Olen helteisenä kesäpäivänä veneen kanssa kalassa, järvi on tyven ja ilma suorastaan väreilee raukeutta ja levollisuutta. Kala ei ole oikein syönnillä näin kuumana päivänä, mutta on mukava ja leppoisa olo. Ajelen hiljakseen vähän kauemmas järvelle, vieraammille kulmille tuttua järveä.
äkillisesti ilma muuttuu ja vesi alkaa väreillä, taivaan rannalle on noussut jostain tummia pilviä. Ukkosen kumina kuuluu jo kauempaa. Alkaa pian tuntua turvattomalta olla oudoilla vesillä myrskyn uhatessa. Vaaput ylös ja keula kotia päin, kohti tuttuja vesiä ja tuttuja rantoja. Myrsky ei kuitenkaan nouse järven päälle asti, vaan selviän pienellä säikähdyksellä.
Tämä tapahtuma tulee kuitenkin mieleen, kun ajattelen turvaa ja turvattomuutta. Niin kauan kun menee hyvin – on leppoisa keli ja kaikki on helppoa – ei tarvitse etsiä turvaa ja pelastusliivitkin voivat olla sivussa. Tilanteen käydessä uhkaavaksi tulee tarve pukea liivit, etsiä tuttuja ympäristöjä ja tukevaa, suojaisaa rantaa.
Tässä on ihmisen elämään monia yhtymäkohtia. Kun elämässä on helppoa ja mukavaa, ei aina tule mieleen varmistella ja maksimoida turvallisuutta. Mutta jos ympärillä myrskyää ja on vieraan näköistä, niin jopa tulee tarve ihmisellä hakeutua turvalliseen tuttuun suojaan.
Mihin minä sitten turvaan turvattomina hetkinä? Etsin tukevaa ja vahvaa turvaa, jotain suurta ja voimakasta. Kuitenkaan kaikki suuri ja voimakas ei välttämättä tuo turvaa, vaan voi olla jopa uhka. Se, mihin turvaudun, täytyy olla minulle tuttua.
Uskovaisena meillä on täydellisen turvan mahdollisuus: vahva, kaikkivaltias, kaikkitietävä ja toivottavasti tuttu, turvallinen ja varmasti luotettava Jumala. Hän tekee itseään ja tekojaan tutuksi meille Raamatussa. Jäähyväispuheessaan Jeesus opettaa opetuslapsilleeen, kuinka hän ja Isä ovat yhtä (Joh. 14:10–11).
Kokonaisen kirjakokoelman avulla voimme tutustua Jumalaan ja hänen tahtoonsa. Psalmissa 31 psalmilaulaja kertoo, kuinka Jumala on hänelle kuin kallio, järkähtämätön ja luja, jotain pysyvää ja ikiaikaista. Hän on kuin vuorilinna, jota on miltei mahdoton valloittaa.
Laulaja jatkaa kuvailua, kuinka Jumala päästää vihollisen virittämistä verkoista. Ihmisellä ei ole muuta keinoa päästä synnin verkoista, kuin ainoastaan turvautumalla Kristuksen, Jumalan pojan sovitukseen ja Jumalan armahtavaisuuteen.
Kun näkee maailman hyörinässä ja hulinassa kanssaihmisten turvattomuutta ja avuttomuutta, tuntuu pahalta, että miksi täydellinen turva ja suoja ei kelpaa. Johtuuko se siitä, että turvallisuuden tuojan pitäisi olla tuttu? Vaikka näkisi Jumalan voiman ja ymmärtäisi sen tarjoaman mahdollisuuden, mutta ei tunne Jumalan armahtavaa tahtoa, ei siihen voi myöskään turvautua eikä luottaa.
Myös Paavali opetti ateenalaisia tuntemattoman Jumalan tuntemiseen (Ap.t 17:23). Mutta usko on Jumalan ihmisille antama lahja, ei jotain, jonka voi halutessaan ottaa omaksi – tai järkeilemällä päätyä turvallisuuden äärelle.
Me, joilla tämä lahja on omana, saamme siitä iloita ja rukoilla, ettemme sitä ikinä menettäisi. Samalla saamme rukoilla myös läheisillemme ja rakkaillemme tätä samaa lahjaa omaksi. Saamme olla tekemässä Jumalaa tutuksi myös ympärillemme.
Teksti: Hannu Inkeroinen
Kuvituskuva: Erkki Alasaarela
Julkaistu Päivämiehessä 27.2.2019
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys