Samu Lu­mi­jär­vi

Suo­men kan­saa on pi­det­ty re­hel­li­se­nä kan­sa­na. Suo­ma­lai­siin on voi­nut luot­taa. Kun seu­raan esi­mer­kik­si me­di­as­sa käy­tä­vää po­liit­tis­ta kes­kus­te­lua tai kir­kos­sa ta­pah­tu­vaa avi­o­liit­to­kes­kus­te­lua, olen miet­ti­nyt, on­ko ajat­te­lu ai­na vil­pi­tön­tä. Vilp­pi on epä­re­hel­lis­tä toi­min­taa, jol­la py­ri­tään useim­mi­ten har­haut­ta­maan toi­nen osa­puo­li.

Pie­ta­ri ke­hot­taa kir­jees­sään jät­tä­mään kai­ken pa­huu­den, tees­ken­te­lyn, pa­net­te­lun ja vil­pin. Hän ke­hot­taa kir­jeen vas­taa­not­ta­jia vah­vis­tu­maan puh­taas­ta Ju­ma­lan sa­nas­ta. (1. Piet. 2:1–3.)

Puh­das Ju­ma­lan sa­nan ja evan­ke­liu­min saar­na voi vai­kut­taa ih­mi­sen sy­dä­mes­sä pa­ran­nuk­sen. Syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen kaut­ta paha ja vil­pil­li­nen ih­mis­sy­dän voi puh­dis­tua. Täl­löin Pyhä Hen­ki tu­lee sy­dä­men hal­lit­si­jak­si. Pyhä Hen­ki oh­jaa ar­mol­li­suu­teen ja to­tuu­teen. Ar­mo opet­taa elä­mään oi­ke­a­mie­li­ses­ti ja Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­en (Tit. 2:12).

Paa­va­li to­te­aa: ”Olem­me hy­län­neet kai­ken sa­la­käh­mäi­sen, em­me toi­mi pe­tol­li­ses­ti em­me­kä vää­ris­te­le Ju­ma­lan sa­naa, vaan tuom­me esiin to­tuu­den ja toi­vom­me, et­tä jo­kai­nen omas­sa­tun­nos­saan ar­vi­oi mei­dät Ju­ma­lan edes­sä” (2. Kor. 4:2).

Py­hää Hen­keä ei voi hui­ja­ta. Apos­to­lien te­ko­jen vii­den­nes­sä lu­vus­sa on py­säyt­tä­vä ker­to­mus Ana­ni­ak­ses­ta ja Sa­fi­ras­ta. He yrit­ti­vät tees­ken­nel­lä ja ol­la Py­häl­le Hen­gel­le vil­pil­li­siä. Kuo­le­ma koh­ta­si hei­dät.

”Ih­mi­nen kat­soo ul­ko­kuor­ta, mut­ta Her­ra nä­kee sy­dä­meen” (1. Sam. 16:7).

Pyhä Hen­ki vai­kut­taa Ju­ma­lan las­ten vä­lil­le vil­pit­tö­män rak­kau­den. Jee­sus opet­ti, et­tä tämä rak­kaus on hä­nen ope­tus­las­ten­sa tun­to­merk­ki (Joh. 13:35). Sitä ei voi saa­da ai­kaan tees­ken­te­le­mäl­lä, vaan se on Hen­gen he­del­mää.

Vilp­pi ja pa­huus voi pääs­tä hal­lit­se­maan myös us­ko­vai­sen sy­dä­mes­sä. Täl­löin us­ko­vai­nen lan­ke­aa syn­tiin. Syn­ti rik­koo myös Ju­ma­lan las­ten vä­li­sen rak­kau­den. Sik­si apos­to­lit ke­hot­ta­vat kir­jeis­sään pi­tä­mään kes­ki­näi­sen rak­kau­den vil­pit­tö­mä­nä.

Rak­kaus pi­de­tään vil­pit­tö­mä­nä, kun omat syn­nit us­ko­taan an­teek­si ja an­ne­taan us­kon­vel­jil­le ja -si­sa­ril­le sy­dä­mes­tä as­ti an­teek­si hei­dän rik­ko­muk­sen­sa. Ju­ma­lan rak­kaus ei iloit­se vää­ryy­des­tä, vaan iloit­see to­tuu­den voit­ta­es­sa (1. Kor. 13:6).

On suur­ta Ju­ma­lan rak­kaut­ta, et­tä tääl­lä maan pääl­lä on Ju­ma­lal­la val­ta­kun­ta, jos­sa saar­na­taan pa­huu­teen ja vilp­piin lan­gen­neel­le ka­tu­val­le ai­na syn­nit an­teek­si. Ju­ma­lan ar­mo ei tee ih­mi­ses­tä ja­lom­paa ei­kä pois­ta tai­pu­mus­ta syn­tiin. Ar­mo kui­ten­kin opet­taa to­tuu­teen ja an­taa voi­maa tais­tel­la syn­tiä vas­taan.

En­nen kaik­kea evan­ke­liu­min us­ko­mi­nen te­kee tai­vas­kel­poi­sek­si. Sen täh­den ta­voi­tel­kaam­me Pie­ta­rin ke­ho­tuk­sen mu­kai­ses­ti ”puh­das­ta sa­nan mai­toa”, et­tä sen kaut­ta vah­vis­tui­sim­me ja py­syi­sim­me oi­ke­al­la tiel­lä. Tä­män maal­lis­tu­neen ajan kes­kel­lä py­hit­tä­kääm­me eri­tyi­ses­ti le­po­päi­vä Ju­ma­lan sa­nan tut­ki­mi­sel­le ja kuun­te­le­mi­sel­le.