JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Jumala on kaikkivaltias

Hartauskirjoitukset
25.12.2021 6.00

Juttua muokattu:

17.12. 12:31
2021121712314520211225060000

Heik­ki Saa­ri­kos­ki

Kol­miyh­tei­nen Ju­ma­la on kaik­ki­val­ti­as. Hän on ol­lut alus­sa, hän on täl­lä het­kel­lä ja hän on lo­pus­sa.

Ju­ma­la on kai­ken luo­ja. Hän pi­tää kaik­kea luo­maan­sa voi­mas­sa. Kaik­ki nä­ky­vä ja nä­ky­mä­tön on teh­ty tyh­jäs­tä Ju­ma­lan sa­nal­la. Maa­il­mas­sa ei ta­pah­du mi­tään Ju­ma­lan tie­tä­mät­tä ja sal­li­mat­ta. Ju­ma­lan luo­mis­työn ih­meel­li­nen hui­pen­tu­ma oli hä­nen omak­si ku­vak­sen­sa luo­ma ih­mi­nen, jol­le hän an­toi elä­män Hen­gen. Näin ih­mi­nen luo­tiin elä­mään kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan yh­tey­des­sä ian­kaik­ki­ses­ti.

Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja eli sie­lun­vi­hol­li­nen rik­koi tä­män työn lan­get­ta­es­saan en­sim­mäi­set ih­mi­set syn­tiin ja sai hei­dät hyl­kää­mään Ju­ma­lan sa­nan ja us­ko­maan vi­hol­li­sen val­hei­ta. ”Sil­lä Ju­ma­la on luo­nut ih­mi­sen ian­kaik­ki­seen elä­mään; ja on hä­nen luo­nut kal­tai­sek­sen­sa, mut­ta per­ke­leen ka­teu­des­ta on kuo­le­ma maa­il­maan tul­lut ja ne, jot­ka hä­nen puol­tan­sa pi­tä­vät aut­ta­vat myös it­sen­sä sii­hen” (Bib­lia Viis. 2:23–24).

Suu­res­sa rak­kau­des­saan ih­mis­tä koh­taan Ju­ma­la lu­pa­si pe­las­taa lan­gen­neet ih­mi­set vi­hol­li­sen val­las­ta ta­kai­sin omak­seen. En­sim­mäi­set ih­mi­set, Adam ja Ee­va, kuu­li­vat Ju­ma­lan suus­ta jou­lun evan­ke­liu­min tu­le­vas­ta Mes­si­aas­ta, joka murs­kaa käär­meen pään. He us­koi­vat tuon lu­pauk­sen. (1. Moos. 3:15.)

Val­keus syn­tyy pi­mey­teen

En­sim­mäi­se­nä jou­lu­yö­nä Ju­ma­lan lu­paus tu­le­vas­ta Mes­si­aas­ta to­teu­tui, kun Jee­sus syn­tyi maan pääl­le ih­mi­sek­si. ”Kan­sa, joka pi­mey­des­sä va­el­taa, nä­kee suu­ren va­lon. Niil­le, jot­ka asu­vat kuo­le­man var­jon maas­sa lois­taa kirk­kaus.” (Jes. 9:1.) Syn­tiin lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na ih­mi­nen oli jou­tu­nut sel­lai­seen hen­gel­li­seen pi­mey­teen, jos­sa it­se ei voi löy­tää pe­las­tus­ta ei­kä elä­vää Ju­ma­laa (Room. 3:10–12).

Jo­han­nes ker­too jou­lu­päi­vän evan­ke­liu­mis­sa, kuin­ka suu­rin osa ih­mi­sis­tä ei ot­ta­nut Jee­sus­ta vas­taan oma­na va­pah­ta­ja­na. Hän­tä ei us­kot­tu Ju­ma­lan Po­jak­si ja tu­le­vak­si lu­nas­ta­jak­si, jos­ta oli saar­nat­tu koko van­han lii­ton ajan. Oli hei­tä, jot­ka pyr­ki­vät omal­la ym­mär­ryk­sel­lä ja hy­väl­lä elä­mäl­lään pää­se­mään Ju­ma­lan yh­tey­teen. Osan ih­mi­sis­tä oli syn­ti ja pa­ho­lai­nen vie­tel­lyt kau­as Ju­ma­las­ta ei­vät­kä he­kään kuul­leet ja us­ko­neet.

Ju­ma­la an­taa voi­man us­koa

Ju­ma­lan tah­to on, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen tu­lee au­tu­aak­si us­ko­mal­la Va­pah­ta­jaan. Ju­ma­la kut­sui Ada­mia ja Ee­vaa lan­kee­muk­sen jäl­keen ta­kai­sin luok­seen. Hän myös ajal­laan lä­het­ti pro­fee­tat ju­lis­ta­maan kut­su­vaa pe­las­tuk­sen sa­no­maa ih­mi­sil­le. Sama kut­su ja evan­ke­liu­mi ovat yhä kuul­ta­vis­sa Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta maan­pääl­lä.

Ju­ma­la pu­hut­te­lee ja kut­suu luo­tu­jaan mo­nel­la ta­paa. ”Ju­ma­la koh­taa mei­dät luon­nos­sa, elä­mäm­me koh­ta­lois­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa. Hän pu­huu meil­le omas­sa­tun­nos­sam­me. Mut­ta eri­tyi­ses­ti Ju­ma­la il­mai­see it­sen­sä meil­le Py­häs­sä Raa­ma­tus­sa ja Va­pah­ta­jas­sam­me Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.” (KO 4.)

