Mau­no Kin­nu­nen

Nyt on taas koh­me­kä­sien ai­ka. Joku jos­sain raa­pii tä­ris­ten tu­li­tik­kua, jot­ta taa­em­pa­na ole­va ylei­sö sai­si näh­dä muu­ta­man ki­pi­nän, kuul­la "pii­iii­uuu­uu-poks-rä­ti­rä­tin" sa­mal­la, kun tai­vaal­la vi­lah­taa se­kun­nin ajan eri­lai­sia vä­re­jä. Wau!

Jos al­le 18-vuo­ti­aal­ta ky­syi­si mie­li­pi­det­tä pom­mit­te­lun tär­key­des­tä, ai­na­kaan po­jank­lop­pien miet­tei­tä ei tar­vit­se hir­ve­äs­ti ar­vail­la. Useim­pien mie­les­tä räis­ket­tä, pau­ket­ta ja sa­vua täy­tyy ol­la ja pal­jon! Kun ikä al­kaa riit­tä­mään ilo­tu­lit­tei­den os­toon, ja var­sin­kin kun oman lom­pa­kon kans­sa ra­ket­ti­tis­kil­le sän­nä­tään, niin kum­mas­ti kas­sa­ko­neen suu­re­ne­va sum­ma hil­lit­see räis­ke­myön­tei­syyt­tä.

Jon­kin­lai­nen räis­ke­kiel­tei­syys on val­lan­nut pik­ku­hil­jaa miel­tä­ni, kun ikää on tul­lut mit­ta­rii­ni. Syy­nä ei ole pel­käs­tään jy­lyn vuok­si lat­ti­oil­le pis­sai­le­vat ko­ti­kis­sat, häi­riin­ty­neet koi­rat tai pe­lok­kaat met­sän eläi­met. Toki eläin­kun­nan re­ak­ti­ot sitä vah­vis­ta­vat, et­tei ole ihan luon­nol­li­ses­ta asi­as­ta ky­sy­mys. Ei­pä nuo jyt­kyt yle­vöi­tä jo­kai­sen ih­mi­sen­kään miel­tä, var­sin­kin jos on ko­ke­nut so­dan mels­ket­tä vaik­ka­pa lap­suu­des­saan tai nyky-Uk­rai­nas­sa.

Eh­kä suu­rim­pa­na syy­nä vas­ta­kar­vai­suu­teen on se, et­tä ilo­tu­lit­teet tun­tu­vat an­ta­van joil­le­kin kuin lu­van toi­mia mel­kein mi­ten vain. Sy­ty­tys­lan­gan toi­ses­sa pääs­sä on usein var­sin fik­su­ja tyyp­pe­jä mut­ta il­lan fii­lis yh­dis­tet­ty­nä ka­ve­ri­po­ru­kan älyn­vä­läyk­siin saat­taa­pi saa­da val­lan har­mit­ta­via lop­pu­tu­lok­sia. Sii­nä lis­tas­sa naa­pu­rus­ton pos­ti­laa­ti­kot ovat vain al­ku­soit­toa.

Joku saat­taa epäil­lä ky­ky­jä­ni kir­joit­taa täs­tä tee­mas­ta. Vaik­ken ihan ruu­din­kek­si­jä ole, niin kum­min­kin mel­koi­nen ko­ke­mu­sa­si­an­tun­ti­ja ja vie­lä­pä sy­ty­tys­lan­gan mo­lem­mis­ta päis­tä. Nuo­re­na tuli ol­tua mel­ko pal­jon sy­ty­tys­lan­gan toi­ses­sa pääs­sä. Eri­lai­sia viu­hah­duk­sia läh­ti kä­sis­tä­ni suun­taan jos toi­seen. Sain­ko­han jos­kus tu­li­pa­lon ai­kai­sek­si? Ei sii­tä mi­tään viit­tei­tä ol­lut, mut­ta toi­saal­ta jos­kus osu­ma saat­toi jää­dä ky­te­mään jon­ne­kin, jos­sa oli otol­li­set olo­suh­teet isom­mal­le roi­hul­le. Ku­kas sen tie­tää. Nuo­ruu­te­ni Kok­ko­las­sa tu­li­pa­lon mah­dol­li­suut­ta kas­vat­ti se, et­tä siel­lä tai­vas ja maa rä­ti­si myös elo­kuun lo­pun ve­net­si­a­lai­sis­sa. Sii­hen ai­kaan maas­to saat­taa ol­la yl­lät­tä­vän kui­vaa.

Sy­ty­tys­lan­gan toi­ses­sa pääs­sä on ruu­tia. On­ko sitä sen ver­taa, et­tä sil­lä voi­si saa­da jo­tain va­hin­koa? Kos­ka ai­em­min reh­vas­te­lin omaa asi­an­tun­te­mus­ta­ni, niin ker­ron nyt ko­ke­muk­ses­ta­ni sy­ty­tys­lan­gan jäl­kim­mäi­ses­tä pääs­tä. Se ta­pah­tui sii­hen ai­kaan, kun vai­mo­ni läh­ti töi­hin ja minä jäin van­hem­pain­va­paal­le kah­dek­san lap­sem­me kans­sa. Van­hin oli kym­men­vuo­ti­as, jo­ten mel­kois­ten ruu­din­kek­si­jöi­den kans­sa sitä sain päi­vi­ä­ni viet­tää.

Sat­tui­pa niin, et­tä pi­ha­ra­ken­nuk­ses­sa sil­mä­ni hok­sa­si­vat pom­mi­pus­su­kan. Edel­li­sen uu­den­vuo­de­naa­ton jäl­kei­nen saa­lis­han se sii­nä! Rä­jäh­tä­mät­tö­mien ra­ket­tien ja pom­mien et­sin­tä oli po­jil­le mie­lui­saa puu­haa ja lä­hi­tie­noo­ta ko­lu­ten oli­vat löy­tä­neet pus­siin jos jon­kin­lais­ta jyt­kyä.

Ke­vään ai­ka­na po­jat ky­se­li­vät sil­loin täl­löin nii­den pe­rään. En suos­tu­nut an­ta­maan. Pom­mi­tel­la saa vain yh­te­nä il­ta­na ja ei­pä se muu­ten­kaan ole pik­ku­mies­ten hom­maa. Kai­ken li­säk­si tuol­lai­set van­hen­tu­neet, eh­kä kas­tu­neet jyt­kyt voi­vat ol­la vä­hän sitä ja tätä…

Kun tut­kin pus­suk­kaa tar­kem­min, huo­ma­sin, et­tä siel­lä oli joku pöt­ky­lä, jos­sa oli rä­jäh­tä­mä­tön­tä ruu­tia jäl­jel­lä. Mie­lee­ni tuli nuo­rem­pa­na ko­keil­lut pom­min pur­ka­mi­set. Teim­me har­maas­ta jau­hees­ta pit­kän juo­van vaik­ka­pa lau­dan pääl­le. Kyl­lä­pä se pa­loi sä­hä­käs­ti alus­ta lop­puun, kun toi­ses­ta pääs­tä sy­tyt­ti!

Pää­tin tois­taa ko­keen lap­sie­ni edes­sä ja ko­ko­sin hei­dät pi­ha­nuo­ti­on ää­rel­le. Vau­va tai­si nuk­kua jos­sain, ei­hän se täl­lai­sis­ta mi­tään ym­mär­täi­si. Tein ruu­dis­ta tii­len pääl­le pit­kän va­nan. Tar­koi­tus oli, et­tä näy­tök­sen jäl­keen voi­sin vaik­ka hiu­kan tie­de­mies­mäi­sel­lä ää­nel­lä to­de­ta, et­tä ruu­din ja pom­mien kans­sa ei kan­na­ta leik­kiä!

Ruu­ti ei ol­lut­kaan ihan sa­man­lais­ta kuin lap­suu­des­sa. Sii­nä oli jou­kos­sa isom­pi­a­kin pal­le­roi­ta, ei­kä se syt­ty­nyt­kään sil­män­rä­päyk­ses­sä ku­ten lap­suu­des­sa. Oli­ko­han jo­ten­kin kas­tu­nut­ta?

Vaan kun syt­tyi, niin jo­han syt­tyi! Lei­maus oli niin suu­ri, et­tä syt­kä­ri len­si kä­des­tä ja tut­ki­mus­joh­ta­ja päät­ti siir­tää lu­en­to­aan toi­seen ajan­koh­taan. Jos­tain syys­tä het­ken pe­räs­tä alu­e­sai­raa­lan päi­vys­tyk­ses­sä is­tui joku mies käsi ve­si­äm­pä­ris­sä.

Tie­teel­li­sen ko­keen lop­pu­lau­sel­ma:

– Ruu­ti­jau­heen se­as­sa ole­vat isom­mat pal­le­rot saat­ta­vat ol­la nii­tä, jot­ka te­ke­vät tai­vaal­le vä­rik­käi­tä ku­vi­oi­ta ja pau­kah­duk­sia.

– Jos ha­lu­at tar­kem­min tut­kia ra­ket­tien rä­jäh­dys­ku­vi­oi­ta, käy­tä vaik­ka kii­ka­ria. Älä mis­sään ta­pauk­ses­sa ole it­se ku­vi­oi­den vie­res­sä.

– Koti-isän roo­li on luul­ta­vas­ti hiu­kan hel­pom­paa, jos toi­nen käsi ei ole pa­ke­tis­sa ja sitä voi käyt­tää ja kas­tel­la.

– Vaik­ka sain ta­pah­tu­nees­ta pa­han pa­lo­vam­man kä­tee­ni, to­teu­tui ta­voi­te tie­tyl­lä ta­paa: Lap­set sai­vat li­sä­tie­toa ilo­tu­lit­tei­den vaa­ral­li­suu­des­ta.

Tä­män ko­ke­muk­sen myö­tä mi­nua ei har­mit­tai­si, vaik­ka ilo­tu­li­tus­ten käyt­tö ra­joi­tet­tai­siin vain am­mat­ti­lais­ten kä­siin. Pau­ke ja väl­ke saa­tai­siin kes­kit­ty­mään yh­teen il­taan ja tiet­tyyn kel­lo­nai­kaan, kun ny­ky­me­nol­la me­kas­tus on mo­ni­päi­väis­tä mo­nin pai­koin.

Eh­do­tan, et­tä ni­men­kin voi­si vaih­taa su­ru­tu­lit­teek­si, kos­ka ne ai­heut­ta­vat niin pal­jon har­mia ter­vey­del­le ja luon­nol­le sekä yk­si­tyi­sel­le et­tä yh­tei­sel­le omai­suu­del­le.

Olet var­mas­ti jos­kus kat­so­nut pit­kään tai­vaa­seen, joka avau­tuu pal­jon kor­ke­am­mal­la, min­ne ra­ke­tin­rai­dat yl­tä­vät. Mi­ten kau­nis se on­kaan! Ei­pä ole ih­mis­ten te­ke­leet mi­tään ver­rat­tu­na kirk­kaan täh­ti­tai­vaan tuik­kee­seen!

Mauno Kinnunen