Mauno Kinnunen
Kuva Suviseuramatka-kirjasta, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Raimo Österberg.
Muutama viikko sitten näin yllä olevan piirroksen, joka sai minut miettimään vapautta. Mitä sinä näet tuossa kuvassa? Näemme varmasti monia samoja asioita. On ulkoilmatapahtuma, näyttäisi olevan perhe asettumassa yhteiseen valokuvaan ja taustalla valkoinen suviseurateltta. Kaikkein lähimpänä meitä kuvan katsojia on valokuvaaja. Hetkonen, olenkohan lukenut liikaa uutisia?
Siitä on jo vierähtänyt aikaa, kun viimeksi tartuin Suviseuramatka-nimiseen kirjaan. Nyt kun sen avasin, niin kylläpä tuo kuva otti silmään. Aivan kuin olisi Joe Biden, Yhdysvaltojen presidentti Suviseuroissa. Kuva jäi verkkokalvolleni ja syntyi ajatus, voisiko se olla mahdollista?
Vaikka Yhdysvaltain presidentillä ja muilla valtion johtajilla on valtavasti valtaa, heidän ei ole helppoa lähteä reissun päälle. Vaikka heillä on valtaa, niin on niitä muurejakin. Tiedämme, että isoissa rooleissa olevat ihmiset ovat asemansa myötä monessa vaarassa ja siksi heitä suojellaan monella tavalla.
Tuommoisessa turvakuplassa saattaa olla väkeä enemmän kuin monessa suomalaisessa pikkukunnassa. Nauttisitko tilanteesta? Ainakin minulle se olisi hankalaa ja ikävää. En voisi ihan vapaasti touhuta, jos kaikesta liikkumisesta täytyisi raportoida jollekin. Koitapa siinä sitten lähteä rennosti vaikkapa uimarannalle, kun perilläkin turvamiehiä lymyilisi joka kaislikossa.
Voisikohan se olla mahdollista, että joku heistä tulisi Suviseuroihin? Jos hän löytäisi vaikkapa kingdomofpeace.net-sivuston ja mieltä alkaisi polttelemaan valtias, joka nousee noiden nettisivujen teksteissä ja medioissa kaikkien yläpuolelle. Valtias, jonka valta kulkee yli maiden ja mannerten. Onnistuisiko suunnitelma, toteutuisiko reissu?
Luulen, että mitä tunnetumpi tapaus, sitä pidemmän valmistelun se vaatisi sekä päämiehen omalta että Suviseurojen organisaatiolta. Siksi luulen, että monelle johtajalle olisi suorastaan mahdotonta päästä Suviseuroihin, jonka väenpaljous ja puitteet koettaisiin turvallisuuden kannalta liian haastavaksi. Onneksi seuroja on netissä ympäri vuoden kaikkien kuultavana!
Aika, jota elämme, on täynnä itsensä esille tuomista ja seuraajien haalimista. Monet kuuluisuudet ja yhteiskunnan isoihin virkoihin päässeet lähimmäisemme saavat ja joutuvat työnsä puolesta olemaan ihmisten puheissa ja näytöillä. Ei se elämä heilläkään aina niin hohdokasta ole. Heilläkin on tarve kuulua yhteisöön, tulla aidosti kohdatuksi ja rakastetuksi.
He varmasti kaipaavat vapautta, jota ovat paljon menettäneet julkisuuden hintana. Ehkä he kaipaavat myös tekemistä, siis käsillä ja jaloilla, koska voi olla pidemmän päälle tylsää saada kaikki niin helpolla. Ajattele, jos et voisi edes noin vain kipaista lähikauppaan karkkivalikoimaa ihmettelemään.
Julkisuuden henkilöt elävät samojen lainalaisuuksien alla kuin me tavallisemmat. Kerran myös maailman mahtavin valtionjohtaja elää sen hetken, kun hänen rintakehänsä laskee viimeisen kerran. Viimeisen kerran, eikä enää nouse. Hän tuli tyhjin taskuin ja lähtee.
Kuolinvuoteella makaava valtionpäämies ei ole tummaan pukuun tai jakkuun puettu, käädyt eivät korista kaulaa, eikä muitakaan arvomerkkejä näy. Jos hän ei kuole äkisti vaan elää vaikkapa muutaman viimeisen viikon sairaalan vuoteessa, niin mitäpä luulet, saako hän monenlaista apua? Kyllä varmasti! Sängyn ympärillä ja pitkin sairaalaa mietitään keinoja korkea-arvoisen potilaan hoitamiseksi. Häntä yritetään parantaa, ja kipujakin lääkitään ihan vimpan päälle.
Vaikka hoito olisi kuinka hyvää, niin kuolinvuoteella makaavan valtionpäämiehenkin mieli saattaa alkaa vapisemaan, kun kuoleman virran pauhu tuntuu kuuluvan jo jalkopäädyn kohdalta. Voi nousta mieleen monet Raamatun kohdat, joita on matkan varrella kuullut mitä hienoimmissa tilaisuuksissa. Mitä ne oikein tarkoittivatkaan: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa" (Matt. 6:33). "Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa" (Joh. 14:27).
Kun synninhätä vyöryy päälle, siinä ei auta tittelit, eikä ansiomerkkien rivistöt lasivitriineissä. Ei auta, vaikka hätääntyneen äärellä olisi monenlaista pappia ja lukkaria pehmeillä sanoilla ja lauluilla koskettamassa, jos kellään heistä ei ole Jumalan Pojan uskoa. Voi olla, että joku heistä on ehkä kuullut parannuskertomuksen omasta elinpiiristään ja nyt miettii arvostetun potilaan vierellä, voisiko niistä sanoista olla avuksi. Hän muistaa Jeesuksen neuvon: "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut" (Joh. 20:23).
Auttaisivatko nuo sanat, jos ne sanoisin? Eikö kukaan ole sellainen, joka voisi tarjota sielunrauhaa hätääntyneelle? Voiko edes olla sellaista, joka kantaa sisimmässään tuota Jeesuksen antamaa rauhaa?
Kuvitellaanpa, että huoneeseen saapuu henkilö, joka on tahtonut elää elämänsä syntiä karttaen. Aina ei ole onnistunut, vaan synti on tarttunut ja tullut murheellinen mieli. Silloin hän on tahtonut pestä sieluansa siinä lähteessä, joka kumpuaa ikuiseen elämään. Tuo lähde on ollut hänen lähellään. Kun sielu on tuntunut tahraiselta, on anteeksiantamuksen evankeliumi tehnyt putipuhdasta ja myös hänen sisimmässään on elävän veden lähde.
Kun vuoteelta kuuluu sanat, "Minun on niin paha olla. Mistä saisin rauhan?", hän astuu arkana väkijoukon läpi. Käy kuin Raamatun ennustuksessa; lopun aikana Herran vuori on muita korkeampi (Jes. 2:2). Taivaanviesti kiirii ahdistuneen korville: "Saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!" Vaikka muut huoneessa olevat ovat hyvästä tahdostaan auttamassa, tahto ei auttanut tässä. Aivan kuin he lankeaisivat ajatusrakennelmineen maahan.
Vuoteeseen ja koko huoneeseen laskeutuu ihmeellinen rauha. Ei ole enää mitään hätää. Synnin ja kuoleman kahleet ovat rauenneet Jeesuksen sovintotyöhön turvaten. Ei ole pikkujuttu, kun synnintuskissa kärvistelevä saa kuulla vapauttavan evankeliumin. Siitä enkelitkin iloitsevat taivaassa, näin Raamattu kertoo (Luuk. 15:7).
Joillakin ihmisillä voi olla paljonkin maanpäällistä valtaa, mutta on vielä jotain sitäkin vaikuttavampaa. Valtaa, jonka voimasta ihminen voi päästä synnistä vapaaksi ja takaisin Jumalan lapseksi. Tämä voima sisältyy Jeesuksen lupaukseen: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt. 28:20).
Tuo lupaus on voimassa edelleenkin. Sinä kallis ystävä, joka tätä luet, sinuakin taivaassa kaivataan. Sinun ei tarvitse elää syntitaakan alla, jos tahdot siitä vapaaksi. Parannukseen ei tarvitse tekoja – siksi se monesti niin vaikeaa onkin. Tarvitsee vain tuntea syntisyyttä ja kuulla hänen valtakunnastaan julistettu synninpäästö. Se on sitä, että kerrot jollekin uskovaiselle, vaikka tuntemattomallekin olostasi ja halusta päästä synneistä vapaaksi. Hän siunaa sinua ja sinun on todellakin lupa uskoa kaikki synnit anteeksi. Ei ihmisen voimasta vaan Jumalan.
Saatat ehkä tietää, että joku tuttusi, työkaverisi tai sukulaisesi kantaa tätä uskoa. Tartupa hihasta! Ehkä asuinpaikallasi järjestetään seuroja, jonne voit aivan vapaasti mennä. Mene ja katso! Myös nettiseuroista voit kuunnella tätä samaa ilosanomaa lähes joka päivä ja missä tahansa maailmaa lie oletkin. Googleta!
Tervetuloa takaisin siihen onnelliseen oloon ja vapauteen, mitä sait lapsuudessasi kokea! Ja toivoon, joka tähyää taivaan kotiin!
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys