Ant­ti Koi­vis­to

Mie­tin usein ko­ti­kir­kos­sa­ni Kor­pi­lah­del­la sen men­nei­syyt­tä. Ku­vit­te­len, kuin­ka va­jaa kak­si­sa­taa vuot­ta sit­ten Kor­pi­lah­den syr­jä­ky­län asu­kas on tul­lut kirk­koon. Ai­kan­sa met­sä­pol­ku­ja tai­val­let­tu­aan va­el­ta­ja on saa­nut nä­ky­viin­sä kir­kon­mä­en ja sen hui­pul­la si­jait­se­van mah­ta­van ra­ken­nuk­sen. Mil­tä­hän ma­ta­lan, mus­tu­neen sa­vu­pir­tin asuk­kaas­ta on tun­tu­nut as­tua suu­reen ja va­loi­saan kirk­koon, jon­ka ku­po­li nou­see kym­me­nien met­rien kor­keu­teen?

Kir­kot ovat usein suu­ria tai ai­na­kin ark­ki­teh­tuu­ril­taan eri­tyi­siä ti­lo­ja. Ole­muk­sel­laan ne saa­vat ih­mi­set tun­te­maan Ju­ma­lan läs­nä­o­loa ja py­hyyt­tä. Kui­ten­kaan ih­mis­ten ra­ken­ta­mat ul­koi­set puit­teet ei­vät ta­kaa Ju­ma­lan läs­nä­o­loa. Paa­va­li opet­ti atee­na­lai­sil­le, et­tä ”Ju­ma­la, joka on luo­nut maa­il­man ja kai­ken, mitä sii­nä on, hän, joka on tai­vaan ja maan Her­ra, ei asu ih­mis­kä­sin teh­dyis­sä temp­pe­leis­sä” (Ap. t. 17:24).

Ih­mi­set ko­koon­tu­vat kirk­koi­hin ju­ma­lan­pal­ve­luk­siin ru­koil­len, et­tä Ju­ma­la pal­ve­li­si siel­lä seu­ra­kun­taa sa­nal­laan ja sak­ra­men­til­laan. Jee­sus, Ju­ma­la poi­ka, on it­se lu­van­nut ol­la läs­nä siel­lä, mis­sä kak­si tai kol­me ko­koon­tuu hä­nen ni­meen­sä. (Matt. 18:20.)

Lu­te­ri­lais­ta kirk­koa on usein kut­sut­tu sa­nan kir­kok­si. Lut­her aset­ti Raa­ma­tun sa­nan kai­ken opin ar­vi­oi­mi­sen mit­ta­puuk­si. Lu­te­ri­lai­sen kir­kon jä­se­net ovat kui­ten­kin Ju­ma­lan sa­nas­ta ja sen tul­kit­se­mi­ses­ta ny­ky­ään eri­mie­li­siä. Mo­nil­le sana on me­net­tä­nyt mer­ki­tyk­sen­sä. Raa­mat­tua pi­de­tään jok­seen­kin mer­ki­tyk­set­tö­mä­nä kir­ja­na ja har­va tu­lee enää ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen.

Joi­den­kin mie­les­tä kai­ken läh­tö­koh­ta­na on rak­kaus, joka ylit­tää kai­ken muun Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­sen. Toi­set taas tul­kit­se­vat Ju­ma­lan sa­nan kir­jai­mel­li­ses­ti. Sil­loin Raa­mat­tu on Ju­ma­lan täy­del­lis­tä il­moi­tus­ta niin bi­o­lo­gi­ses­sa, maan­tie­teel­li­ses­sä, his­to­ri­al­li­ses­sa kuin hen­gel­li­ses­sä­kin mie­les­sä. Näin ajat­te­le­vat pyr­ki­vät so­vit­ta­maan Raa­ma­tun kir­joit­ta­jien maa­il­man­ku­van ny­kyi­seen tie­teel­li­seen tie­toon ja jos­kus ir­rot­ta­maan yk­sit­täi­siä raa­ma­tun­koh­tia ko­ko­nai­suu­des­taan.

Lut­her mää­rit­te­li oma­na ai­ka­naan pe­rus­tei­ta Raa­ma­tun tul­kin­nal­le. Hä­nen mu­kaan Raa­ma­tun tul­kin­taa ja Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­tus­ta on läh­tö­koh­tai­ses­ti ar­vi­oi­ta­va sil­lä pe­rus­teel­la, kuin­ka ne ”aja­vat Kris­tus­ta”. Raa­ma­tun pu­nai­se­na lan­ka­na on hyvä sa­no­ma Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, sii­tä kuin­ka Ju­ma­la Kris­tuk­sen kaut­ta pe­las­taa syn­ti­sen ih­mi­sen.

Ju­ma­lan il­moi­tus on päät­ty­nyt Kris­tuk­seen. Ju­ma­la ei täy­den­nä ker­ran Raa­ma­tus­sa an­ta­maan­sa il­moi­tus­ta enää uu­del­la il­moi­tuk­sel­la, joka poik­ke­ai­si en­ti­ses­tä. Sik­si kaik­kea ope­tus­ta ja myös us­koon liit­ty­viä ta­po­ja ja pe­rin­tei­tä on ar­vi­oi­ta­va Ju­ma­lan sa­nan ja Raa­ma­tun va­los­sa. Us­koon liit­ty­vät tul­kin­nat ja ta­vat ei­vät voi ol­la ris­ti­rii­das­sa sel­vän Raa­ma­tun sa­nan kans­sa.

Toi­nen pe­ri­aa­te on, et­tä Raa­mat­tua tul­ki­taan Raa­ma­tul­la. Yk­sit­täi­siä raa­ma­tun­koh­tia tu­li­si siis lu­kea koko Raa­ma­tun ko­ko­nai­suu­den va­los­sa ja si­ten tul­ki­ta ko­ko­nai­suut­ta.

Kol­man­nek­si Raa­mat­tu on poh­jim­mil­taan hen­gel­li­nen kir­ja ja sen ym­mär­tä­mi­nen vaa­tii us­koa. Kun Pyhä Hen­ki saa vai­kut­taa us­kon, Raa­ma­tun sa­no­ma avau­tuu hen­ki­lö­koh­tai­sel­la ta­sol­la. Olen kuul­lut ker­to­muk­sia, kuin­ka pal­jon Raa­mat­tua lu­ke­neel­le koko kir­ja on avau­tu­nut uu­del­la ta­val­la, kun us­ko Kris­tuk­seen on kir­kas­tu­nut hä­nel­le. Sa­mal­la kun Raa­mat­tu on hen­ki­lö­koh­tai­sen us­kon op­pi­kir­ja, se on myös kris­tit­ty­jen yh­tei­nen Pyhä kir­ja.