Vies­tit val­ti­oi­den hal­li­tuk­sis­ta ja hal­lit­si­jois­ta, juu­ri va­li­tuis­ta ja vaih­tu­neis­ta, saa­vut­ta­vat mei­dät lä­hes päi­vit­täin. Hal­lit­si­joi­ta ar­vi­oi­daan hei­dän ko­ke­mus­ten­sa ja toi­mien­sa poh­jal­ta. Ar­vi­oin­tei­hin vai­kut­ta­vat hy­vin pal­jon myös hei­dän edus­ta­man­sa ar­vot sekä hen­ki­lö­koh­tai­set omi­nai­suu­det.

Jo­kai­nen meis­tä kuu­luu jo­hon­kin kan­saan. Sen jä­se­nek­si syn­ny­tään, ei kut­su­ta. Kan­sa­lai­set odot­ta­vat, et­tä hei­dän hal­lit­si­jan­sa luo va­paan ja tur­val­li­sen il­ma­pii­rin elää ja toi­mia.

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on syn­ty­es­sään kak­sois­kan­sa­lai­suus. Ei ole vä­liä sil­lä, min­kä ajal­li­sen val­ta­kun­nan kan­sa­lai­nen ih­mi­nen on. Ju­ma­la on jo en­nen syn­ty­mää ot­ta­nut hä­net lap­sek­seen, jä­se­nek­si val­ta­kun­taan­sa, jon­ka hal­lit­si­ja­na on it­se Jee­sus, Ju­ma­lan Poi­ka.

Kak­sois­kan­sa­lai­suu­den hin­ta

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan jä­se­nyy­den hin­ta on niin kor­kea, et­tä sen lu­nas­ta­mi­nen ei ole ih­mi­sel­le mah­dol­lis­ta. Jee­sus on sen kär­si­myk­sel­lään ja ris­tin­kuo­le­mal­laan meil­le lu­nas­ta­nut. Kan­sa­lai­suus on meil­le il­mai­nen – ky­sy­mys on ar­mo­lah­jas­ta. Jee­suk­sen rak­kaus on kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ri mei­tä ja koko ih­mis­kun­taa koh­taan.

Ku­ten ajal­li­sia hal­lit­si­joi­ta, myös Jee­sus­ta ar­vi­oi­daan ku­nin­gas­kun­tan­sa hal­lit­si­ja­na, ku­nin­kaa­na. Ajas­sam­me to­sin on ar­vi­oi­ta, jot­ka jopa ky­see­na­lais­ta­vat sekä Jee­suk­sen his­to­ri­al­li­se­na hen­ki­lö­nä et­tä hä­nen val­ta­kun­tan­sa ole­mas­sa­o­lon.

Ju­ma­lan sa­nas­ta voim­me lu­kea, et­tä Jee­suk­sel­la on kaik­ki ko­ke­mus ih­mi­se­nä elä­mi­ses­tä. Hän on kul­ke­nut in­hi­mil­li­ses­ti aja­tel­tu­na kaik­kein al­hai­sim­mat pai­kat. Ju­ma­lan Poi­ka­na hän on kul­ke­nut myös läpi tai­vai­den. Hä­nen ko­ke­muk­sen­sa kat­taa jo­kai­sen ih­mi­sen vai­keim­mat­kin ko­ke­muk­set, ja koh­taa­mam­me kiu­sauk­set ovat hä­nel­le­kin tu­tut. To­sin Jee­sus meis­tä poi­ke­ten ei lan­gen­nut syn­tiin. (Hepr. 4:14–16.)

Kut­su kuu­luu ta­kai­sin

”Kos­ka meil­lä on suu­ri yli­pap­pi, Jee­sus, Ju­ma­lan Poi­ka, py­sy­kääm­me täs­sä tun­nus­tuk­ses­sa”, ke­hot­taa Ju­ma­lan sana (Hepr. 4:14). Hep­re­a­lais­kir­jees­tä (10:25) voim­me edel­leen lu­kea, et-tem­me saa lai­min­lyö­dä seu­ra­kun­tam­me yh­tei­siä ko­kouk­sia. ”As­tu­kaam­me roh­ke­as­ti ar­mon val­tais­tui­men eteen, jot­ta sai­sim­me ar­moa ja lau­peut­ta” (Hepr. 4:16). Vie­lä­kin Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuu­luu an­teek­si­an­non saar­na. Sen us­ko­mal­la Ju­ma­lan kan­sa saa yhä iloi­ta mat­kas­ta tai­vas­tiel­lä.

On ole­mas­sa vaa­ra, et­tä me­ne­täm­me tä­män elä­män kal­leim­man lah­jan, Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­suu­den. Ju­ma­lan lap­seu­den me­net­tä­neel­le kuu­luu yhä kut­su pa­la­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Hä­nen us­kot­ta­vak­seen kuu­lu­te­taan sa­maa saar­naa kaik­kien syn­tien so­vi­tuk­ses­ta ku­ten jo ai­em­min us­ko­neil­le.

Veik­ko Si­vu­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 28.6.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Heik­ki Vuo­no­ka­ri