Jee­sus tuli täyt­tä­mään Ju­ma­lan lain ih­mis­ten puo­les­ta. Hän tuli so­vit­ta­maan kaik­kien ih­mis­ten syn­nit kär­si­mi­sel­lään ja kuo­le­mal­laan. Jou­lun lap­si tuli ar­mah­ta­maan ja an­ta­maan kaik­ki rik­ko­muk­set an­teek­si, et­tei ke­nen­kään tar­vit­se elää eros­sa Ju­ma­las­ta. Niil­le, jot­ka us­ko­vat Jee­suk­sen lu­nas­tus­työn, Ju­ma­la an­taa voi­man tul­la hä­nen lap­sek­sen­sa.

Tuo­koon jou­lun Her­ra jo­kai­sen sy­dä­meen tai­vaal­li­sen rau­han ja ilon. Ju­ma­lan yh­tey­des­sä ih­mi­sen on ol­lut ai­na hyvä ja tur­val­lis­ta elää kai­kis­sa elä­män vai­heis­sa ja ti­lan­teis­sa. Suu­rin kii­tok­sen ai­he on sii­nä, et­tä saa säi­lyt­tää hy­vän oman­tun­non ja rau­han Ju­ma­lan kans­sa, jon­ka Her­ra lah­joit­taa us­kon kaut­ta.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 1:1–14

Raa­mat­tu 1992: Alus­sa oli Sana. Sana oli Ju­ma­lan luo­na, ja Sana oli Ju­ma­la. Jo alus­sa Sana oli Ju­ma­lan luo­na. Kaik­ki syn­tyi Sa­nan voi­mal­la. Mi­kään, mikä on syn­ty­nyt, ei ole syn­ty­nyt il­man hän­tä. Hä­nes­sä oli elä­mä, ja elä­mä oli ih­mis­ten valo. Valo lois­taa pi­mey­des­sä, pi­meys ei ole saa­nut sitä val­taan­sa. Tuli mies, Ju­ma­lan lä­het­tä­mä, hä­nen ni­men­sä oli Jo­han­nes. Hän tuli to­dis­ta­jak­si, to­dis­ta­maan va­los­ta, jot­ta kaik­ki us­koi­si­vat sii­hen. Ei hän it­se ol­lut tuo valo, mut­ta va­lon to­dis­ta­ja hän oli. To­del­li­nen valo, joka va­lai­see jo­kai­sen ih­mi­sen, oli tu­los­sa maa­il­maan. Maa­il­mas­sa hän oli, ja hä­nen kaut­taan maa­il­ma oli saa­nut syn­tyn­sä, mut­ta se ei tun­te­nut hän­tä. Hän tuli omaan maa­il­maan­sa, mut­ta hä­nen oman­sa ei­vät ot­ta­neet hän­tä vas­taan. Mut­ta kai­kil­le, jot­ka ot­ti­vat hä­net vas­taan, hän an­toi oi­keu­den tul­la Ju­ma­lan lap­sik­si, kai­kil­le, jot­ka us­ko­vat hä­neen. He ei­vät ole syn­ty­neet ve­res­tä, ei­vät ruu­miin ha­lus­ta, ei­vät mie­hen tah­dos­ta, vaan Ju­ma­las­ta. Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän kes­kel­läm­me. Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.

Bib­lia: Alus­sa oli sana, ja se Sana oli Ju­ma­lan ty­kö­nä, ja Ju­ma­la oli se Sana. Tämä oli alus­sa Ju­ma­lan ty­kö­nä. Kaik­ki ovat sen kaut­ta teh­dyt, ja il­man sitä ei ole mi­tään teh­ty, joka teh­ty on. Hä­nes­sä oli elä­mä, ja elä­mä oli ih­mis­ten val­keus, Ja val­keus pais­taa pi­mey­des­sä, jota ei pi­meys kä­sit­tä­nyt. Yk­si mies oli lä­he­tet­ty Ju­ma­lal­ta, jon­ka nimi oli Jo­han­nes: Se tuli val­keu­des­ta to­dis­ta­maan, et­tä kaik­ki us­koi­si­vat hä­nen kaut­tan­sa. Ei hän ol­lut val­keus, mut­ta hän oli lä­he­tet­ty val­keu­des­ta to­dis­ta­maan. Se oli to­ti­nen val­keus, joka va­lis­taa kaik­ki ih­mi­set, jot­ka maa­il­maan tu­le­vat; Se oli maa­il­mas­sa, ja maa­il­ma oli hä­nen kaut­tan­sa teh­ty, ja ei maa­il­ma hän­tä tun­te­nut. Hän tuli omil­len­sa, ja ei hä­nen oman­sa hän­tä ot­ta­neet vas­taan, Mut­ta niil­le, jot­ka hä­nen ot­ti­vat vas­taan, an­toi hän voi­man Ju­ma­lan lap­sik­si tul­la, jot­ka us­ko­vat hä­nen ni­men­sä pääl­le, Jot­ka ei ve­res­tä ei­kä li­han tah­dos­ta ei myös mie­hen tah­dos­ta, mut­ta Ju­ma­las­ta syn­ty­neet ovat. Ja Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän se­as­sam­me, (ja me näim­me hä­nen kun­ni­an­sa niin­kuin ai­no­an Po­jan kun­ni­an Isäs­tä,) täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.

26.4.2024

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5–6

Viikon kysymys