JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pieni taiteilijalääkäri

Alasaarela Erkki
Aiemmat blogit
25.10.2017 6.08

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420171025060800

Asi­an­tun­ti­jat ovat eri­tel­leet las­ten lei­kin ke­hi­tyk­ses­sä eri­lai­sia vai­hei­ta. En­sim­mäi­nen vai­he kä­sit­tää mie­li­ku­va- ja esi­ne­lei­kit. Kol­man­nes­ta ikä­vuo­des­ta ai­na esi­kou­lui­än lop­puun saak­ka eri­lai­set roo­li­lei­kit ovat etu­si­jal­la ja jat­ku­vat yh­des­sä seu­raa­van vai­heen eli sään­tö­leik­kien kans­sa pit­käl­le kou­lui­kään. Roo­li­lei­keis­sä har­joi­tel­laan toi­sen si­jaan aset­tu­mis­ta tai jopa roo­lia, jo­hon iso­na voi­si ryh­tyä.

Mie­lee­ni on jää­nyt eräs pie­nen po­jan pii­rus­tus­het­ki. Pie­ni poi­ka ot­ti kai­na­loon­sa pii­rus­tus­kir­jan ja meni tu­tul­le pai­kal­leen keit­ti­ön pöy­dän ää­rel­le. Kir­jaan piir­tyi jo­ta­kin. Poi­ka nos­ti kir­jan pöy­däs­tä ja tar­kas­te­li työn­sä tu­los­ta. Hän näyt­ti tyy­ty­väi­sel­tä.

Po­jan sil­mät kir­kas­tui­vat. Hän sa­noi in­nos­tu­nees­ti: ”Nyt minä tie­dän, mikä mi­nus­ta tu­lee iso­na. Mi­nus­ta tu­lee tai­tei­li­ja­lää­kä­ri. Minä olen aa­mul­la tai­tei­li­ja ja il­lal­la lää­kä­ri.” Tä­män sa­not­tu­aan poi­ka jat­koi tai­tei­li­jan työ­tään.

Il­ta­päi­väl­lä poi­ka pyy­si mi­nua mu­kaan lää­kä­ri­leik­kiin. Hän sa­noi, et­tä mi­nun ei tar­vit­se teh­dä muu­ta kuin maa­ta soh­val­la. Minä tie­ten­kin suos­tuin niin help­poon leik­kiin. Poi­ka tut­ki tois­ta jal­kaa­ni ja sa­noi: ”Jopa on pa­has­ti käy­nyt. Se on mel­kein ir­ti­poik­ki. Se täy­tyy si­toa.”

Jal­kaa­ni kää­rit­tiin si­det­tä, ja olin eh­ti­nyt mel­kein nu­kah­taa, kun poi­ka puis­te­li mi­nua ja ker­toi, et­tä jal­ka on nyt hoi­det­tu. Ryh­dyin mu­kaan leik­kiin. Yri­tin nous­ta ylös, mut­ta an­noin pää­ni pu­do­ta tyy­nyl­le.

Poi­ka hä­tään­tui, hän luu­li, et­tä kuo­len. Hän ava­si kää­reen ja to­te­si, et­tä jal­kaan pi­tää pan­na kii­rees­ti li­sää ver­ta. Pi­din sil­mä­ni kiin­ni ja tun­sin, kuin­ka poi­ka yrit­ti teh­dä aut­ta­via toi­men­pi­tei­tä. Sit­ten hän ta­put­ti pos­ke­a­ni ja sa­noi hä­täi­ses­ti: ”He­rää, isi!” Tun­sin, kuin­ka poi­ka ni­pis­ti va­ro­vas­ti kät­tä­ni ja oli sit­ten ai­van hil­jaa. Ava­sin sil­mä­ni. Poi­ka is­tui vie­res­sä­ni tus­kai­sen nä­köi­se­nä suu­ri kyy­nel pos­kel­laan.

Nou­sin äk­kiä ylös ja sa­noin, et­tä en minä kuol­lut. Poi­ka rie­mas­tui: ”Hei, minä pa­ran­sin si­nut!” Hän si­toi ja­lan uu­del­leen. Kun kää­re oli val­mis, hän an­toi mi­nul­le oman pie­nen, nuh­jui­sen kark­ki­laa­tik­kon­sa ja sa­noi: ”Ota täs­tä kak­si tab­let­tia kah­des­ti päi­väs­sä.” Sit­ten hän kir­joit­ti jo­tain pie­nel­le pa­pe­ri­la­pul­le ja an­toi sen kuit­ti­na mi­nul­le: ”Se mak­saa vii­si­kym­men­tä.”

Vie­lä het­ken poi­ka is­tui to­ti­sen nä­köi­se­nä tuo­lil­la ja an­toi pa­laut­teen: ”Isi, sinä olit hyvä leik­ki­ka­ve­ri, mut­ta minä en tyk­kää sel­lai­sis­ta lei­keis­tä, jois­sa joku voi kuol­la.”

Raa­ma­tus­sa­kin on ku­vat­tu isän ja po­jan suh­det­ta. To­sin se suh­de, jo­hon viit­taan, ei ole ih­mi­si­sän ja -lap­sen suh­de vaan ju­ma­lal­li­nen. Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka Poi­ka oli Isän­sä rin­nal­la en­nen maa­il­man luo­mis­ta: ”Jo sil­loin minä, esi­koi­nen, olin hä­nen vie­rel­lään, hä­nen ilo­naan päi­vät pit­kät, kai­ken ai­kaa leik­ki­mäs­sä hä­nen edes­sään” (Sa­nanl. 8: 30). Mil­lä Poi­ka leik­ki? Maan kie­kol­la, Sa­nan­las­kuis­sa ku­vail­laan. Ja iloa hä­nel­le toi­vat ih­mis­lap­set.

Poi­ka syn­tyi maa­il­maan pe­las­ta­maan lan­gen­neen ih­mi­sen. Raa­mat­tu ker­too suu­res­ta Pa­ran­ta­jas­ta. Poi­ka, Jee­sus, oli eri­tyi­ses­ti las­ten ys­tä­vä. Hän pa­ran­si lap­sia, ot­ti hei­tä sy­liin­sä, ru­koi­li hei­dän puo­les­taan, pani kä­ten­sä hei­dän pääl­len­sä ja siu­na­si hei­tä. Po­jan vies­ti ih­mi­sil­le, meil­le ny­kyi­sil­le­kin, oli: ”Nyt, lap­set, kuul­kaa mi­nua! Hy­vin käy sen, joka mi­nun tie­tä­ni kul­kee” (Sa­nanl. 8: 32).

ErkkiAlasaarela
Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt työni yliopistolla on edennyt emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen eralasaarela@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys