JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Ju­ma­la an­taa loh­du­tuk­sen

Matkaevääksi
22.1.2020 6.25

A.-L.S.

Os­mo Heik­ka­la

Hän ai­na meil­le loh­du­tuk­sen tuo oi­ke­al­la het­kel­lä. Hän kuu­lee har­taan kai­pauk­sen ja py­syy mei­tä lä­hel­lä. Hän eh­tii kyl­lä aut­ta­maan, yl­lät­tää mei­dät ar­mol­laan.”

Nämä vir­ren 370 sa­nat tart­tui­vat kor­vii­ni, kun ker­ran aje­lin al­la­päin töis­tä ko­tiin. Mää­rä­ai­kai­nen työ oli päät­ty­mäs­sä, ei­kä ol­lut var­muut­ta tu­le­vas­ta. Toi­meen­tu­lo huo­let­ti ison per­heen asun­to­vel­kais­ta isää. Vir­si jat­kui: ”Nyt eh­kä huo­kaat al­la su­run: ”Jo Her­ra mi­nut hyl­kä­si.”Vaan taas Hän pois­taa mur­heen su­mun ja olet vie­lä rak­kaam­pi. On ai­ka tääl­lä vaih­tu­va, myös mur­he­päi­vä lop­pu­va.”

Kuun­te­lin vir­ren lop­puun ja vie­lä alus­ta uu­del­leen. Kat­se­lin ke­vät­tal­vi­sen au­rin­gon kirk­kau­des­sa kyl­pe­vää Kuo­rin­gan sel­kää sil­mien su­men­tu­es­sa kyy­ne­lis­tä. Sain tuon vir­ren vä­li­tyk­sel­lä ko­kea suur­ta loh­du­tus­ta ja mie­tin, mik­si sitä ai­na niin hel­pos­ti unoh­taa. ”Us­ko­taan Ju­ma­las­ta hyv­vää!” ”Kyl­lä se Tai­vaan Isä aut­taa!” Nämä lau­seet olen kuul­lut niin mon­ta ker­taa jo lap­suus­ko­dis­sa­ni, ja elä­nyt ne to­dek­si yhä uu­del­leen kaik­kien ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä.

Kaik­kein suu­rin loh­du­tus on ai­na tul­lut syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta. ”Oi kuin­ka su­loi­set ovat nii­den ja­lat, jot­ka rau­haa ju­lis­ta­vat” (Room. 10:15). Lap­suu­den tot­te­le­mat­to­muuk­sis­sa, nuo­ruu­den lan­kee­muk­sis­sa, myö­hem­min epä­on­nis­tu­nee­na kas­vat­ta­ja­na ja avi­o­puo­li­so­na ja kai­kis­ta lai­tim­mai­sen tun­toi­se­na sa­nan­pal­ve­li­ja­na olen ai­na kui­ten­kin saa­nut kuul­la loh­dut­ta­vaa evan­ke­liu­mia. Asa­fin ta­voin olen saa­nut ko­kea: ”Minä olin vä­häl­lä hor­jah­taa, jal­ka­ni mel­kein pet­ti­vät. – – Minä olin mie­le­tön, ym­mär­rys­tä vail­la, olin kuin jär­je­tön eläin si­nun edes­sä­si. Kui­ten­kin minä saan ai­na ol­la luo­na­si, sinä pi­dät kä­des­tä­ni kiin­ni. Sinä joh­da­tat mi­nua tah­to­si mu­kaan, ja vii­mein sinä nos­tat mi­nut kun­ni­aan.” (Ps. 73:2, 22–24.)

Ajal­li­nen elä­mä si­säl­tää mo­nen­lai­sia ko­et­te­le­muk­sia. Yk­si on me­net­tä­nyt lä­hei­sen­sä, toi­nen ter­vey­ten­sä, kol­mas kamp­pai­lee toi­meen­tu­lon kans­sa. Me olem­me mo­nen­lais­ten ris­tien kan­ta­jia. Ris­tin kan­ta­ja saa kui­ten­kin ai­na nos­taa kat­seen­sa Kris­tuk­seen: ”Hän roh­kai­see mei­tä kai­kis­sa ah­din­gois­sam­me, niin et­tä me hä­nel­tä saa­mam­me loh­du­tuk­sen voi­mal­la jak­sam­me loh­dut­taa mui­ta ah­din­gos­sa ole­via. Niin kuin Kris­tuk­sen kär­si­myk­set ovat tul­leet run­sai­na mei­dän osak­sem­me, sa­moin on Kris­tus tuo­nut meil­le run­saas­ti loh­du­tus­ta.” (2. Kor. 1: 4–5.) Us­ko tuo sy­dä­meen sa­noin ku­vaa­mat­to­man rau­han ja loh­du­tuk­sen.

Jou­lun ai­kaan on myös mart­tyy­ri­kuo­le­man koh­dan­neen apos­to­li Ste­fa­nok­sen muis­to­päi­vä. Hän jou­tui roh­ke­an us­kon­saar­nan vuok­si koh­taa­maan vä­ki­val­tai­sen kuo­le­man (Ap. t. 6–7). Kun Ste­fa­nos vai­pui pol­vil­leen rai­vos­tu­nei­den ih­mis­ten lä­het­tä­mäs­sä ki­vi­sa­tees­sa, hän ei huu­ta­nut heil­le vas­taan tai ol­lut edes vi­hai­nen. Hän huu­si koh­ti tai­vas­ta: ”Her­ra, älä lue tätä te­koa heil­le syn­nik­si.” Hä­nel­lä oli ar­mol­li­nen mie­li. Hän sai Py­hän Hen­gen kaut­ta tun­tea tai­vaal­lis­ta loh­du­tus­ta jopa kau­he­al­la ta­val­la osak­seen tu­le­van ajal­li­sen kuo­le­man edes­sä.

Et­hän ko­et­te­le­mus­ten­kaan kes­kel­lä unoh­da Ju­ma­lan lu­pauk­sia? Ajal­li­nen elä­mä on ly­hyt kuin käm­me­nen le­veys, ja us­ko vie ker­ran pe­ril­le tai­vaan ko­tiin, jos­sa ei ole ajan vai­vo­ja, syn­tiä ei­kä kiu­sauk­si­a­kaan!

17.2.2020

He­rää, Her­ra! Mik­si nu­kut? Nou­se, älä iäk­si hyl­kää! Nou­se aut­ta­maan mei­tä, lu­nas­ta mei­dät ar­mo­si täh­den! Ps. 44:24,27

Viikon kysymys