JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Tä­nään minä, huo­men­na sinä

Lehtola Juho
Aiemmat blogit
31.8.2015 3.55

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150831035500

Au­rin­ko pais­taa, mut­ta ran­nan tun­tu­mas­sa on kyl­mä tuu­li. Heit­te­len poi­kie­ni kans­sa fris­bee­tä ja ih­met­te­len, min­ne kesä meni. Il­mas­sa on päi­vä päi­väl­tä enem­män syk­syn tun­tua, vaik­ka juu­ri nyt on lu­vat­tu läm­min­tä jak­soa.

Kova tuu­li tai­vut­taa puis­ton pit­kää hei­nää. Se tuo mie­lee­ni psal­min aja­tuk­sen, jos­sa ih­mis­tä ver­ra­taan ruo­hoon. Ei­pä ole hääp­pöi­nen kuva ih­mi­ses­tä. Vii­saas­ta, kek­se­li­ääs­tä, it­se­var­mas­ta ja osaa­vas­ta ih­mi­ses­tä. Vain syk­syi­nen kyl­mä tuu­li, ja hän on pois­sa.

Jär­kem­me ja in­hi­mil­li­nen ajat­te­lum­me ei mie­lel­lään hy­väk­syi­si tätä. Ei ole help­poa ym­mär­tää, mik­si ai­kam­me voi sil­män­rä­päyk­ses­sä päät­tyä. Elä­mäm­me al­ku ja lop­pu ovat kä­sit­tä­mät­tö­män lä­hel­lä toi­si­aan. Psal­mis­sa 103 ovat nuo muis­te­le­ma­ni sa­nat: "Ih­mi­sen eli­nai­ka on niin kuin ruo­hon: kuin ke­don kuk­ka hän ku­kois­taa, ja kun tuu­li käy, ei hän­tä enää ole ei­kä hä­nen asuin­si­jan­sa hän­tä tun­ne."

Fa­ce­boo­kin Kirk­ko Suo­mes­sa -si­vul­la nä­ke­mä­ni kuva oli py­säyt­tä­vä. Sii­nä oli ku­vat­tu­na Sas­ta­ma­lan Py­hän Ma­ri­an kir­kos­sa säi­ly­neet kes­ki­ai­kai­set ruu­mis­paa­rit. Niis­sä on teks­ti: "Tä­nään minä, huo­men­na sinä, hau­taan kan­ne­taan."

Muis­tan, kun vuo­sia sit­ten eräs sun­tio työn­si tyh­jiä ruu­mis­kär­ry­jä kirk­ko­maal­la. Vas­taan tuli tut­tu van­ha mies. Sun­tio tie­si tä­män ym­mär­tä­vän leik­kiä ja ky­syi, kel­pai­si­ko her­ral­le kyy­ti. Jo ku­ma­raan pai­nu­nut, hi­taas­ti kul­ke­va mies vas­ta­si: "Kel­paa, sit­ten kun sen ai­ka on. Mut­ta tu­lee se kyy­ti si­nul­le­kin."

Tä­nään minä, huo­men­na sinä. Tun­tuu­ko näky ka­rul­ta? Mi­nut se ai­na­kin py­säyt­tää. Pa­la­sin ku­vaan il­lal­la use­am­man ker­ran. Mie­lee­ni nou­si aja­tus: pel­käi­sin, el­len us­koi­si.

Us­kon nä­kö­a­la ei ole karu ei­kä epä­toi­voi­nen. Her­ran ar­mo py­syy ajas­ta ai­kaan, se on ikui­nen. Hä­nen rak­kau­ten­sa riit­tää juu­ri mei­dän­kin hau­raan elä­mäm­me yl­le. Hä­nen ar­mon­sa joh­dat­taa juu­ri mei­tä­kin, ha­pui­le­via ja ek­sy­viä. Va­pah­ta­jam­me ke­hoit­ti mei­tä ole­maan val­mii­na, kos­ka em­me tie­dä, mil­loin on oma vuo­rom­me läh­teä. Hä­nen ju­lis­tuk­sen­sa oli lo­pu­na­jan saar­naa, mut­ta myös ar­mon ja lau­peu­den ää­ni: "Ole tur­val­li­sel­la mie­lel­lä; si­nun syn­ti­si an­ne­taan si­nul­le an­teek­si."

Näin us­ko­es­sam­me sy­dä­mem­me syk­syn tuu­li tyyn­tyy ja kyl­myys väis­tyy. Au­rin­ko al­kaa läm­mit­tää. Us­ko tuo tur­van. Kir­kos­sa on usein ru­koil­tu: "Her­ra, ope­ta meil­le, mi­ten ly­hyt on ai­kam­me, et­tä sai­sim­me vii­saan sy­dä­men."

JuhoLehtola
Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kuusi lasta. Työskentelen oppimisen, opettamisen, viestinnän ja näitä tukevan teknologian parissa. Vapaa-aikaani kulutan puuhastelemalla kotona, opiskelemalla milloin mitäkin ja harrastamalla musiikkia. Blogikirjoitusteni aiheet nousevat usein arkisista tilanteista perheessä ja työssä. Voit antaa minulle palautetta kirjoituksistani osoitteeseen juho.lehtola@gmail.com
1.4.2020

Ju­ma­la on Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa, hä­nen ve­res­sään, tuo­nut lä­hel­leen tei­dät, jot­ka en­nen olit­te kau­ka­na hä­nes­tä. Ef. 2:13

Viikon kysymys