Voi­si­ko jou­lun ih­meel­li­nen sa­no­ma kir­kas­tua meil­le kii­rei­sen ai­kam­me kes­kel­lä? Mi­nul­le tämä ilo­sa­no­ma avau­tui oma­koh­tai­ses­ti jou­lun al­la muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Ajoin mar­ket­tien piha-alu­eel­le. Näyt­ti, et­tä koko lää­nin asuk­kaat oli­vat mat­kan­neet juu­ri sa­maan ai­kaan jou­luos­tok­sil­le. Ei löy­ty­nyt ti­laa park­ki­pai­kal­ta au­tol­le − ei sit­ten mil­lään.

Ai­kan­sa odo­tel­tu­a­ni sain kuin sain­kin au­ton pui­ka­tuk­si ah­taa­seen py­sä­köin­ti­paik­kaan. Vä­ki­kaa­ok­ses­ta pää­sin vai­mo­ni pe­räs­sä hyl­ly­jen run­sau­den kes­kel­le. Ih­mi­sil­lä näyt­ti ole­van kii­re, ja hei­dän ki­rey­ten­sä pur­kau­tui töy­key­te­nä. Kas­sa­jo­nos­sa tuli muu­ta­man ih­mi­sen pe­räs­sä tyt­tä­rem­me mie­hi­neen ja vau­voi­neen ja os­tos­kär­ryi­neen. Kun os­tok­sem­me oli jo mak­set­tu, sain ti­lai­suu­den aut­taa ty­tär­tä­ni ja ot­taa lap­sen sy­lii­ni.

Tuos­sa het­kes­sä, ih­mis­tun­gok­sen kes­kel­lä, pik­ku­lap­sen is­tu­es­sa tur­val­li­ses­ti pap­pan­sa sy­lis­sä, ta­pah­tui pa­pal­le jo­ta­kin ih­meel­lis­tä: sy­dä­me­ni suli, kun näin pie­nen lap­su­kai­sen hy­myn. Sa­mal­la muis­tin, kuin­ka ker­ran en­sim­mäi­se­nä jou­lu­yö­nä pai­me­net oli­vat saa­neet pol­vis­tua Jee­sus-lap­sen sei­men ää­rel­le ja hei­dän si­sim­mäs­sään oli­vat kai­ku­neet en­ke­lien ylis­tys­vir­ret. Tuo miel­leyh­ty­mä her­kis­ti ai­van kyy­ne­liin saak­ka. Kat­se­lin lap­sen­lap­se­ni kas­vo­ja ja ajat­te­lin sa­mal­la, kuin­ka ker­ran pai­me­nil­le ker­rot­tu ilo­vies­ti kos­ki mi­nu­a­kin ja myös tätä iha­naa lap­sen­las­ta. Tai­si sii­nä nous­ta hil­jai­nen ru­kous, et­tä sei­men lap­si sai­si asua py­sy­väs­ti mo­lem­pien sy­dä­mes­sä.

Jou­lu­yön mes­sus­sa kris­ti­kan­sa yh­tyy sy­dä­mes­sään kirk­ko­kä­si­kir­jan joh­dan­to­sa­noi­hin: ”Tämä on se yö, jona kris­ti­tyt maa­il­mas­sa ko­koon­tu­vat kuu­le­maan, mitä ta­pah­tui ker­ran pie­nes­sä Bet­le­he­min kau­pun­gis­sa. Tämä on se yö, jona jou­lu­täh­den tai­vaal­li­nen valo va­lai­see pi­me­än maan ja en­ke­li tuo sa­no­man Va­pah­ta­jan syn­ty­mäs­tä. Tämä on se yö, jona ih­mi­sen so­vi­tuk­sen ja an­teek­si­an­non ikä­vä, ilon ja rau­han ikä­vä, tu­le­vai­suu­den ja toi­von ikä­vä saa vas­tauk­sen. Tämä on se yö, jona pro­feet­to­jen en­nus­tuk­set to­teu­tu­vat, yö jona Va­pah­ta­ja on kes­kel­läm­me, mur­taa mei­tä si­to­vat kah­leet ja ot­taa pois kuor­mat har­teil­tam­me. Tämä on se yö, jona kris­ti­kun­ta käy ru­kouk­seen Jee­sus-lap­sen sei­men ää­rel­le, yö joka lois­taa kuin kir­kas päi­vä.”

Jou­lun sy­vim­män sa­no­man yti­meen pää­see­kin eh­kä lap­sen kaut­ta − tai lap­sen­kal­tai­sek­si tu­le­mi­sen kaut­ta. Muis­tam­me­han, mi­ten ker­ran elä­män Her­ra opet­ti suu­rek­si kas­va­nei­ta ope­tus­lap­si­aan: ”El­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Se joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa. Ja joka mi­nun ni­mes­sä­ni ot­taa luok­seen yh­den­kin täl­lai­sen lap­sen, se ot­taa luok­seen mi­nut.” (Matt. 18:3−5.)

Muo­kat­tu teks­tis­tä, joka on jul­kais­tu Sii­o­nin Jou­lu 2014 -leh­des­sä.

Ju­ha­ni Pit­kä­lä

Ku­vi­tus­ku­vat: Ar­to Riek­ki­nen, Päi­vi Pel­to­nie­mi, Tep­po Lin­ja­ma, SRK:n kuva-ar­kis­to