JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na

Alasaarela Erkki
Aiemmat blogit
19.12.2018 6.19

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420181219061900

Tämä vuo­si on Sa­ka­ri To­pe­liuk­sen juh­la­vuo­si – hä­nen syn­ty­mäs­tään on ku­lu­nut 200 vuot­ta. Hän on jät­tä­nyt suo­ma­lai­sil­le ar­vok­kaan pe­rin­nön ja vai­kut­ta­nut mer­kit­tä­väl­lä ta­val­la suo­ma­lais­ten mie­len­mai­se­maan. To­pe­liuk­sen Maam­me-kir­ja on Raa­ma­tun jäl­keen eni­ten ku­lu­nut Suo­men kan­san kä­sis­sä. Sitä on myy­ty 2,5 mil­joo­naa kap­pa­let­ta. Kir­jan si­säl­lös­sä pai­not­tuu isän­maan luon­to ja lap­set. Nämä tu­le­vat her­käl­lä ta­val­la esil­le myös jou­lu­lau­lus­sa Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na, jon­ka sa­nat ovat To­pe­liuk­sen kä­si­a­laa.

To­pe­lius kir­joit­ti ru­non Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na vuon­na 1859, ja se il­mes­tyi suo­mek­si 15 vuot­ta myö­hem­min. Ru­nos­sa pie­ni tyt­tö tar­jo­aa sie­me­niä var­pu­sel­le, joka ot­taa ne kii­tol­li­se­na vas­taan. Vii­mei­ses­sä sä­keis­tös­sä ker­ro­taan, et­tä tuo lin­tu on­kin en­ke­lik­si muut­tu­nut pik­ku­ve­li. Ty­tön lin­nul­le an­ta­man jou­lu­lah­jan sai­kin hä­nen ra­kas vel­jen­sä ”en­ke­leit­ten maas­sa”.

To­pe­liuk­sen ai­ka­na mo­nes­sa ko­dis­sa sur­tiin lap­sen kuo­le­maa. Kes­ki­mää­rin ai­na­kin yk­si lap­si kuo­li joka per­hees­sä. To­pe­liuk­sen yk­si tyt­tö syn­tyi kuol­lee­na ja toi­nen kuo­li kol­men vuo­den ikäi­se­nä. Kak­si poi­kaa kuo­li vau­vai­äs­sä. Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na -runo syn­tyi yk­si­vuo­ti­aan Ra­fa­e­lin kuo­le­man jäl­keen. Seit­se­män vuot­ta tä­män jäl­keen To­pe­lius kir­joit­ti sa­dun Ke­säs­tä, joka ei kos­kaan tul­lut. Sii­nä ker­ro­taan Ra­fa­e­lin ly­hy­es­tä elä­mäs­tä. Sa­dus­sa hau­dal­le il­mes­tyy hemp­po lau­la­maan loh­dut­ta­vaa sa­no­maa.

Mi­nul­le jou­lu­lau­lu Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na on ol­lut lap­ses­ta saak­ka tär­keä, jou­luun lä­hei­ses­ti kuu­lu­va lau­lu. Sii­hen vai­kut­taa var­maan se, et­tä var­hai­sin muis­to omas­ta lap­suu­des­ta­ni on jou­lu­na syn­ty­neen pik­ku­sis­kon kuo­le­ma kah­den kuu­kau­den ikäi­se­nä. Kol­mi­vuo­ti­aan po­jan mie­leen pai­nui läh­te­mät­tö­mäs­ti iso­jen sis­ko­jen loh­dut­ta­va sa­no­ma ja lau­lun aja­tus: jou­lu­vau­vas­ta tuli pik­ku­en­ke­li.

Täs­sä blo­gis­sa­ni olen jul­kais­sut run­saas­ti luon­to­ku­vi­a­ni ja -ta­ri­noi­ta. Olen näyt­tä­nyt ku­vi­a­ni ja ker­to­nut niis­tä myös mo­nis­sa luon­to­ku­vail­lois­sa. Olen ko­ke­nut hy­vin an­toi­sia, jopa lii­kut­ta­via het­kiä, kun ih­mi­set ovat ker­to­neet omia ko­ke­muk­si­aan luon­nos­ta. Luon­to on lä­hel­lä suo­ma­lais­ten sy­dän­tä. Mo­net pur­ka­vat tun­tei­taan luon­nos­sa. Joil­le­kin luon­to on paik­ka, jo­hon voi ka­na­voi­da su­rua – ku­ten To­pe­liuk­sel­le. Luon­to ko­e­taan voi­maan­nut­ta­va­na.

Muis­tan het­ken, jol­loin var­pus­ten tirs­ku­tus kuu­los­ti kau­niil­ta lau­lul­ta. Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten louk­ka­sin jal­ka­ni, ja kun pää­sin sen jäl­keen en­sim­mäi­sen ker­ran ulos rul­la­tuo­lis­sa, ym­pä­ril­le­ni las­keu­tui var­pu­sia. Ne lau­loi­vat kuo­ros­sa. Ker­roin täs­tä kol­man­nes­sa blo­gi­teks­tis­sä­ni, jon­ka nimi on Herk­kiä ko­ke­muk­sia luon­nos­ta. En ker­to­nut sil­loin, et­tä ne lin­nut oli­vat var­pu­sia – tuo herk­kä het­ki tun­tui eri­tyi­sel­tä juu­ri nii­den vuok­si.

Jo To­pe­liuk­sen ai­ka­na var­pus­ta pi­det­tiin vä­hä­o­sai­suu­den ver­taus­ku­va­na. Se oli sil­loin – ja on ol­lut mei­dän päi­viim­me as­ti – vä­hek­syt­ty ja jopa vai­not­tu lin­tu. Sitä pi­det­tiin maa­ta­lo­jen pi­ha­pii­rien tu­ho­lai­se­na ja it­sek­kää­nä pe­sä­pönt­tö­jen val­taa­ja­na. Sil­le on an­net­tu pilk­ka­ni­miä. Nyt var­pu­siin suh­tau­du­taan myön­tei­sem­min, kun ne ovat har­vi­nais­tu­neet ja ti­lal­le on tul­lut mus­ta­pos­ki­nen pik­ku­var­pu­nen.

To­pe­lius oli lin­tu­jen suo­je­le­mi­ses­sa edel­lä ai­kaan­sa. Hä­nen pe­rus­ta­man­sa Ke­vät-yh­dis­tys suun­tau­tui aut­ta­maan pik­ku­lin­tu­ja. Hä­nen en­sim­mäi­sen kir­jan­sa nimi oli Luon­non­kir­ja. Kai­kis­ta hä­nen kir­jois­taan tu­lee voi­mak­kaas­ti esil­le se, kuin­ka hän ra­kas­ti luon­toa – jopa hyl­jek­sit­tyä var­pus­ta. Hä­nen ru­non­sa an­si­os­ta sii­tä tuli mei­dän jou­lu­lin­tum­me.

Toi­nen asia, joka tu­lee esil­le To­pe­liuk­sen tuo­tan­nos­sa, on hä­nen rak­kau­ten­sa lap­sia koh­taan. Las­ten opet­ta­mi­nen on kaik­kien kir­jo­jen pää­ta­voi­te. Li­säk­si To­pe­lius ra­kas­ti omaa maa­tan­sa. Luon­to, lap­set ja Suo­mi – ne oli­vat lä­hel­lä hä­nen sy­dän­tään.

En­sim­mäi­sen kir­jal­li­suu­des­sa ker­ro­tun, var­pu­sia puol­ta­van aja­tuk­sen esit­ti Jee­sus: ”Var­pu­sia saa kah­del­la ko­li­kol­la vii­si, ei­kö niin? Sil­ti Ju­ma­la ei unoh­da yh­tä­kään niis­tä” (Luuk. 12:6). Var­pu­sia käy­tet­tiin tuol­loin ra­vin­to­na ja uh­ri­lin­tui­na. Luo­ja on an­ta­nut meil­le lin­tu­ja ja mui­ta eläi­miä käyt­tööm­me, mut­ta Hän pi­tää niis­tä­kin huo­len. Mei­dän tu­lee toi­mia täs­sä Luo­jan apu­na. Sil­loin to­teu­tuu Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä ih­mi­sel­le an­net­tu teh­tä­vä ”vil­jel­lä ja var­jel­la”.

Tä­män kir­joi­tuk­sen myö­tä päät­tyy mi­nul­le an­net­tu blo­gis­tin teh­tä­vä. Men­neet kol­me vuot­ta jää­vät kau­nii­na ja opet­ta­vai­se­na ai­ka­na mie­lee­ni. Tun­tuu, et­tä olen saa­nut ol­la kir­joit­ta­ja­kou­lus­sa, joka on an­ta­nut pal­jon. Kii­tän läm­pi­mäs­ti Han­naa ja mo­nia lu­ki­joi­ta, joi­den pa­laut­teis­ta mie­lee­ni on jää­nyt jo­tain py­sy­vää – ra­ken­nu­sai­nei­ta myös omaan elä­mään ja us­ko­mi­seen.

ErkkiAlasaarela
Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt työni yliopistolla on edennyt emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen eralasaarela@gmail.com
29.5.2020

Her­ra on mi­nun va­lo­ni ja apu­ni, ketä minä pel­käi­sin? Her­ra on mi­nun elä­mä­ni tur­va, ketä siis säik­kyi­sin? Ps. 27:1

Viikon kysymys