Elmeri Hekkala
Elmeri Hekkala
Jussi Karjula
Isänmaamme vaiheissa näkyy Jumalan väkevän käden siunaus. Jumala on aina ohjannut kansojen kohtaloita ja osoittanut niille asumisen rajat.
Suomi sai itsenäisyyden reilut sata vuotta sitten. Jumala myös varjeli itsenäisyytemme toisen maailmansodan taisteluissa ylivoimaista vihollista vastaan. Menneet sukupolvet ovat rakentaneet maata, jossa me tämän päivän suomalaisina saamme asua. Ajallinen rauha ja hyvinvointi ovat Jumalan lahjaa. Jumalalle on kaikki mahdollista. Hän vie tahtonsa mukaan valtakuntansa työtä eteenpäin.
Elämme hyvinvointivaltiossa. Maailman onnellisuusraportin mukaan Suomi on ollut maailman onnellisin maa jo kahdeksan vuotta peräkkäin. Raportti perustuu yli 140 maan asukkaiden arvioihin elämänlaadustaan ja mittaa myös muita tekijöitä, kuten sosiaaliturvaa, vapautta ja luottamusta. Tämäkin on suuri kiitoksen aihe.
Jeesuksen opetus esivallasta
Itsenäisyyspäivälle osoitetussa evankeliumitekstissä Jeesus kutsuu opetuslapset luokseen. Jeesus opettaa heitä esivallasta. Jeesus asetti vastakkain maallisen esivallan ja Jumalan valtakunnan ”hallintomallin”. Maallisen hallinnon osalta Jeesus sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla” (Matt. 20:25).
Paavali kehottaa rukoilemaan vallanpitäjien puolesta, ”jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää” (1. Tim. 2:2). Tarpeellista on myös muistaa, keneltä kaikki hyvä ja siunaus tulee. Kuningas Daavid kiitti Jumalaa: ”Kaikki voima ja valta on lähtöisin sinulta, sinun vallassasi on tehdä suureksi ja väkeväksi kenet tahdot” (1. Aik. 29:12). Kuningas Salomon rukoili: ”Anna minulle viisautta ja taitoa, että osaisin oikealla tavalla johtaa tätä kansaa” (2. Aik. 1:10).
Lasten valtakunta
Jumalan valtakunnan järjestys poikkeaa ajallisesta arvojärjestyksestä. Jumalan valtakunta on lasten ja lasten kaltaisten. Jeesus opetti: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”
Jeesus asetti lapsen uskon esikuvaksi: ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaiseksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:2–3).
Todellinen vapaus
Jeesus julisti todellista vapautta. Hän käänsi ajatukset ajallisen isänmaan pelastamisesta oman sielun pelastamiseen. Jeesus halusi johdattaa ihmiset synnin orjuuden alta Jumalan lasten sisäiseen vapauteen.
Vapaa ja itsenäinen isänmaa on suuri Jumalan lahja. Samoin on suuri lahja saada kokea sisäinen vapaus, ilo ja rauha Pyhässä Hengessä. Sitä omistetaan Jumalan valtakunnassa uskon kautta. Se on vapautta synnin orjuudesta. Elävän uskon omistajana pääsee kerran asukkaaksi taivaalliseen isänmaahan.
Evankeliumiteksti: Joh. 8:31–36
Raamattu 1992: Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” He vastasivat hänelle: ”Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.”
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.