JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Jee­suk­sen kär­si­mys ja ylös­nou­se­mus - hän va­lit­si nau­lat

Päivämies
Artikkelit
20.4.2014 7.52

Juttua muokattu:

1.1. 23:25
2020010123254020140420075200

Raa­ma­tun kir­joi­tuk­sis­ta on vai­kea löy­tää au­ke­a­maa, jos­sa ei tu­li­si il­mi Ju­ma­lan rak­kaus, mut­ta myös ih­mi­sen pa­huus ja vi­hol­li­sen voi­ma. Vaik­ka Raa­ma­tun sa­no­ma on hyvä, se ei tar­koi­ta, et­tä kir­jas­sa ker­rot­tai­siin hy­vis­tä ih­mi­sis­tä. Kaik­kein syn­kin­tä pa­huus oli päi­vä­nä, jol­loin Kris­tus kuo­li. Rak­kau­des­ta mei­tä syn­ti­siä koh­taan Jee­sus luo­pui tai­vaan kirk­kau­des­ta ja va­lit­si nau­lat.

Jee­suk­ses­ta mak­set­tiin or­jan hin­ta

Paa­va­li kir­joit­taa: ”Hä­nel­lä oli Ju­ma­lan muo­to, mut­ta hän ei pi­tä­nyt kiin­ni oi­keu­des­taan ol­la Ju­ma­lan ver­tai­nen vaan luo­pui omas­taan. Hän ot­ti or­jan muo­don ja tuli ih­mis­ten kal­tai­sek­si. Hän eli ih­mi­se­nä ih­mis­ten jou­kos­sa, hän alen­si it­sen­sä ja oli kuu­li­ai­nen kuo­le­maan as­ti, ris­tin­kuo­le­maan as­ti.” (Fil. 2:6–8) Yli­pa­pit mak­soi­vat Jee­suk­ses­ta 30 ho­pe­a­ra­haa. Se oli Moo­sek­sen lais­sa sää­det­ty kor­vaus va­hin­gos­sa sur­ma­tus­ta or­jas­ta (2. Moos. 21:32). Sa­mas­ta sum­mas­ta kir­joit­taa pro­feet­ta Sa­ka­ria: ”Her­ra sa­noi mi­nul­le: `Näin kor­ke­an hin­nan ar­voi­se­na he mi­nua pi­tä­vät´” (Sak. 11:13).

Jee­sus pi­dä­tet­tiin yöl­lä. On­gel­ma­na oli tuo­mi­on pe­rus­te. Ti­lan­teen rat­kai­si ylim­mäi­nen pap­pi ky­sy­myk­sel­lä, olet­ko sinä Ju­ma­lan Poi­ka. Suu­ren Neu­vos­ton lan­get­ta­man tuo­mi­on pe­rus­tee­na oli siis Ju­ma­lan pilk­ka, ei kan­san vil­lit­se­mi­nen ja ku­nin­kaak­si ju­lis­ta­mi­nen, ku­ten he myö­hem­min pe­rus­te­li­vat Pi­la­tuk­sel­le vaa­ti­mus­taan. Vi­ral­li­sen tuo­mi­on lan­get­ti roo­ma­lai­nen maa­her­ra.

Or­jan­tap­pu­rat – kuva syn­nin seu­rauk­sis­ta

It­se täy­tän­töön­pa­non hoi­ti­vat so­ti­laat. He sai­vat käs­kyn ruos­kia ja te­loit­taa. Se, mitä he te­ki­vät sil­lä vä­lin, pal­jas­taa hei­dän sy­dä­men­sä pa­huu­den. So­ti­laat hu­vit­te­li­vat Jee­suk­sen kär­si­myk­sel­lä. He tar­jo­si­vat hä­nel­le purp­pu­ra­vii­tan ja ruo­ko­sau­van, syl­ki­vät, pilk­ka­si­vat ja löi­vät. Täl­lai­set teot ei­vät si­säl­ty­neet maa­her­ran käs­kyyn. So­ti­laat kruu­na­si­vat Jee­suk­sen or­jan­tap­pu­roil­la.

Läpi Raa­ma­tun or­jan­tap­pu­rat ku­vaa­vat syn­nin seu­rauk­sia. Kun Adam ja Ee­va te­ki­vät syn­tiä, Ju­ma­la ki­ro­si maan: ”Ol­koon maa ki­rot­tu si­nun täh­te­si. – – Maa kas­vaa si­nul­le or­jan­tap­pu­raa ja oh­da­ket­ta, mut­ta sen kas­veis­ta jou­dut ot­ta­maan ra­vin­to­si.” (1. Moos. 3:17–18.) Jee­sus sa­noi: ”He­del­mis­tä te hei­dät tun­net­te. Ei or­jan­tap­pu­rois­ta koo­ta ry­pä­lei­tä” (Matt. 7:16).

Syn­nin he­del­mät ovat kuin pis­tä­vät oka­pii­kit, jot­ka leik­kaa­vat haa­voil­le. Jos syn­tim­me tuot­ta­vat or­jan­tap­pu­roi­ta, Kris­tuk­sen kul­mil­le pai­net­tu piik­kik­ruu­nu ku­vaa syn­tiem­me he­del­mää. Kris­tus ot­ti pääl­leen syn­tiem­me ran­gais­tuk­sen. Hän vaih­toi tai­vaan kruu­nun or­jan­tap­pu­rak­ruu­nuun mei­dän vuok­sem­me.

Gol­ga­tal­le pys­ty­tet­tiin kol­me ris­tin­puu­ta, jois­ta kes­kim­mäi­nen oli Jee­suk­sen. Syn­ti so­vi­tet­tiin Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä, puus­sa, kos­ka se sai al­kun­sa puus­ta, joka se­kin oli kes­kel­lä – pa­ra­tii­sia.

”Muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si”

Pa­han­te­ki­jöil­lä oli pal­jon yh­teis­tä. Mo­lem­mat oli­vat sa­man jär­jes­tel­män tuo­mit­se­mia. Mo­lem­pia ym­pä­röi sama ih­mis­jouk­ko. Kum­pi­kin oli yh­tä lä­hel­lä Jee­sus­ta, ja kum­pi­kin aloit­ti ivai­lul­la. Mut­ta sit­ten toi­nen muut­tui. Hän kään­tyi Jee­suk­sen puo­leen ja sa­noi: ”Jee­sus, muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si” (Luuk. 23:42). Suh­de Jee­suk­seen rat­kai­si hä­nen koh­ta­lon­sa. Jee­sus lu­pa­si hä­nel­le pää­syn pa­ra­tii­siin.

Mi­ten kuo­le­va mies saat­taa muis­taa? Mis­tä pa­han­te­ki­jä tie­si, et­tä Jee­sus on ku­nin­gas, jol­la on val­ta­kun­ta? Aja­tel­kaa, mikä us­kon hyp­py! Vas­tauk­sek­si ei rii­tä, et­tä pa­han­te­ki­jä näki kyl­tin, jon­ka Pi­la­tus oli kir­joi­tut­ta­nut hep­re­ak­si, krei­kak­si ja la­ti­nak­si: ”Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas” (Joh. 19:19).

Hep­rea oli us­kon­non, kreik­ka si­vis­tyk­sen ja la­ti­na hal­lin­non kie­li. Ei ole ih­mis­tä, jota Ju­ma­la ei voi­si käyt­tää suun­ni­tel­mien­sa to­teut­ta­mi­seen ei­kä kiel­tä, jota Ju­ma­la ei ym­mär­täi­si. En­tä toi­nen pa­han­te­ki­jä? Ei­kö Jee­sus oli­si voi­nut pi­tää täl­le va­ka­van pu­hut­te­lun? Mik­si hän vai­ke­ni?

Jee­sus muis­tut­taa va­lin­nois­ta

Elä­vä us­ko on ai­na Ju­ma­lan lah­ja ja Ju­ma­lan teko. Ku­kaan ei kui­ten­kaan ole ku­van­nut va­lin­nan tär­keyt­tä sel­ke­äm­min kuin Jee­sus: ah­das tai ava­ra port­ti (Matt. 7:13, 14), ka­pea tai la­vea tie (Matt. 7:13, 14), pal­jon tai har­vat (Matt. 7:13, 14), kal­lio tai hiek­ka (Matt. 7:24–27), Ju­ma­la tai mam­mo­na (Matt. 6:24), lam­paat tai vuo­het (Matt. 25:32, 33), ”Ja niin he läh­te­vät, toi­set ian­kaik­ki­seen ran­gais­tuk­seen, mut­ta van­hurs­kaat ian­kaik­ki­seen elä­mään” (Matt. 25:32, 33).

Et voi va­li­ta, saat­ko sä­vel­kor­vaa, tu­lee­ko si­nus­ta ur­hei­li­ja, on­ko ne­nä­si vino, py­syy­kö tuk­ka­si lo­pun elä­mää. Mut­ta voit va­li­ta, mis­sä vie­tät iä­i­syy­te­si.

Vel­ka­kir­jam­me ris­til­le nau­lit­tu­na

”Hän ku­mo­si mei­tä ra­sit­ta­van vel­ka­kir­jan kaik­ki­ne mää­räyk­si­neen ja teki sen mi­tät­tö­mäk­si nau­lit­se­mal­la sen ris­tiin” (Kol. 2:14). Ju­ma­lan kä­den ja ris­tin­puun vä­lis­sä oli vel­ka­kir­ja, pit­kä lis­ta syn­neis­täm­me. Jee­sus tie­si, et­tä lu­et­te­lo oli pi­dä­tys­mää­räys ja ai­noa riit­tä­vä mak­su oli kuo­le­ma. Niin­pä Jee­suk­sen käm­men avau­tui nau­lan lä­vis­tet­tä­väk­si.

Ju­ma­la tar­jo­aa Poi­kan­sa pu­vun

Tai­vaa­seen ei men­nä vih­reä puku pääl­lä. Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan vä­hän Jee­suk­sen vaat­teis­ta, Jo­han­nes Kas­ta­jan asus­ta­kin tie­däm­me enem­män. Ris­til­le käy­des­sään hä­nel­lä ker­ro­taan ol­leen sau­ma­ton pai­ta. Se­kin rii­sut­tiin. Hä­net hä­väis­tiin, ei­kä ol­lut edes vii­ku­nan­leh­tiä suo­jak­si.

Nyt Ju­ma­la tar­jo­aa meil­le Poi­kan­sa pu­vun. Sii­hen viit­taa myös psal­min kir­joit­ta­ja: ”Ar­pa lan­ke­si mi­nul­le iha­nas­ta maas­ta ja kau­nis on mi­nun pe­rin­tö­o­sa­ni” (Ps. 16:6). Jee­sus nau­lit­tiin ris­til­le alas­ti. Hän nou­si kuol­leis­ta kui­ten­kin uu­sis­sa kir­kas­te­tuis­sa vaat­teis­sa! Niin me­kin ker­ran nou­sem­me.

Esi­rip­pu voi jää­dä sy­dä­meen

”Sil­lä het­kel­lä temp­pe­lin vä­li­ver­ho re­pe­si kah­tia, yl­hääl­tä alas as­ti” (Matt. 27:51). Vä­li­ver­ho oli 18 met­riä kor­kea, yh­dek­sän le­veä ja vii­si sent­tiä pak­su. Se mitä ta­pah­tui Jee­suk­sen ruu­miil­le, ta­pah­tui ver­hol­le.

Jee­sus aset­tui ih­mis­ten ja Ju­ma­lan vä­liin. Näin tul­kit­see ta­pah­tu­man apos­to­li: ”Vel­jet, meil­lä on siis täy­si oi­keus as­tua si­säl­le kaik­kein py­him­pään, kos­ka Jee­sus on uh­ran­nut ve­ren­sä ja näin avan­nut meil­le uu­den, elä­mään vie­vän tien, joka kul­kee vä­li­ver­hon – hä­nen ruu­miin­sa – kaut­ta” (Hepr. 10:19–20).

Ris­ti Ju­ma­lan py­hyy­den tun­nuk­se­na

Juu­ta­lai­suus käyt­tää sym­bo­li­naan kuu­si­sa­ka­rais­ta täh­teä, is­la­mi­lai­suus puo­li­kuu­ta ja bud­d­ha­lai­suus loo­tuk­sen kuk­kaa. Tyh­jä ris­ti on kris­ti­nus­kon tun­nus. Se ker­too, et­tä syn­ti­vel­kam­me on mak­set­tu pit­kä­nä­per­jan­tai­na ja kuo­le­ma voi­tet­tu pää­si­äi­se­nä. Ylös­nous­sut jät­ti kää­rin­lii­nat hau­taan, mut­ta säi­lyt­ti haa­van­sa. Vi­hol­li­set saa­vat näh­dä, ketä he ovat pis­tä­neet. ”Hä­net haa­vois­tan­sa tun­nen, jot­ka täh­te­ni Gol­ga­tal­la sai.”

Ju­ma­lan suun­ni­tel­ma ei kui­ten­kaan ole päät­ty­nyt. Eläm­me ai­kaa, jol­loin voim­me vain kuul­la ker­to­muk­sia Jee­suk­ses­ta. Ker­ran suun­ni­tel­ma saa upe­an hui­pen­nuk­sen. Jee­sus pa­laa kirk­kau­des­saan kaik­kien py­hien en­ke­lei­den­sä kans­sa, ja hän is­tuu­tuu suu­rel­le val­ke­al­le val­tais­tui­mel­le. Hä­nen eteen­sä koo­taan kaik­ki kan­sat. Mu­ka­na ovat sil­loin myös Juu­das Is­ka­ri­ot, yli­pa­pit ja Pon­tius Pi­la­tus. Sii­nä juh­las­sa olem­me me­kin. Olet­ko val­mis? Kan­nat­taa val­voa, et­tä juh­la­pu­ku on val­kais­tu Ka­rit­san ve­res­sä.

Teks­ti: Sep­po Lohi

Kuva: SRK:n kuva-ar­kis­to

19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys