JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Huvikielto

30.4.2026 17.25

Juttua muokattu:

30.4. 17:29
2026043017295520260430172500

Mauno Kinnunen

Mauno Kinnunen

Mau­no Kin­nu­nen

Ää­ni mur­tui. Kat­soin hän­tä, minä pie­ni poi­ka. Ys­tä­väs­tään tuo nai­nen ker­toi, kuol­lees­ta ys­tä­väs­tään. Vaik­ka ai­kaa sii­tä oli ku­lu­nut jo pi­tem­pään, se her­kis­ti sil­ti hän­tä. Vuo­si­kym­men­ten ta­kai­nen ti­lan­ne on jää­nyt mie­lee­ni.

Me ih­mi­set tar­vit­sem­me py­säh­ty­mi­sen ko­ke­muk­sia. Mik­si? Et­tei elä­mä oli­si yh­tä juok­se­mis­ta kii­reen ka­ru­sel­lis­sa, jos­sa kaik­ki on saa­ta­va­na ja ko­et­ta­va­na heti ja nyt.

Pi­dän suu­re­na Ju­ma­lan vii­sau­te­na, et­tä hän erot­ti ar­ki­päi­vien jou­kos­ta yh­den päi­vän ja aset­ti sen py­häk­si. Sil­loin, ai­van ke­ho­tet­tu­na, saa ase­tel­la kät­tä ja miel­tä toi­mi­maan verk­kai­sem­min. Kun as­ka­reet jää­vät vä­hem­mäl­le, saa oma kuo­le­ma­ton sie­lu enem­män ti­laa. Tu­lee halu läh­teä seu­roi­hin, kuun­nel­la Ju­ma­lan sa­naa ja kät­keä sitä si­sim­pään ar­jen voi­mak­si.

Yh­teis­kun­tam­me oli pit­kään py­hä­päi­vän puo­lel­la. Yk­si konk­reet­ti­nen esi­merk­ki sii­tä on kaup­po­jen au­ki­o­lo­a­jat. Hyp­pää­pä kans­sa­ni vaik­ka­pa vuo­teen 1996. Il­ta­kah­dek­san kiep­peil­lä saam­me pää­häm­me läh­teä os­ta­maan suk­laa­ta. Mi­ten käy? Näp­pe­jä jääm­me nuo­le­maan – vas­ta vuon­na 1997 kaup­po­jen sal­lit­tiin ol­la au­ki klo 20 jäl­keen, ei­vät­kä lä­hes­kään kaik­ki kau­pat saa­neet ol­la sun­nun­tai­sin au­ki. On hyvä tänä päi­vä­nä hok­sa­ta, et­tä kaup­po­jen au­ki­o­lo­a­jat va­pau­tui­vat Suo­mes­sa lo­pul­li­ses­ti 1.1.2026, jol­loin sun­nun­tai­os­tok­sis­ta tuli täy­sin sal­lit­tu­ja kai­kil­le kau­poil­le.

Au­ki­o­lo­kiel­lot aut­toi­vat ih­mi­siä huo­maa­maan py­hän. Ih­mi­nen kun on usein me­ne­vää sort­tia ja hel­pos­ti kiin­tyy mo­nen­lai­seen ka­to­a­vaan, niin hyvä oli hok­saut­taa mei­tä tär­ke­äs­tä asi­as­ta. Jos ai­na ei ole kau­pat ol­leet py­hi­nä au­ki, niin on­nek­si sen­tään haus­kan­pi­toa ei ole maas­sam­me kiel­let­ty. On saa­nut juh­lia ihan olan ta­kaa synt­tä­rei­tä, kou­lus­ta val­mis­tu­mis­ta, on­nis­tu­nut­ta lää­kä­ri­reis­sua ja ihan mitä vaan ja mi­ten vaan myös juh­la­py­hien ai­kaan. On­ko saa­nut?

Ylen jul­kai­se­mas­sa ar­tik­ke­lis­sa ker­ro­taan näin:

"Kir­kon tut­ki­mus- ja kou­lu­tu­syk­si­kön joh­ta­va asi­an­tun­ti­ja Jyri Ko­mu­lai­sen mu­kaan pää­si­äi­sen har­ras­ta tun­nel­maa li­sä­si vie­lä 2000-lu­vun al­kuun as­ti Suo­mes­sa voi­mas­sa ol­lut hu­vi­kiel­to. Se tar­koit­ti, et­tä kii­ras­tors­tai­na, pit­kä­per­jan­tai­na ja jou­lu­aat­to­na jär­jes­tet­tä­viin il­ta­ta­pah­tu­miin piti ha­kea po­lii­sil­ta eril­lis­lu­pa.

– Hu­vi­kiel­lon myö­tä kris­til­li­siin juh­liin liit­tyi sel­lai­nen an­keu­den ele­ment­ti. Maa­il­ma ikään kuin py­säh­tyi. Vii­me vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na muu­tos on ol­lut mas­sii­vi­nen, hän sa­noo.

Enää maa­il­ma ei py­säh­dy pää­si­äi­se­nä, ei­kä oi­ke­as­taan muul­loin­kaan. Ar­ki ja pyhä kul­ke­vat yhä tii­viim­min liki. Sa­moin on käy­nyt juh­la­se­son­kien kans­sa. Kun edel­lis­tä ei ol­la vie­lä edes ke­rät­ty pois, mark­ki­na­ko­neis­to työn­tää jo tois­ta juh­laa ku­lut­ta­jien os­tos­ko­rei­hin."

(Läh­de: yle.fi 28.3.2024)

Jos sinä tätä lu­kies­sa rien­nät muis­tois­sa­si muu­ta­man vii­kon ta­kai­seen pää­si­äi­seen, oli­ko se si­nul­le an­ke­aa ai­kaa? Oli­ko an­ke­aa ai­kaa, vaik­ka oli­sit py­säh­ty­nyt sen ydin­sa­no­man ää­rel­le?

Aja­tuk­se­si eh­kä kul­ki­vat hä­neen, jos­ta ai­koi­naan ty­kät­tiin ai­van val­ta­vas­ti. Sit­ten hän kuo­li. Kuo­lin­syy ei ol­lut tau­ti, ei on­net­to­muus, vaan joi­den­kin ih­mis­ten mie­le­tön ka­teus ja viha, jot­ka syn­nyt­ti­vät ajo­jah­din hän­tä koh­taan. Pian joku al­koi huu­ta­maan kuo­le­maa tuol­le vi­at­to­mal­le ih­mi­sel­le, ja kuo­le­man­ryt­miin yh­tyi­vät mo­net suut. Ys­tä­väm­me ta­pet­tiin, kan­san­juh­lien kar­me­as­sa ri­tu­aa­lis­sa.

Tuos­sa het­kes­sä oli pal­jon ky­sy­myk­siä:

– Ei­kö hän sit­ten­kään ol­lut?

– Oli­ko hän sit­ten­kin?

Meni päi­vä, meni toi­nen. Kol­man­te­na päi­vä­nä voi­si hau­das­ta le­vi­tä jo kuol­leen lemu, mut­ta ei – siel­tä tu­li­kin elä­män iha­na tuok­su, joka le­vi­si kaik­ki­al­le. Hän elää! Hän voit­ti syn­nin ja kuo­le­man!

Olen var­ma, et­tä moni kyy­ne­leh­ti tä­nä­kin pää­si­äi­se­nä kat­sel­les­saan sie­lun­sa sil­min Jee­suk­sen kär­si­mys­tien vai­hei­ta. Näin kävi myös nai­sel­le, jon­ka mur­tu­mi­nen jäi pik­ku-Mau­non mie­leen. Hän it­ki ys­tä­vän­sä kuo­le­maa, syn­tis­ten ys­tä­vän. Us­kon, et­tä sii­nä it­kus­sa oli myö­tä­e­lä­mis­tä ys­tä­vän kul­kies­sa an­kei­den vai­hei­den läpi. Us­kon, et­tä sii­nä se­as­sa oli myös sy­vää iloa ja on­nea: tuo py­hä­kou­luo­pe oli pa­kah­tua on­nes­ta, kun sai tun­tea pää­si­äi­sen voi­ton ole­van tot­ta hä­nen­kin koh­dal­laan! Tätä sa­maa sie­lun on­nea ko­et­tiin mo­nes­sa sy­dä­mes­sä tä­nä­kin pää­si­äi­se­nä – se Ju­ma­lan val­ta­kun­nan on­nea on.

Mi­ten­kä­hän Jee­suk­sen kuo­le­ma nä­kyi tuon ajan ka­tu­ku­vas­sa? Ei ka­duil­la hil­lut­tu, ol­tiin eh­kä häm­men­ty­nei­nä lä­heis­ten kans­sa. Luu­len­pa, et­tä toi­si­aan koh­da­tes­saan il­meet ja eleet ker­toi­vat pal­jon. Eh­kä tar­tut­tiin toi­sia kak­sin kä­sin, ha­lat­tiin, it­ket­tiin ilos­ta ja tois­tel­tiin ää­neen jo­tain tä­män­ta­pais­ta:

– Ajat­te­le, Jee­sus elää! Mikä ih­meit­ten ih­me, mut­ta kyl­lä­pä hä­nen pu­heen­sa ja te­kon­sa oli­vat­kin ai­na niin ih­meel­li­siä!

Siel­lä sit­ten yh­des­sä häm­mäs­tel­tiin kaik­kea ta­pah­tu­nut­ta, muis­tel­tiin eh­kä hä­nen kans­saan elet­tyä ai­kaa.

Mi­ten tä­män päi­vän Suo­mes­sa juh­li­taan kris­ti­kun­nan suu­rin­ta juh­laa? Ei oi­kein mi­ten­kään. Sik­si­pä ei oli­si yh­tään huo­no asia, et­tä hu­vi­kiel­to oli­si edel­leen voi­mas­sa osoit­ta­maan pää­si­äi­sen eri­tyi­syyt­tä. Kau­pat­kin voi­si­vat ol­la py­hä­nä kiin­ni, jot­ta pyhä tun­tui­si enem­män py­häl­tä, ar­jes­ta ero­te­tul­ta. Sa­mal­la se opet­tai­si myös va­rau­tu­mis­ta, kun on jää­kaap­pia ja mui­ta­kin hyl­ly­jä tsii­kail­ta­va hiu­kan en­nak­koon.

Kyl­lä­pä myös naa­pu­rei­den vä­li­set kon­tak­tit pa­lai­si­vat pa­rem­mal­le to­lal­le, kun jäl­leen moni sai­si lau­an­tai-il­tai­sin hok­sa­ta, et­tä kah­vi tai vai­pat lop­pui­vat. On lomp­sit­ta­va naa­pu­riin. Niis­sä ti­lan­teis­sa saa­te­taan vaih­taa kuu­lu­mi­sia, pu­hua jopa elä­män kal­leim­mis­ta asi­ois­ta.

Ol­koon hu­vi­kiel­to tai ei, niin on­pa iha­na, et­tä saam­me vie­lä omas­ta ha­lus­tam­me py­säh­tyä viet­tä­mään pää­si­äis­tä sen ar­von mu­kai­sel­la ta­val­la!

MaunoKinnunen
Mies, lähemmäs yksinkertainen. Isä, lähemmäs kakskytkertainen. Röntgensäde, mulle keskinkertaista tutumpi juttu. Ei näy eikä tunnu. Taivaantuike, elämän tärkein juttu. Näyttää tien perille. Tuntuu jo matkalla sisusonnena ja toivona Kotiin. Palautetta blogista voi laittaa osoitteeseen manukinu(a)gmail.com
30.4.2026

Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Joh. 16:22

Viikon kysymys