JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Per­he­pei­laus­ta

L. Lotta
Aiemmat blogit
16.2.2015 6.34

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150216063400

En käy usein ko­to­na. Läh­te­äk­se­ni tar­vit­sen unet­to­man tors­tai­yön läpi vä­läh­tä­vän koti-ikä­vän. Rau­han saan vas­ta os­ta­mal­la kän­ny­käl­lä ju­na­li­pun, sit­ten pai­nan pään vie­lä muu­ta­mak­si tun­nik­si tyy­nyyn.

Aa­mul­la ve­dän mat­ka­lau­kun opis­ke­lu­kau­pun­gin hal­ki ju­nal­le ja ko­ti­a­se­mal­ta pel­to­au­kei­den hal­ki ko­ti­o­vel­le. Oves­ta pel­mah­taa tuok­sua ja sit­ten kil­jah­duk­sia, ha­lauk­sia joka kor­keu­del­ta. En­sim­mäi­nen tun­ti on idyl­li ja juh­la – kat­so­kaa sir­kus­kul­ku­et­ta! Saan pat­ja­pai­kan sis­kon huo­neen lat­ti­al­ta.

Vii­meis­tään lau­an­tai­aa­mu­na taan­tu­ma te­kee tu­lo­aan. Nou­see viik­ko­jen vä­sy­mys­tä, mie­tin­tö­jä. Tar­vit­sen ih­mis­pei­liä, eh­ti­sit­te­kö? It­ket­tää, saan­ko tun­tea näin. Isä, jak­sat­ko kuun­nel­la. Elä­mäs­sä­ni vai­kut­taa nyt täl­lai­nen asia, mikä si­nus­ta on oleel­li­sin­ta, mitä kan­nat­taa huo­mi­oi­da, voin­ko luot­taa? Täl­lai­sen ih­mi­sen olen koh­dan­nut tiel­lä­ni, äi­ti, ha­lu­an ker­toa si­nul­le mitä olen op­pi­nut. Veli, läh­det­kö aje­lul­le, ha­e­taan su­su­pa­lo­ja ABC:ltä ja aje­taan pi­dem­män kaut­ta ta­kai­sin.

Vaik­ka kes­kus­te­lu­yh­teys kyp­syy jat­ku­vas­ti, lap­si–van­hem­pi-ase­tel­ma ei ole kau­ka­na. Vä­lil­lä suus­ta tu­lee syy­tök­si­ä­kin. Ko­et­te­len kuin mur­ro­si­käi­nen; ai­kui­suu­den ala­rap­pu­sil­la­kin tun­nun tar­vit­se­van kas­vat­ta­jan ar­vo­nan­non ja tuen pää­tök­sil­le­ni. En­nen kaik­kea ha­lu­an tul­la kuul­luk­si.

Ei­kä se mi­ten­kään ou­toa ole. Kas­vu­poh­jas­ta kum­pu­aa vas­tauk­sia sii­hen, mil­lai­se­na näen elä­mä­ni ja it­se­ni. Lo­pul­li­nen tul­kin­ta jää mi­nul­le: Muis­tan­ko sy­lin vai se­län­kään­nön, kii­reen vai läs­nä­o­lon, rii­dan vai loh­du­tuk­sen, moit­teen vai kan­nus­tuk­sen? Pääl­lim­mäi­se­nä häi­lyy hyvä – hel­lyys, kii­tol­li­suus­kin. Mut­ta tur­val­li­ses­sa ko­dis­sa on lupa sa­noa ikä­vät­kin tun­teet ää­neen il­man hyl­kää­mi­sen pel­koa.

Ei, en to­si­aan käy lii­an usein ko­to­na. En raas­ki tääl­tä elä­män yti­mes­tä. Mut­ta tie­täi­sit­te­pä, ko­ti­vä­ki, mi­ten pal­jon elät­te pu­heis­sam­me. Liki päi­vit­täin mi­nä­kin, kak­si­kymp­pi­nen, saan it­se­ni kiin­ni sa­no­mas­ta, et­tä ”mei­dän is­kä sa­noo ai­na et­tä”. Pu­hee­ni vies­tii, et­tä vaik­ka en enää esit­te­le it­se­ä­ni en­si­si­jai­ses­ti si­sa­re­na ja tyt­tä­re­nä, kas­vu­ko­ti on tär­keä osa iden­ti­teet­ti­ä­ni.

Vä­lil­lä per­hees­tä­ni ker­to­es­sa­ni tun­nen lau­lun ris­ti­rii­taa: Ker­toi­sin­ko köy­hyy­den, lau­dat ees­sä ovien, vai sen kai­ken rik­kau­den? Useim­mi­ten ker­ron jo­tain sel­lais­ta, et­tä on­pa­han ta­val­li­nen aa­mu­ä­reä il­ta­vil­li­ko­ti, sa­dan vil­la­töp­pö­sen pat­ja­ma­ja­ko­ti, jo­kais­ta vie­ras­ta ju­tut­ta­va kah­vi­pul­la­ko­ti. On huo­ju­vien kir­ja­pi­no­jen roo­li­leik­ki­ko­ti, luo­vuu­teen kan­nus­ta­va kä­sil­lä­te­ke­mis­ko­ti, kaik­kien ikä­kau­si­ki­pu­jen oven­pau­ke­ko­ti, on kris­til­li­nen sy­li­ko­ti, jos­ta läh­de­tään siu­nat­tu­na.

Jo­tain sel­lais­ta ker­ron ja toi­von, et­tä pu­hees­ta­ni vä­lit­tyy ra­kas­ta­va ja ar­vos­ta­va kai­ku.

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com
7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys