Ar­jen en­ke­li py­säh­tyy kuun­te­le­maan, kun elä­mä ko­et­te­lee.

Pie­ta­ri oli van­git­tu­na ja si­dot­tu kak­sin kah­lein. Syy­nä tä­hän oli ku­nin­gas He­ro­des, joka oli ryh­ty­nyt vä­ki­val­tai­siin toi­miin seu­ra­kun­nan jä­se­niä vas­taan ja mes­taut­ta­nut Jaa­ko­bin.

Apos­to­lien teot ker­too, et­tä Pie­ta­rin vie­rel­lä sei­soi kak­si so­ti­las­ta, ja van­ki­lan ovel­la oli var­ti­o­mie­het. Kaik­ki­aan hän­tä var­ti­oi 16 var­ti­jaa. Va­pau­teen vie­väl­lä tiel­lä oli siis mon­ta var­ti­o­ta ja vii­mei­se­nä rau­ta­port­ti. Pie­ta­ri tie­si, et­tä seu­raa­va­na aa­mu­na hän jou­tui­si kan­san eteen tuo­mit­ta­vak­si. Koh­ta­lo oli­si var­maan sama kuin het­ki sit­ten mes­ta­tul­la Jaa­ko­bil­la. Jos­tain syys­tä Pie­ta­ri nuk­kui rau­hal­li­ses­ti sii­nä so­ti­lai­den vä­lis­sä.

Ju­ma­la kuu­li ru­kouk­set

Pie­ta­rin ol­les­sa van­ki­las­sa seu­ra­kun­ta ru­koi­li lak­kaa­mat­ta hä­nen puo­les­taan. Ju­ma­la kuu­li ru­kouk­set ja lä­het­ti en­ke­lin Pie­ta­rin luok­se. Pie­ta­ri koki pää­si­äi­saa­mun ih­meen: Her­ran en­ke­li sei­soi hä­nen edes­sään, ja huo­ne oli täyn­nä va­loa. En­ke­li töy­täi­si hä­net he­reil­le sa­no­en: ”Nou­se kii­rees­ti.” Pie­ta­ri si­ris­te­li sil­mi­ään. Kah­leet pu­to­si­vat hä­nen kä­sis­tään. En­ke­li sa­noi: ”Vyö­tä vaat­tee­si ja pane ken­gät jal­kaa­si.” Pie­ta­ri teki niin, ja en­ke­li sa­noi: “Hei­tä viit­ta har­teil­le­si ja seu­raa mi­nua.”

Pie­ta­ri läh­ti en­ke­lin mu­kaan. Hän ei kui­ten­kaan ym­mär­tä­nyt, mitä oli ta­pah­tu­mas­sa. Hän luu­li nä­ke­vän­sä nä­ky­jä. He ohit­ti­vat mo­net var­ti­ot. Suu­ri rau­ta­port­ti­kin au­ke­ni heil­le it­ses­tään, ja niin he as­tui­vat ulos ja läh­ti­vät kul­ke­maan ku­jaa pit­kin. Yh­täk­kiä en­ke­li oli pois­sa.

Lo­pul­ta Pie­ta­ril­le val­ke­ni, mis­tä oli ky­sy­mys. Hän jat­koi mat­kaan­sa ja meni Jo­han­nek­sen äi­din Ma­ri­an ko­tiin. Van­ki­lan rau­ta­port­ti oli avau­tu­nut hel­pom­min kuin tuon ta­lon ul­ko-ovi. Pie­ta­ri sai kol­kut­taa pit­kään, en­nen kuin ovi avau­tui. Ta­lon väki ei voi­nut us­koa, et­tä se voi­si ol­la Pie­ta­ri. Lo­pul­ta he pää­si­vät iloit­se­maan täy­des­tä sy­dä­mes­tään Pie­ta­rin va­pau­tu­mis­ta. Ru­kouk­set oli kuul­tu.

Ju­ma­la lä­het­tää en­ke­lin

Pie­ta­ril­le kaa­vail­tu koh­ta­lo koi­tui­kin hä­nen var­ti­joi­den­sa koh­ta­lok­si, ja lo­pul­ta He­ro­des­kin sai Ju­ma­lal­ta ran­gais­tuk­sen. Ma­dot söi­vät hä­net ja hän heit­ti hen­ken­sä. Apos­to­lien te­ko­jen kir­joit­ta­ja ker­too, et­tä näin kävi, kos­ka hän ei an­ta­nut kun­ni­aa Ju­ma­lal­le.

Raa­ma­tus­sa on mui­ta­kin esi­merk­ke­jä, joIs­sa en­ke­li toi­mii sa­mal­la ta­val­la. Hä­dän kes­kel­lä ih­mi­nen kään­tyy Ju­ma­lan puo­leen, ja Ju­ma­la kuu­lee myös lä­heis­ten esi­ru­kouk­set. Ju­ma­la lä­het­tää aut­ta­van en­ke­lin. Ab­ra­ham sai yl­lä­tys­vie­rai­ta, Fi­lip­pos il­mes­tyi eti­o­pi­a­lai­sen ho­vi­her­ran luok­se ja lau­pi­as sa­ma­ri­a­lai­nen py­säh­tyi aut­ta­maan.

En­ke­lit ovat ol­leet useim­mi­ten ta­val­li­sia ih­mi­siä, joil­la on ol­lut sy­dän­tä py­säh­tyä aut­ta­maan. Kun ih­mi­nen on tul­lut au­te­tuk­si, aut­ta­ja on pois­tu­nut vä­hin ää­nin pai­kal­ta. Kun­ni­an ja kii­tok­sen on voi­nut osoit­taa suo­raan Ju­ma­lal­le.

Ar­jen en­ke­li py­säh­tyy kuun­te­le­maan, kun elä­mä ko­et­te­lee. Tun­ne­lin pääs­tä al­kaa nä­kyä va­loa. Elä­mä kir­kas­tuu. Ar­jen en­ke­li voi va­paut­taa ih­mi­sen syn­nin kah­leis­ta. Sa­mal­la ovet avau­tu­vat tai­vaa­seen as­ti. Se ei ole pelk­kä näky, vaan sen voi us­koa to­dek­si.

Pet­ri Sa­to­maa

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 30.9.2015.