JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Tässä on hyvä olla

6.6.2014 7.37

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140606073700

Mie­he­ni pu­he­lin soi.

– Pap­pa, läh­det­kö mei­dän kans­sa seu­ra­telt­taan Ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen?

– Ei pap­pa nyt voi läh­teä, kos­ka sel­kä ei vie­lä kes­tä is­tu­mis­ta siel­lä. Pa­pan on ol­ta­va vau­nul­la pit­käl­lään. Ky­sy­kää­pä mum­mol­ta.

Pu­he­lin siir­tyy mi­nul­le.

– Mi­ka­el tääl­lä. Läh­ti­sit­kö mi­nun ja Ed­wi­nin kans­sa seu­ra­telt­taan? Isä ja äi­ti ei­vät eh­di, kun pi­tää hoi­taa pie­niä.

En ol­lut aja­tel­lut läh­teä. Mut­ta ei­hän tuol­lai­seen pyyn­töön hen­no­nut kiel­tä­vää vas­taus­ta an­taa.

– Tot­ta­kai. Mis­sä ta­va­taan? Tul­kaa kir­ja­myy­mä­län eteen. Osaat­te­ko sin­ne? On­han var­mas­ti van­hem­mil­ta lupa?

Pi­kai­nen kä­ve­ly­mat­ka so­vit­tuun paik­kaan. Ovat­ko­han po­jat osan­neet tul­la seu­ra­ken­tän toi­sel­ta lai­dal­ta? On­nek­si toi­sel­la on jo oma kän­nyk­kä, jos vaik­ka ek­sy­vät. Siel­lä­hän 8- ja 6-vuo­ti­aat po­jat jo ovat­kin. Is­tu­vat maas­sa ja näyt­tä­vät tut­ki­van jo­tain. Mi­ten käy puh­tai­den vaa­lei­den short­sien? Sy­dän­tä läm­mit­tää – mum­mon rak­kaat sii­nä! Iloi­nen koh­taa­mi­nen.

Löy­däm­me va­paan pai­kan seu­ra­tel­tan etuo­sas­ta. Ajat­te­len, mi­ten mo­nen­lai­sis­ta elä­män­ti­lan­teis­ta seu­ra­vie­rai­ta on­kaan tul­lut su­vi­seu­roi­hin. Aja­tuk­se­ni kes­key­tyy.

– Mum­mo, tie­sit­kö sitä....

Ja mum­mo kuun­te­lee. Mi­ka­e­lil­la on tär­ke­ää ker­rot­ta­vaa. Pu­hum­me su­pa­tel­len. Ed­win, pie­nem­pi po­jis­ta, ha­lu­aa vuo­ros­taan huo­mi­o­ta.

– Mum­mo, kat­so­han tuon­ne....

Ja mum­mo kat­soo. Ja se­lit­tää, mitä on viit­to­ma­kie­li.

Ju­ma­lan­pal­ve­lus al­kaa. Seu­ra­kan­sa yh­tyy vir­teen. Täs­sä on juh­lan tun­tua. Po­jat kes­kit­ty­vät kuun­te­le­maan. Pie­nem­pi no­jaa mi­nuun. Täs­sä on hyvä ol­la. Kuin Ju­ma­lan sil­mien al­la.

Mie­lee­ni tu­lee lap­suus­muis­to. Is­tuin isän sy­lis­sä kat­sel­len kor­ke­al­la kaar­tu­vaa hoh­ta­van val­kois­ta su­vi­seu­ra­tel­tan kat­toa. Oli tur­val­lis­ta. Ju­ma­lan sil­mien al­la sil­loin­kin.

Ju­ma­lan­pal­ve­lus päät­tyy. Tai­vaal­le on ker­ty­nyt tum­mia uk­kos­pil­viä.

– Nel­jän mi­nuu­tin pääs­tä sa­taa, to­te­aa Mi­ka­el.

– Mi­ten niin? Mis­täs sinä noin päät­te­let?

– Olen lu­ke­nut Su­den­pen­tu­jen kä­si­kir­jaa.

– No sit­ten­pä mei­dän on pi­det­tä­vä kii­ret­tä.

Ja niin me pi­däm­me. Pie­nem­pi pi­tää kä­des­tä kiin­ni. En­sim­mäi­set suu­ret sa­de­pi­sa­rat ti­pah­te­le­vat juu­ri kun lä­hes­tym­me asun­to­vau­nu­am­me. Ja sit­ten tu­lee­kin vet­tä kuin kaa­ta­mal­la.

Miel­tä läm­mit­tä­vä muis­to vii­me ke­säl­tä. Jos­pa tä­hän­kin ke­sään saa si­säl­tyä vas­taa­van­lai­sia hy­viä het­kiä yh­des­sä pien­ten rak­kai­den kans­sa.

AinoKanniainen
Työskentelen psykoterapeuttina, kouluttajana ja työnohjaajana. Elämänrikkautta tuovat perheenjäsenet. Vapaa-ajalla minut voi löytää samoilemassa metsissä tai rannoilla kamera kaulalla, marjastamassa tai raivaamassa metsää. Yhteiskunnalliset luottamustehtävät ovat myös osa elämääni. Psykoterapeuttina ja perheterapeuttina kohtaan elämän koko kirjoa. Näistä aineksista ammennan aiheita kirjoituksiini, vaikeitakaan teemoja kaihtamatta – valoisasti ja kristillisen uskon tuomia näköaloja peilaten.
27.4.2024

Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Joh. 14:6

Viikon kysymys