JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Ju­ma­la on tur­va­ni

Päivämies
Matkaevääksi
27.2.2019 7.00

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302442220190227070000

Olen hel­tei­se­nä ke­sä­päi­vä­nä ve­neen kans­sa ka­las­sa, jär­vi on ty­ven ja il­ma suo­ras­taan vä­rei­lee rau­keut­ta ja le­vol­li­suut­ta. Kala ei ole oi­kein syön­nil­lä näin kuu­ma­na päi­vä­nä, mut­ta on mu­ka­va ja lep­poi­sa olo. Aje­len hil­jak­seen vä­hän kau­em­mas jär­vel­le, vie­raam­mil­le kul­mil­le tut­tua jär­veä.

äkil­li­ses­ti il­ma muut­tuu ja vesi al­kaa vä­reil­lä, tai­vaan ran­nal­le on nous­sut jos­tain tum­mia pil­viä. Uk­ko­sen ku­mi­na kuu­luu jo kau­em­paa. Al­kaa pian tun­tua tur­vat­to­mal­ta ol­la ou­doil­la ve­sil­lä myrs­kyn uha­tes­sa. Vaa­put ylös ja keu­la ko­tia päin, koh­ti tut­tu­ja ve­siä ja tut­tu­ja ran­to­ja. Myrs­ky ei kui­ten­kaan nou­se jär­ven pääl­le as­ti, vaan sel­vi­än pie­nel­lä säi­käh­dyk­sel­lä.

Tämä ta­pah­tu­ma tu­lee kui­ten­kin mie­leen, kun ajat­te­len tur­vaa ja tur­vat­to­muut­ta. Niin kau­an kun me­nee hy­vin – on lep­poi­sa keli ja kaik­ki on help­poa – ei tar­vit­se et­siä tur­vaa ja pe­las­tus­lii­vit­kin voi­vat ol­la si­vus­sa. Ti­lan­teen käy­des­sä uh­kaa­vak­si tu­lee tar­ve pu­kea lii­vit, et­siä tut­tu­ja ym­pä­ris­tö­jä ja tu­ke­vaa, suo­jai­saa ran­taa.

Täs­sä on ih­mi­sen elä­mään mo­nia yh­ty­mä­koh­tia. Kun elä­mäs­sä on help­poa ja mu­ka­vaa, ei ai­na tule mie­leen var­mis­tel­la ja mak­si­moi­da tur­val­li­suut­ta. Mut­ta jos ym­pä­ril­lä myrs­ky­ää ja on vie­raan nä­köis­tä, niin jopa tu­lee tar­ve ih­mi­sel­lä ha­keu­tua tur­val­li­seen tut­tuun suo­jaan.

Mi­hin minä sit­ten tur­vaan tur­vat­to­mi­na het­ki­nä? Et­sin tu­ke­vaa ja vah­vaa tur­vaa, jo­tain suur­ta ja voi­ma­kas­ta. Kui­ten­kaan kaik­ki suu­ri ja voi­ma­kas ei vält­tä­mät­tä tuo tur­vaa, vaan voi ol­la jopa uh­ka. Se, mi­hin tur­vau­dun, täy­tyy ol­la mi­nul­le tut­tua.

Us­ko­vai­se­na meil­lä on täy­del­li­sen tur­van mah­dol­li­suus: vah­va, kaik­ki­val­ti­as, kaik­ki­tie­tä­vä ja toi­vot­ta­vas­ti tut­tu, tur­val­li­nen ja var­mas­ti luo­tet­ta­va Ju­ma­la. Hän te­kee it­se­ään ja te­ko­jaan tu­tuk­si meil­le Raa­ma­tus­sa. Jää­hy­väis­pu­hees­saan Jee­sus opet­taa ope­tus­lap­sil­lee­en, kuin­ka hän ja Isä ovat yh­tä (Joh. 14:10–11).

Ko­ko­nai­sen kir­ja­ko­ko­el­man avul­la voim­me tu­tus­tua Ju­ma­laan ja hä­nen tah­toon­sa. Psal­mis­sa 31 psal­mi­lau­la­ja ker­too, kuin­ka Ju­ma­la on hä­nel­le kuin kal­lio, jär­käh­tä­mä­tön ja luja, jo­tain py­sy­vää ja iki­ai­kais­ta. Hän on kuin vuo­ri­lin­na, jota on mil­tei mah­do­ton val­loit­taa.

Lau­la­ja jat­kaa ku­vai­lua, kuin­ka Ju­ma­la pääs­tää vi­hol­li­sen vi­rit­tä­mis­tä ver­kois­ta. Ih­mi­sel­lä ei ole muu­ta kei­noa pääs­tä syn­nin ver­kois­ta, kuin ai­no­as­taan tur­vau­tu­mal­la Kris­tuk­sen, Ju­ma­lan po­jan so­vi­tuk­seen ja Ju­ma­lan ar­mah­ta­vai­suu­teen.

Kun nä­kee maa­il­man hyö­ri­näs­sä ja hu­li­nas­sa kans­saih­mis­ten tur­vat­to­muut­ta ja avut­to­muut­ta, tun­tuu pa­hal­ta, et­tä mik­si täy­del­li­nen tur­va ja suo­ja ei kel­paa. Joh­tuu­ko se sii­tä, et­tä tur­val­li­suu­den tuo­jan pi­täi­si ol­la tut­tu? Vaik­ka nä­ki­si Ju­ma­lan voi­man ja ym­mär­täi­si sen tar­jo­a­man mah­dol­li­suu­den, mut­ta ei tun­ne Ju­ma­lan ar­mah­ta­vaa tah­toa, ei sii­hen voi myös­kään tur­vau­tua ei­kä luot­taa.

Myös Paa­va­li opet­ti atee­na­lai­sia tun­te­mat­to­man Ju­ma­lan tun­te­mi­seen (Ap.t 17:23). Mut­ta us­ko on Ju­ma­lan ih­mi­sil­le an­ta­ma lah­ja, ei jo­tain, jon­ka voi ha­lu­tes­saan ot­taa omak­si – tai jär­kei­le­mäl­lä pää­tyä tur­val­li­suu­den ää­rel­le.

Me, joil­la tämä lah­ja on oma­na, saam­me sii­tä iloi­ta ja ru­koil­la, et­tem­me sitä iki­nä me­net­täi­si. Sa­mal­la saam­me ru­koil­la myös lä­hei­sil­lem­me ja rak­kail­lem­me tätä sa­maa lah­jaa omak­si. Saam­me ol­la te­ke­mäs­sä Ju­ma­laa tu­tuk­si myös ym­pä­ril­lem­me.

Teks­ti: Han­nu In­ke­roi­nen

Ku­vi­tus­ku­va: Erk­ki Ala­saa­re­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.2.2019

18.9.2020

Syn­tim­me ovat meil­le lii­an ras­kaat, mut­ta sinä an­nat ne an­teek­si. Au­tu­as se, jon­ka sinä va­lit­set! Hän saa tul­la luok­se­si ja asua py­hä­kös­sä­si. Ps. 65:4–5

Viikon kysymys