JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Traumasta voi toipua

Artikkelit
4.3.2023 7.00

Juttua muokattu:

24.11. 08:42
2023112408420620230304070000

Ai­no Kan­ni­ai­nen, VET Psy­ko­te­ra­peut­ti

”Mur­tu­nut­ta ruo­koa hän ei mu­ser­ra, lam­pun hii­pu­vaa liek­kiä hän ei sam­mu­ta” (Jes. 42:3).

Eteem­me voi tul­la hy­viä ja kau­nii­ta asi­oi­ta, jot­ka an­ta­vat voi­maa, iloa ja luot­ta­mus­ta elä­mään. Myös yli­voi­mai­sil­ta tun­tu­vat ko­et­te­le­muk­set, krii­sit, suru ja me­ne­tyk­set ovat osa elä­mää, ja jo­kai­nen koh­taa hy­vin to­den­nä­köi­ses­ti nii­tä jos­sa­kin elä­män­sä vai­hees­sa. On ar­vi­oi­tu, et­tä lä­hes 90 pro­sent­tia ih­mi­sis­tä ko­kee elä­mäs­sään vä­hin­tään yh­den asi­an, joka po­ten­ti­aa­li­ses­ti voi ai­heut­taa trau­man. Trau­ma­ti­lan­ne tu­lee usein kuin sa­la­ma kirk­kaal­ta tai­vaal­ta ja jär­kyt­tää elä­män tur­val­lis­ta jat­ku­vuut­ta.

Ai­vo­tut­ki­muk­sen ke­hi­tys on täy­den­tä­nyt tie­toa sii­tä, mi­ten mie­li ja ai­vot työs­tä­vät trau­maat­ti­sia ko­ke­muk­sia. Tie­to in­hi­mil­li­sis­tä re­ak­ti­ois­ta aut­taa ym­mär­tä­mään, mis­tä mah­dol­li­set oi­reet joh­tu­vat ja kuin­ka nii­tä voi­daan myös lie­vit­tää ja hoi­taa.

Kun tur­val­li­suus rik­kou­tuu

”Mitä kam­mo­sin ja kau­his­tuin, se ta­pah­tui, mitä eni­ten pel­kä­sin. Se koh­ta­si mi­nut.” (Job. 3:25.)

Raa­mat­tuun on kir­joi­tet­tu Jo­bin ää­rim­mäi­sis­tä kär­si­myk­sis­tä. Hä­nen ko­ke­muk­ses­saan ja epä­toi­vos­saan on jo­tain yleis­in­hi­mil­lis­tä, jota trau­ma­oi­reis­ta kär­si­vä voi tun­tea, aja­tel­la ja ko­kea.

Niin sa­not­tu yk­kös­tyy­pin trau­man voi ai­heut­taa ker­ta­luon­tei­nen jär­kyt­tä­vä ta­pah­tu­ma, esi­mer­kik­si lä­hel­tä piti -ti­lan­ne, jo­hon on liit­ty­nyt it­sen tai toi­sen ih­mi­sen kuo­le­man tai va­hin­goit­tu­mi­sen ris­ki. Niin sa­not­tu kak­kos­tyy­pin trau­ma taas syn­tyy tois­tu­van vau­ri­oit­ta­van te­ki­jän, esi­mer­kik­si sek­su­aa­li­sen hy­väk­si­käy­tön tai per­he­vä­ki­val­lan seu­rauk­se­na. Jär­kyt­tä­vä ta­pah­tu­ma ai­heut­taa meis­sä au­to­maat­ti­sen ke­hol­li­sen ja psyyk­ki­sen puo­lus­tus­re­ak­ti­on – tais­te­le, pa­ke­ne tai jäh­me­ty.

”Minä ajat­te­lin: Vuo­tee­ni suo mi­nul­le loh­dun, uni huo­jen­taa tus­ka­ni. Mut­ta sinä säi­ky­tät mi­nua uni­ku­vil­la, pa­net yön pai­na­jai­set mi­nua ah­dis­ta­maan.” (Job. 7:13–14.)

Akuu­tin stres­si­re­ak­ti­on oi­reet, esi­mer­kik­si ke­hon yli­vi­reys, uni- ja kes­kit­ty­mis­vai­keu­det, tur­tu­mus tai tun­ne­pur­kauk­set kes­tä­vät yleen­sä muu­ta­man päi­vän. Oi­rei­den jat­ku­es­sa voi ke­hit­tyä trau­ma­pe­räi­nen stres­si­häi­riö eli PTSD (post-trau­ma­tic stress di­sor­der). Vaik­ka trau­ma­ti­lan­ne on ohi, sen vai­ku­tuk­set jää­vät ke­hoon ja mie­leen hei­ken­tä­en nor­maa­lia toi­min­ta­ky­kyä.

