JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Su­mun jäl­keen en­tis­tä­kin rak­kaam­pi

Murtomaa Maarit
Aiemmat blogit
29.3.2017 6.29

Juttua muokattu:

8.3. 23:05
2020030823051220170329062900

Ke­vät ja valo. Uu­si in­to. Uu­det teh­tä­vät. Al­ku­vuo­des­ta tun­nen ole­va­ni täyn­nä ener­gi­aa.

Kun­nes maa­lis­kuus­sa ta­ju­an yh­täk­kiä ole­va­ni uu­pu­muk­sen par­taal­la. Olen­ko­han lu­pau­tu­nut lii­an mo­niin teh­tä­viin? Tai sit­ten ne vain ka­sau­tu­vat sa­maan ajan­koh­taan. On per­he ja lap­set, kaik­kein tär­keim­mät, joil­le ha­lu­ai­si an­taa ai­kaa. On työ, jon­ka ha­lu­ai­si hoi­taa hy­vin. On juu­ri ke­vääl­lä kiih­ty­vä su­vi­seu­ra­työ. On yh­teis­kun­nal­li­set luot­ta­mus­teh­tä­vät, joi­hin tai­vut­te­lu­jen jäl­keen olen läh­te­nyt mu­kaan ja jois­ta olen in­nos­tu­nut­kin to­sis­sa­ni. Mie­lui­sis­ta, mie­len­kiin­toi­sis­ta, in­toa li­sää­vis­tä elä­män eri osa-alu­eis­ta muo­dos­tuu pääl­lek­käin osu­vi­na lii­an pai­na­va yh­tä­lö.

Uu­pu­mus tu­lee mo­nes­ti yl­lät­tä­en. Olen nuo­ruu­des­sa ko­ke­ma­ni täy­del­li­sen vä­sy­mi­sen jäl­keen osan­nut ais­tia va­roit­ta­via merk­ke­jä. Mut­ta kuin­ka pai­naa jar­rua, kun eri pro­jek­tit vaa­ti­vat juu­ri nyt täy­den pa­nos­tuk­sen?

Hen­kis­tä vä­sy­mys­tä li­sää jul­ki­seen esiin­ty­mi­seen liit­ty­vä kri­tii­kin ja pil­kan koh­tee­na ole­mi­nen. Aa­vis­tin yh­teis­kun­nal­li­seen toi­min­taan mu­kaan läh­te­mi­seen liit­ty­vät ris­kit. Oli­sin­ko luon­tai­ses­ti mel­ko ujo­na ja herk­kä­nä ih­mi­se­nä nii­hin val­mis? Kun olen li­säk­si kir­joit­ta­nut Päi­vä­mie­heen blo­gia, oli­sin help­po koh­de myös us­kon­too­ni koh­dis­tu­val­le kri­tii­kil­le ja pil­kal­le. Kes­täi­sin­kö ja jak­sai­sin­ko sen?

Mi­nua on mo­nes­ti ilah­dut­ta­nut tut­ta­van tai työ­to­ve­rin sa­nat, kun he ovat yl­lät­tä­en ker­to­neet ar­vos­ta­van­sa kris­til­li­siä ar­vo­ja­ni, vaik­ka he it­se ei­vät sa­maa us­kon­nä­ke­mys­tä kans­sa­ni ja­kai­si­kaan. Toi­saal­ta olen jou­tu­nut ne­tis­sä ko­ke­maan myös ikä­viä ti­lan­tei­ta, vi­haa­kin: Syy­tök­siä kos­kien us­ko­nyh­tei­sö­ä­ni. Syy­tök­siä hen­ki­lö­ä­ni koh­taan, kos­ka edus­tan us­ko­nyh­tei­sö­ä­ni. Mitä vas­ta­ta? Kyl­lä, me olem­me syn­ti­siä ja vir­heel­li­siä ih­mi­siä. Kyl­lä, kuu­lun yh­tei­söön, jon­ka jä­se­nis­tä osa on syyl­lis­ty­nyt jopa va­ka­viin ri­kok­siin. Mut­ta sa­moin kuu­lun val­ti­oon, jon­ka kan­sa­lai­sis­ta osa on ri­kol­li­sia. Suo­men lain olen näh­nyt suo­jaa­van ih­mi­siä pa­huu­del­ta – sil­ti sitä maas­sam­me esiin­tyy. Sa­moin us­ko­nyh­tei­sö­ni Raa­mat­tuun pe­rus­tu­van ope­tuk­sen olen ko­ke­nut oi­ke­a­na, vaik­ka yk­sit­täi­set ih­mi­set sitä voi­vat käyt­tää myös vää­rin. Mo­lem­mat yh­tei­söt mer­kit­se­vät mi­nul­le hy­vää ja tur­val­lis­ta paik­kaa – maa­il­mas­sa, jos­ta en us­ko löy­ty­vän yh­tä ai­no­aa täy­del­lis­tä ih­mis­tä, yh­tei­söä tai val­ti­o­ta.

Vi­ha­mie­li­syy­den koh­teek­si jou­tu­mi­nen jät­tää ai­na jäl­kiä. Vaik­ka olin ku­vi­tel­lut blo­gis­ti­vuo­den ku­lu­es­sa tot­tu­nee­ni jo jul­ki­seen­kin pilk­kaan, olo on ol­lut vii­me viik­ko­jen ai­ka­na hen­ki­ses­ti ki­vi­tet­ty.

Näis­sä miet­teis­sä ajat­te­len lä­hes­ty­vää su­vi­seu­ra­kou­lu­tuk­seen liit­ty­vää opis­to­kurs­sia. Olen odot­ta­nut sitä yh­te­nä vaa­ti­va­na työ­teh­tä­vä­nä, mut­ta se avau­tuu­kin edel­li­se­nä il­ta­na etee­ni lä­hes­ty­vä­nä kei­das­het­ke­nä – juu­ri oi­ke­aan ai­kaan saa­pu­va­na ol­jen­kor­te­na. Jos­pa siel­lä sai­sin pa­ran­nel­la haa­vo­ja­ni, jos­pa sai­sin hei­kol­le us­kol­le­ni vah­vis­tus­ta. Jos­pa sai­sin luot­ta­mus­ta Tai­vaan Isän huo­len­pi­toon.

Us­ko­nys­tä­vien vir­kis­tä­vä vai­ku­tus al­kaa jo yh­tei­sel­lä au­to­mat­kal­la. Kak­si eri-ikäis­tä si­sar­ta tu­lee kol­men tun­nin mat­kan ai­ka­na lä­hei­sek­si. Ta­ri­noi­ta kun­kin elä­mäs­tä. Poh­din­taa Raa­ma­tus­ta. Epäi­ly­jen pur­ka­mis­ta ja vah­vis­ta­vil­la sa­noil­la toi­nen toi­sen­sa tu­ke­mis­ta.

Jäm­sän opis­tol­la vas­tas­sa äi­din syli.

Vii­mei­sen kurs­si­päi­vän ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa Sana al­kaa pääs­tä pe­ril­le si­sim­pään as­ti, ta­voit­taa jäh­met­ty­neen sie­lun­kin. Vir­si 370 osuu ja kos­ket­taa:

Nyt eh­kä huo­kaat al­la su­run:

”Jo mi­nut Her­ra hyl­kä­si.”

Vaan taas hän pois­taa mur­heen su­mun

ja olet vie­lä rak­kaam­pi.

On ai­ka tääl­lä vaih­tu­va,

myös mur­he­päi­vä lop­pu­va.

”…ja olet vie­lä rak­kaam­pi.” ää­ni mur­tuu, en­kä pys­ty lau­la­maan sä­keis­töä lop­puun. Mi­ten en ole jak­sa­nut us­koa Ju­ma­las­ta hy­vää? Pys­tyn­kö­hän kos­kaan kä­sit­tä­mään mur­to-osaa­kaan Ju­ma­lan rak­kau­des­ta mei­tä ih­mi­siä koh­taan?

Nuor­ten kuo­ro päät­tää ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen:

”Ko­ti­ni on tai­va­has­sa, sin­ne kai­paan, ha­la­jan…”

Kuin en­ke­li­kuo­ro. Sie­lu yh­tyy lau­lun sa­noi­hin. Ja sa­mal­la taas muis­tan, mikä on kaik­kein tär­kein­tä. Kun saan tätä us­koa ol­la omis­ta­mas­sa, ei mil­lään muul­la ole vä­liä.

Työ­lään vii­kon­lo­pun jäl­keen läh­den ko­ti­mat­kal­le sie­lu vir­voit­tu­nee­na, us­ko vah­vis­tu­nee­na. Luot­ta­en sii­hen, et­tä saan hoi­taa teh­tä­viä, jot­ka Ju­ma­la on mi­nun osak­se­ni an­ta­nut.

Ei­kä pel­koa ole tuos­sa rak­kau­des­sa va­el­ta­es­sa.

MaaritMurtomaa
Olen neljänkymmenen ohittanut neljän lapsen äiti. Minulle on suotu ihana perhe ja antoisa työ nuorten parissa. Koulutukseltani olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tieni kulki rauhanyhdistykselle vasta aikuisiällä. Katselen asioita siis löytäjän näkökulmasta. Otan mielelläni palautetta vastaan kirjoituksistani. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: maarit.murtomaa@gmail.com
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys