JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Per­soo­nal­li­suus­puo­lia

Kaarlejärvi Reija
Aiemmat blogit
27.3.2018 6.31

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180327063100

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten psy­ko­lo­gi­aa opis­kel­les­sa­ni luin pari kurs­sia per­soo­nal­li­suusp­sy­ko­lo­gi­aa. Opis­ke­lu­jen ai­ka­na kiin­nos­tuin poh­ti­maan taas ker­ran myös omaa per­soo­nal­li­suut­ta­ni.

Et­sin ne­tis­tä per­soo­nal­li­suus­tes­te­jä, täyt­te­lin nii­tä ja ver­tai­lin tu­lok­sia omiin kä­si­tyk­sii­ni. Toi­voin per­soo­nal­li­suus­tes­tien luo­van it­sel­le­ni sel­ke­än ku­van sii­tä, mil­lai­nen tyyp­pi na­hois­sa­ni taap­laa. Ha­lu­sin osa­ta mää­ri­tel­lä it­se­ni tar­kal­leen jo­hon­kin skaa­laan, joka ker­toi­si mi­nun ole­van tä­män ver­ran täl­lai­nen ja tuon ver­ran tuol­lai­nen. Hy­vin pian ha­vait­sin kui­ten­kin tes­tei­hin vas­taa­mi­sen vai­keu­den. Mi­nus­ta tun­tui, et­tä joka vas­taus­ker­ta sain eri tu­lok­sen. Per­soo­nal­li­suu­te­ni mää­rit­te­le­mi­ses­tä ja it­se­ni tun­te­mi­ses­ta al­koi tul­la var­sin pul­mal­lis­ta.

Mi­nun on vai­kea ku­vail­la it­se­ä­ni, kos­ka yh­den piir­teen ker­to­mal­la saa­tan hel­pos­ti löy­tää it­ses­tä­ni myös vas­ta­koh­dan, lä­hes ää­ri­pään. Voin ava­ta asi­aa hie­man tar­kem­min. Pi­dän ih­mi­sis­tä to­del­la ja ha­lu­an myö­tä­e­lää, mut­ta nau­tin suun­nat­to­mas­ti myös yk­si­no­los­ta. Olen spon­taa­ni ja no­pea re­a­goi­maan, mut­ta sa­mal­la tark­kaan har­kit­se­va, rau­hal­li­nen ja vä­lil­lä jopa tah­me­an hi­das. Sei­son va­kaa­na ja säi­ly­tän toi­min­ta­ky­ky­ni krii­sin kes­kel­lä, mut­ta jos­kus maa­il­man ro­mah­ta­mi­sen tun­tee­seen riit­tää rei­kä su­kas­sa tai lei­vän­mu­ru­nen juu­ri pyy­hi­tyl­lä ruo­ka­pöy­däl­lä. Vai­ku­tun kos­ken pau­hus­ta tai ko­val­la soi­vas­ta mu­sii­kis­ta, mut­ta kans­sa­ruo­kai­li­jan hil­jai­nen mais­ku­tus kas­vaa pää­ni si­säl­lä hel­pos­ti val­ta­viin mit­ta­suh­tei­siin.

Nau­tin vauh­dis­ta ja jän­ni­tyk­ses­tä. Va­lit­sen mie­lel­lä­ni hu­vi­puis­tos­sa lii­kut­ta­vim­mat lait­teet, mut­ta vi­a­ton kie­kai­su kor­va­ni juu­res­sa käy läpi ke­ho­ni säh­köis­kun lail­la. Myös sa­mal­la pen­kil­lä is­tu­van kans­saih­mi­sen hie­noi­nen ja­lan hyt­ky­tys voit­taa sil­lä het­kel­lä mie­li­ku­vis­sa­ni kar­meu­des­saan kaik­ki hu­vi­puis­to­lait­teet. Mi­nul­la on pal­jon mie­li­pi­tei­tä, in­nos­tu­es­sa­ni pu­hun suu­reen ää­neen ja eleh­din pal­jon, mut­ta het­kit­täin en saa kur­kus­ta­ni ulos ään­näh­dys­tä­kään, kos­ka mi­tään sa­no­mis­ta tai kei­noa sen ulos­tuon­tiin ei yk­sin­ker­tai­ses­ti löy­dy. In­nos­tun lu­en­noi­maan suu­rel­le­kin kuu­li­ja­kun­nal­le it­sel­le­ni tär­ke­äs­tä ai­hees­ta, mut­ta on myös het­kiä, jol­loin lin­noit­tau­dun ko­tii­ni en­kä toi­vo nä­ke­vä­ni yh­tään ke­tään kah­del­la ja­lal­la kul­ke­vaa olen­toa. Tyk­kään ot­taa oh­jat kä­sii­ni, or­ga­ni­soi­da ja joh­taa, mut­ta ai­van yh­tä omi­nai­nen piir­re mi­nul­le on ve­täy­tyä kau­em­mak­si tark­kai­le­maan ja poh­ti­maan asi­oi­ta kai­kes­sa rau­has­sa.

Luen sel­ke­äl­lä ää­nel­lä pois­nuk­ku­neen ih­mi­sen muis­to­teks­tin, mut­ta so­ra­tiel­lä ma­te­le­van käär­meen py­säh­ty­es­sä ja an­ta­es­sa mi­nul­le koh­te­li­aas­ti tie­tä kyy­ne­leet ki­ho­a­vat sil­mii­ni sil­kas­ta vai­kut­tu­nei­suu­des­ta. Kyy­ne­liä nos­tat­ta­via asi­oi­ta on muu­ten­kin lu­kui­sia, ei­vät­kä ne usein­kaan lii­ty mi­hin­kään si­näl­lään suu­reen asi­aan. Sil­ti väit­täi­sin, et­tä ulos­päin nä­ky­vä kuva mi­nus­ta on pa­rem­min­kin hil­lit­ty.

Olen jous­ta­va, mut­ta mää­rä­tie­toi­nen, jopa it­se­päi­nen. Syy­nään kaup­pa­kui­tis­ta hin­ta­vir­heet sent­tien tark­kuu­del­la, mut­ta an­nan mie­lel­lä­ni ra­haa tai ta­va­raa hy­vään tar­koi­tuk­seen. Olen tun­nol­li­nen ja kon­ser­va­tii­vi­nen, mut­ta sa­mal­la löy­dän it­ses­tä­ni pal­jon bo­hee­me­ja piir­tei­tä. Täy­tän as­ti­at pe­su­ko­nee­seen op­ti­maa­li­seen tar­kas­ti suun­ni­tel­tuun jär­jes­tyk­seen, mut­ta lei­von ja kok­kaan ai­nek­sia pa­taan näp­pi­tun­tu­mal­la rois­kien. Olen jär­ki­tyyp­pi, mut­ta tai­tei­li­ja. Ku­vaus tus­kin va­kuut­tai­si vaik­ka­pa työ­ha­ke­muk­ses­sa. Olen­ko siis ka­me­le­ont­ti vai mikä?

Olen ais­tit kaa­kos­sa elä­vä tun­neih­mi­nen, jo­ten jopa jär­ke­ni ker­too mi­nul­le, et­tä ais­tit avoin­na elä­mäl­lä luon­nol­li­ses­ti kuor­mit­tuu. So­pi­vas­sa vi­reys­ti­las­sa mie­le­ni suol­taa sa­no­ja ja aja­tuk­sia, mut­ta il­ta­kah­dek­san jäl­keen nä­lis­sä­ni jopa yk­si­ta­vui­nen aja­tus puu­rou­tuu pääs­sä­ni. Ih­mis­ten il­moil­la kär­si­väl­li­syy­te­ni yleen­sä ve­nyy kuin elas­taa­ni, mut­ta ko­ti­o­ves­ta kai­ken so­si­aa­li­sen te­hok­kuu­den jäl­keen si­sään as­tu­es­sa etei­sen ken­kä­kaa­os hauk­kaa tuos­ta jous­ta­vuu­des­ta lei­jo­na­no­san. On­nek­si puo­li­so­ni osaa usein vii­saas­ti rat­kais­ta ti­lan­teen: ”Ota­han tee­tä.” Kuor­mit­tu­mi­sas­teen hui­del­les­sa pit­käs­ti yli pu­nai­sen puo­lel­la kans­sa­kul­ki­jan jämp­tit mut­ta lem­pe­ät sa­nat ku­ten ”hen­gi­tä het­ki” tai ”tuos­sa, syö” ovat mitä par­hain­ta lää­ket­tä.

Per­soo­nal­li­suus­pul­maa­ni al­koi tul­la enem­män jär­keä, kun tar­tuin tar­kem­min sa­naan kuor­mit­tu­mi­nen. Yk­si erit­täin hyvä löy­dös it­sel­le­ni oli myös ter­mi eri­tyis­herk­kyys. Ole­tan, et­tei hy­vän elä­män kan­nal­ta niin­kään oleel­lis­ta ole se, mil­lai­nen ja mi­ten mo­ni­mut­kai­nen ih­mi­nen on. Tär­ke­äm­pää on mie­les­tä­ni se, kuin­ka hy­vin ih­mi­nen tun­tee it­sen­sä ja kuor­mit­tu­mi­sas­teen­sa ja huo­leh­tii it­ses­tään. Riit­tä­väs­ti ja sään­nöl­li­ses­ti syö­nee­nä, riit­tä­väs­ti le­vän­nee­nä ja ar­jen haas­teis­ta ja elä­myk­sis­tä pa­lau­tu­nee­na ka­me­le­ont­ti-ih­mi­nen voi ol­la ai­van laa­du­kas­ta ja miel­lyt­tä­vää seu­raa. Hy­vin ta­val­li­nen ja in­hi­mil­li­nen ih­mi­nen ai­na­kin.

It­se­tut­kis­ke­lun ai­ka­na ha­vait­sin myös sei­kan, et­tä olen elä­mä­ni var­rel­la ke­hit­tä­nyt it­sel­le­ni ky­vyn ol­la sen nä­köi­nen kuin ym­pä­ris­töl­le so­pii. Sik­si ka­me­le­ont­ti­a­ja­tus ei hei­tä kau­ak­si ku­vauk­se­na. Mah­dol­li­ses­ti on niin, et­tä omat si­säi­set tem­pe­ra­ment­ti­piir­tee­ni ovat vas­ta nyt ai­kui­se­na saa­mas­sa mah­dol­li­suut­ta ko­ho­ta nä­ky­vik­si. Mie­len­kiin­nol­la odo­tan, mit­kä piir­teet vie­lä vah­vis­tu­vat täs­sä vuo­sien saa­tos­sa ja mit­kä hä­vi­ä­vät vä­hin ää­nin taka-alal­le. Tun­tuu, et­tä olen it­see­ni tu­tus­tu­mi­ses­sa vie­lä­kin ai­ka al­ku­tai­pa­leel­la. Eh­kä on hyvä, et­tä it­seä ei tar­vit­se­kaan lii­an tiu­kas­ti mää­ri­tel­lä.

Mitä aja­tuk­sia ker­to­muk­se­ni si­nus­sa he­rät­tää? Mil­lai­sia per­soo­nal­li­suus­puo­lia si­nus­sa on?

ReijaKaarlejärvi
Ihmettelen elämää, sen vahvoja värejä, valoa ja varjoja. Jaksan yhä uudelleen vaikuttua ihmisyyden moninaisuudesta, viisaudesta, pienuudesta, kauneudesta ja kivusta. Nautin luonnosta, vuodenaikojen vaihtelusta, perinteistä ja kirjoittamisesta. Arvostan aitoa kohtaamista ja hyväksynnän tuomaa lämpöä. Katselen asioita naisen, äidin, puolison ja ystävän silmin. Näkökulmaa teksteihini tuo myös työni lastensuojelun ja perhetyön parissa. Minut tavoittaa osoitteesta reija.kaarle@gmail.com
4.8.2020

Kar­me­lin­vuo­rel­la Elia kään­tyi kan­san puo­leen ja sa­noi: "Kuin­ka kau­an te hor­jut­te puo­lel­ta toi­sel­le? Jos Her­ra on Ju­ma­la, seu­rat­kaa hän­tä, jos taas Baal, seu­rat­kaa sit­ten hän­tä!" 1 Kun. 18:21

Viikon kysymys