Kä­sit­te­le­mä­tön trau­ma voi nous­ta esil­le vie­lä vuo­sien­kin jäl­keen ai­heut­ta­en oi­rei­ta, joil­le ei löy­dy sel­vää syy­tä. Voi­mat­to­muus, ah­dis­tus, epä­to­del­li­suu­den tun­ne, va­pi­na, hi­koi­lu, sy­dä­men hak­kaa­mi­nen, ais­tien ja tun­tei­den voi­mis­tu­mi­nen tai ka­to­a­mi­nen ja jopa it­se­tu­hoi­set aja­tuk­set häm­men­tä­vät ja säi­käyt­tä­vät. Trau­ma­ta­kau­man voi lau­kais­ta mikä ta­han­sa ta­pah­tu­nees­ta muis­tut­ta­va asia ku­ten tun­ne, haju, ää­ni tai esi­ne. Mie­li ja keho re­a­goi­vat ti­lan­tee­seen ikään kuin ta­pah­tu­ma oli­si uu­del­leen läs­nä.

Myö­tä­tun­to aut­taa eläy­ty­mään toi­sen ih­mi­sen kär­si­myk­seen. Tie­to per­heen­jä­se­nen, puo­li­son tai ys­tä­vän trau­ma­ti­soi­tu­mi­ses­ta ja sii­tä joh­tu­vis­ta oi­reis­ta aut­taa ym­mär­tä­mään, et­tä ou­dol­ta tai han­ka­lal­ta vai­kut­ta­va käy­tös ei ole ta­hal­lis­ta.

Trau­man mo­net vai­ku­tuk­set

”Kun­pa joku pun­nit­si­si mi­nun ah­dis­tuk­se­ni, pa­ni­si kaik­ki mi­nun vai­va­ni vaa­ka­kup­piin! Ne pai­na­vat enem­män kuin me­ren hiek­ka. On­ko siis ih­me, jos pu­hees­ta­ni puut­tuu mie­li ja malt­ti?” (Job. 6:2–3.)

On ym­mär­ret­tä­vää, et­tä ih­mi­nen pyr­kii et­si­mään ta­pah­tu­mal­le se­li­tyk­siä ja mer­ki­tyk­siä. Trau­ma haas­taa pe­ru­so­le­tuk­sem­me it­ses­täm­me ja maa­il­mas­ta. Ikään kuin kaik­ki on en­nal­laan, mut­ta kaik­ki on muut­tu­nut.

”Mis­tä saan voi­maa, et­tä vie­lä kes­tän? Mis­tä pää­mää­rän, et­tä vie­lä jak­san?” (Job. 6:11.)

Trau­ma jär­kyt­tää tur­val­li­suut­ta, ja mie­li voi jää­dä tuot­ta­maan uu­sien uh­kien pel­koa. Ai­em­min elä­män­myön­tei­nen ih­mi­nen voi huo­ma­ta ala­ku­lon, si­säi­sen tyh­jyy­den tun­teen ja nä­kö­a­lat­to­muu­den li­sään­ty­vän sekä är­ty­vän­sä ai­em­paa hel­pom­min. Ar­vot­to­muu­den ja vää­rän­lai­suu­den ko­ke­mus vä­rit­tää mie­len­mai­se­maa. Kos­ka ta­pah­tu­nut­ta on vai­kea ym­mär­tää, ih­mi­nen ha­kee syy­tä joko it­ses­tä tai toi­sis­ta. Hän voi ko­kea it­sen­sä avut­to­mak­si ja muut­tu­neen­sa py­sy­väs­ti huo­nom­mak­si. Myös luot­ta­mus toi­siin ih­mi­siin on voi­nut rik­kou­tua ja sik­si on vai­kea luot­taa tai tu­keu­tua hy­vää tar­koit­ta­viin­kaan ih­mi­siin. Tois­ten aut­ta­mi­sy­ri­tys­ten tor­jun­ta joh­taa yk­si­näi­syy­den tun­tee­seen. Pa­him­mil­laan trau­man ai­heut­ta­ma niin sa­not­tu ek­sis­ten­ti­aa­li­nen krii­si voi saa­da ih­mi­sen ky­see­na­lais­ta­maan myös it­sel­leen tär­ke­ät ja tur­vaa tuo­vat asi­at ja tätä kaut­ta joh­taa myös us­konk­rii­siin.

