Ar­to Töl­li

Joko olet lu­ke­nut SRK:n kir­jan Sy­dän va­loa vas­ten? Se ker­too re­hel­li­ses­ti ja loh­dut­ta­vas­ti sii­tä, mi­ten ih­mi­nen saa elä­män eri vai­heis­sa, toi­si­naan ki­peis­sä ti­lan­teis­sa pai­naa sy­dä­men­sä Kris­tuk­ses­ta lois­ta­vaa ar­mo­au­rin­koa vas­ten.

Vaik­ka kir­jas­sa ker­ro­taan vai­keis­ta­kin asi­ois­ta elä­män vaa­ti­mus­ten ris­ti­pai­nees­sa, niin tär­keim­pä­nä se avaa roh­kai­se­van nä­kö­a­lan. Ju­ma­lan sana loh­dut­taa ja an­teek­si­an­ta­va evan­ke­liu­mi va­paut­taa. Ar­mo­au­rin­ko lä­päi­see pak­suim­man­kin pil­vi­ver­hon. Se va­lai­see elä­män tien kul­kua ja an­taa nä­ky­män tu­le­vai­suu­teen ja toi­voon.

Raa­mat­tu ker­too tuos­ta sa­mas­ta va­los­ta. Ju­ma­la it­se on va­lon läh­de, sil­lä jo ai­ko­jen alus­sa Hän loi va­lon. Va­pah­ta­jas­sa Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa valo tuli maan pääl­le ja asui ih­mis­ten kes­kel­lä. ”Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.” (Joh. 1:14.)

Jee­sus it­se ke­hot­ti us­ko­maan ja seu­raa­maan va­loa: ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.)

Kris­tuk­sen ajal­li­nen elä­mä päät­tyi pit­kä­nä­per­jan­tai­na ris­tin­kuo­le­maan, mut­ta hä­nen työn­sä jat­kuu yhä Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. On lupa iloi­ta us­kon lah­jas­ta ja Ju­ma­lan sa­nas­ta, joka usein niin ih­meel­li­sel­lä ta­val­la va­lai­see elä­män tien kul­kua.

Ajan vaih­te­luis­ta ja pai­neis­ta huo­li­mat­ta Ju­ma­lan sana py­syy muut­tu­mat­to­ma­na. Hä­nen ar­mo­val­ta­kun­nas­saan saa pa­ras­ta sie­lun va­lo­hoi­toa, kun saa le­vä­tä Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa. Siel­lä saa kuul­la ja us­koa Ju­ma­lan ar­mah­ta­van evan­ke­liu­min sekä ko­kea sen puh­dis­ta­van voi­man. ”Mut­ta, jos me val­keu­des­sa va­el­lam­me, niin kuin hän­kin val­keu­des­sa on, niin meil­lä on osal­li­suus kes­ke­näm­me, ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, hä­nen Poi­kan­sa veri puh­dis­taa mei­tä kai­kes­ta syn­nis­tä.” (1. Joh.1:7.)

Olem­me päi­vit­täin vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa eri­lais­ten ih­mis­ten kans­sa niin opis­ke­lu- ja työ­pai­koil­la, kuin myös har­ras­tuk­sis­sa ja luot­ta­mus­teh­tä­vien kes­kel­lä. Ju­ma­lan sana saa ol­la va­lo­na ja op­paa­na myös ar­kie­lä­män kes­kel­lä.

Us­ko­vai­nen ih­mi­nen ker­too ja muis­tut­taa elä­mäl­lään ja ar­voil­laan, et­tä ny­ky­ai­ka­na­kin voi pyr­kiä elä­mään us­kon ja hy­vän oman­tun­non säi­lyt­tä­en. Ar­jen teh­tä­viin saa käy­dä nöy­räs­ti ja ra­ken­ta­vas­ti ru­kouk­sen mie­lel­lä: ”Oi Her­ra, an­na myös valo meil­le ja roh­keut­ta päi­vän teh­tä­viin. Suo var­je­luk­se­si ar­jen teil­le, käy lä­hel­lem­me kaik­kiin vai­hei­siin.” (SL 307:2.)

Ju­ma­la on lu­van­nut pi­tää huo­len jo­kai­ses­ta, si­nus­ta ja mi­nus­ta. Vaik­ka vä­lil­lä tu­lee vä­sy­mys­tä ja epäi­lyk­siä, saa sit­ten­kin luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen.

Hän on valo, ja ar­mo­e­van­ke­liu­mis­sa on ih­meel­li­nen voi­ma. Se pa­ran­taa syn­ti­haa­voil­le lyö­dyn, mut­ta se myös an­taa voi­mia ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä. Tur­val­li­sin ja iloi­sin mie­lin saa yh­tyä vir­ren aja­tuk­seen: ”Te kaik­ki luo­dut, Luo­jas­tan­ne nyt yh­teen ää­neen iloit­kaa. Voit­ta­ja sei­soo kes­kel­läm­me, va­lol­laan täyt­tää elä­mäm­me.” (VK 94:3.)