyt­tä­jä? Olen­ko an­ka­ra pu­heis­sa­ni? Vä­lit­tyy­kö pu­heis­sa­ni ar­mo ja Hy­vän Pai­me­nen ää­ni? Ys­tä­vä­ni roh­kai­see mi­nua. Hän­kin on pu­hu­ja, mi­nun ikäi­se­ni. Tun­tuu tur­val­li­sel­ta aja­tel­la, et­tä en tee työ­tä­ni yk­sin.

Jos­kus raa­ma­tun­koh­ta au­ke­aa kirk­kaam­min. Mie­leen voi nous­ta jo lap­suu­des­ta tut­tu ker­to­mus. Sil­loin koen hy­väk­si tart­tua sii­hen, mikä tun­tuu lä­hei­sel­tä. Jos­kus Raa­ma­tun se­laa­mi­nen edes­ta­kai­sin jat­kuu vii­mei­seen il­taan as­ti kuin pää­mää­rä­tön mat­ka. Sit­ten va­lit­sen vä­hi­ten vai­ke­al­ta tun­tu­van.

Teh­tä­väs­sä­ni ovat an­ta­neet voi­maa per­heen ja ys­tä­vien tuki. Ker­ran eräs ys­tä­vä to­te­si, et­tä on mu­ka­va, kun pu­hu­ji­na on nuo­ri­a­kin, oman su­ku­pol­ven edus­ta­jia. Ih­mi­siä, joil­la on sa­man­lai­nen elä­män­ti­lan­ne. Hän ker­toi, et­tä se kos­ket­taa. Kes­kus­te­lu roh­kai­si mi­nua.

Pi­dän pu­heen. Sen jäl­keen is­tun penk­kiin le­vol­li­sem­pa­na. Olen kii­tol­li­nen, et­tä jo­ten­kin taas sel­vi­sin vuo­ros­ta­ni. Sitä en tie­dä, kos­ket­ti­ko puhe tai sai­ko joku sen kaut­ta vir­voi­tus­ta us­ko­ne­lä­mään­sä. Mut­ta se on­kin Ju­ma­lan kä­des­sä.

Etei­ses­sä van­hem­pi mies ta­put­taa olal­le. "Ju­ma­la siu­na­si pal­ve­lu­vuo­ro­si." Tu­len kii­tol­li­sel­le mie­lel­le. Täy­sin kel­paa­mat­to­ma­na kui­ten­kin kel­pa­sin. On ih­meel­lis­tä, et­tä heik­ko­na ja pe­lok­kaa­na­kin saa ker­toa Ju­ma­lan ar­mos­ta ja rak­kau­des­ta. Saan teks­ti­vies­tin: "Ter­vei­siä kai­kil­le. Ol­tiin seu­rois­sa ne­tin kaut­ta. Jrt. äi­ti." Pel­kä­sin tur­haan. Koen, et­tä Ju­ma­la siu­na­si mi­nua. Tut­tu syli ja ru­kouk­set kan­toi­vat.

JuhoLehtola
Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kuusi lasta. Työskentelen oppimisen, opettamisen, viestinnän ja näitä tukevan teknologian parissa. Vapaa-aikaani kulutan puuhastelemalla kotona, opiskelemalla milloin mitäkin ja harrastamalla musiikkia. Blogikirjoitusteni aiheet nousevat usein arkisista tilanteista perheessä ja työssä. Voit antaa minulle palautetta kirjoituksistani osoitteeseen juho.lehtola@gmail.com
17.1.2020

Kos­kaan en ota hä­nel­tä pois ar­mo­a­ni, mi­nun liit­to­ni kes­tää hor­ju­mat­ta. Ps. 89:29

Viikon kysymys