”Ei­kö Ju­ma­lan loh­du­tus si­nul­le rii­tä, sana, joka hil­jai­se­na tuli luok­se­si?” (Job. 15:11).

Toi­pu­mi­nen luo toi­voa

”Her­ra on lä­hel­lä nii­tä, joil­la on sär­ky­nyt sy­dän, hän pe­las­taa ne, joil­la on mur­tu­nut mie­li” (Ps. 34:18).

Vai­keis­ta­kin ko­ke­muk­sia voi toi­pua niin, et­tei­vät ne enää mää­ri­tä ar­kea ja tu­le­vai­suut­ta. Toi­pu­mi­ses­sa on tiet­ty­jä vai­hei­ta, jot­ka seu­raa­vat toi­si­aan jos­kus no­pe­as­ti ja jos­kus vaa­tien jopa vuo­sia. Am­mat­ti­a­vun ha­ke­mi­nen ma­ta­lal­la kyn­nyk­sel­lä on tär­ke­ää niin it­seä kuin lä­hei­siä aja­tel­len. Tä­män li­säk­si omaa voin­tia voi va­kaut­taa huo­leh­ti­mal­la riit­tä­väs­tä le­vos­ta, ter­veel­li­ses­tä ra­vin­nos­ta, lii­kun­nas­ta, mie­lek­kääs­tä te­ke­mi­ses­tä ja ih­mis­suh­teis­ta. Ar­vo­jen mu­kai­nen elä­mä li­sää hy­vin­voin­tia ja on­nel­li­suut­ta.

Trau­ma­ko­ke­muk­sen avaa­mi­nen voi tun­tua ki­pe­äl­tä, pe­lot­ta­val­ta ja sa­mal­la hel­pot­ta­val­ta. Asi­oi­den kä­sit­te­ly li­sää ym­mär­rys­tä, et­tä oi­reil­le, jois­ta kär­sii, on sel­keä syy. Tämä aut­taa va­pau­tu­maan ai­heet­to­mis­ta epä­on­nis­tu­mi­sen ja hä­pe­än tun­teis­ta. Oman ko­ke­muk­sen ker­to­mi­nen luo­tet­ta­val­le myö­tä­tun­toi­sel­le ih­mi­sel­le vä­hen­tää si­säis­tä yk­si­näi­syy­den tun­net­ta. Toi­pu­mi­sen ede­tes­sä tu­le­vai­suu­den nä­kö­a­lat vah­vis­tu­vat. Se, mitä ta­pah­tui, on men­nei­syyt­tä. Hal­lit­se­mat­to­mat trau­ma­oi­reet ei­vät enää häi­rit­se kes­kit­ty­mis­tä jo­ka­päi­väi­seen elä­mään. Elä­mäs­sä on taas uu­sia mah­dol­li­suuk­sia ja en­nen kaik­kea toi­voa.

Po­si­tii­vi­ses­sa psy­ko­lo­gi­as­sa käy­te­tään sa­naa trau­man jäl­kei­nen kas­vu, joka si­säl­tää ar­vo­jen kir­kas­tu­mis­ta sekä lä­heis­ten ih­mis­suh­tei­den ja elä­män ar­vos­ta­mi­sen li­sään­ty­mis­tä. Moni trau­mo­ja koh­dan­nut on tun­te­nut ole­van­sa lä­hem­pä­nä Ju­ma­laa. Us­ko ja evan­ke­liu­min sa­no­ma an­ta­vat tur­vaa vai­keim­piin­kin het­kiin.

”Sinä unoh­dat nämä kär­si­myk­set, muis­tat ne vain kuin tul­va­ve­den, joka vir­ta­si pois. Elä­mä­si valo ko­ho­aa kirk­kaam­pa­na kuin sy­dän­päi­vä, sen pi­meys­kin on kuin sa­ras­ta­va aa­mu. Sinä saat ol­la luot­ta­val­la mie­lel­lä, sil­lä toi­vo elää, olet tur­vas­sa. Voit nuk­kua le­vol­lis­ta un­ta.” (Job. 11:16–18.)

Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu tä­män vii­kon Päi­vä­mies-leh­des­sä (1.3.2023)

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys