Ta­pa­ni Kop­sa

Las­ten elä­mää seu­ra­tes­sam­me huo­maam­me hei­dän luon­tei­den­sa mo­ni­nai­suu­den. On hei­tä, jot­ka elä­vät juu­ri nyt kä­sil­lä ole­vaa het­keä vail­la huo­lia. Jos­kus elä­män­hal­lin­nan pyr­ki­mys voi ol­la voi­ma­kas­ta jo ala­kou­lui­käi­sil­lä­kin. Van­hem­mil­ta ti­va­taan suun­ni­tel­maa juu­ri täl­le päi­väl­le tai vii­kol­le. Ihas­tel­len olen jos­kus kat­sel­lut jää­kaa­pin oveen kiin­ni­tet­tyä, jopa piir­ros­ku­vin elä­vöi­tet­tyä suun­ni­tel­maa. Jos­kus voi käy­dä niin, et­tä joku osa suun­ni­tel­mas­ta joh­taa vas­ta­lau­sei­den myrs­kyyn. Näis­sä­kin ti­lan­teis­sa las­ten on lo­pul­ta so­peu­dut­ta­va van­hem­pien­sa tah­toon.

En­nen kär­si­mys­tie­tään Jee­sus oli jo ker­to­nut ope­tus­lap­sil­le pää­si­äi­sen tu­le­vat ta­pah­tu­mat. Juu­ta­lais­ten pää­si­äis­juh­lan ai­kaan Jee­suk­sel­le lan­ge­tet­tu ri­kos­tuo­mio, hä­nen ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen­sa ja kuo­le­ma jär­kyt­ti­vät ope­tus­lap­sia. Ne oli­vat hei­dän in­hi­mil­li­sen ym­mär­ryk­sen­sä vas­tai­sia ko­ke­muk­sia. Vie­lä suu­rem­man häm­men­nyk­sen val­taan he jou­tui­vat, kun Jee­sus nou­si kuol­leis­ta, il­mes­tyi heil­le ja ate­ri­oi hei­dän kans­saan usei­ta ker­to­ja ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen. Näis­sä koh­taa­mi­sis­sa hän pu­hui seu­raa­jil­leen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ja ker­toi, kuin­ka kaik­ki oli ta­pah­tu­nut, jot­ta Ju­ma­lan lu­pauk­set to­teu­tui­si­vat. (Luuk. 24:44–47.)

He­la­tors­tai­na vie­täm­me Kris­tuk­sen tai­vaa­see­nas­tu­mi­sen muis­to­päi­vää. Juu­ri en­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan Jee­sus jäl­leen il­mes­tyi seu­raa­jil­leen. Hän il­moit­ti ope­tus­lap­sil­leen Ju­ma­lan koko ih­mis­kun­taa kos­ke­van pe­las­tus­suun­ni­tel­man to­teut­ta­mi­ses­ta ja ope­tus­las­ten teh­tä­väs­tä. Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­si­aan py­sy­mään Je­ru­sa­le­mis­sa ja odot­ta­maan het­keä, jol­loin he saa­vat Py­hän Hen­gen voi­man (Ap. t. 1:8).

Ope­tus­lap­set ei­vät ym­mär­tä­neet Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ole­mus­ta oi­kein, kun he ajat­te­li­vat kai­ken liit­ty­vän maal­li­sen Is­ra­e­lin val­ta­kun­nan jäl­leen­ra­ken­ta­mi­seen, jos­sa Jee­sus oli­si kes­kei­nen toi­mi­ja. He ky­syi­vät, on­ko nyt tul­lut ai­ka, jol­loin tämä to­teu­tuu. (Ap. t. 1:6.)

Jee­sus siir­si ope­tus­las­ten kat­seen: ”Ei tei­dän kuu­lu tie­tää ai­ko­ja ei­kä het­kiä, jot­ka Isä on oman val­tan­sa no­jal­la aset­ta­nut.” Jee­sus myös kään­si ope­tus­las­ten ym­mär­ryk­sen Daa­vi­din val­ta­kun­nan jäl­leen­ra­ken­ta­mi­ses­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ra­ken­ta­mi­seen. Kris­tuk­sen seu­raa­jien teh­tä­väk­si jäi toi­mia Py­hän Hen­gen voi­maan luot­ta­en ylös­nous­seen Jee­suk­sen to­dis­ta­ji­na Je­ru­sa­le­mis­sa, Juu­de­as­sa, Sa­ma­ri­as­sa ja maa­il­man ää­riin saak­ka. (Ap. t. 1:7–8.)

Tä­män Jee­suk­sen il­moi­tuk­sen jäl­keen pil­vi vei Jee­suk­sen pois hei­dän nä­ky­vis­tään. Kak­si val­ko­pu­kuis­ta mies­tä il­mes­tyi hei­dän vie­reen­sä ja ker­toi Jee­suk­sen tu­le­van ker­ran sa­mal­la ta­val­la kuin he oli­vat näh­neet hä­nen tai­vaa­seen me­ne­vän. (Ap. t. 1:10–11.)

Ju­ma­la ei ole kos­kaan pet­tä­nyt lu­pauk­si­aan. Lu­paus Jee­suk­sen pa­luus­ta on edel­leen voi­mas­sa. Tä­män ajan­koh­dan tie­tää vain Ju­ma­la. Mei­tä­kin kos­kee sama Jee­suk­sen an­ta­ma teh­tä­vä ol­la hä­nen to­dis­ta­ji­aan. Kai­kil­le kan­soil­le saar­na­taan pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta Py­hän Hen­gen voi­mal­la Ju­ma­lan aset­ta­man ai­ka­tau­lun mu­kai­ses­ti. Saa­koon tai­vaa­seen ko­ro­tet­tu Kris­tus ol­la evan­ke­liu­min­sa kaut­ta us­kom­me pe­rus­tuk­se­na ja elä­män läh­tee­nä kaik­ki­na elä­mäm­me päi­vi­nä.