Vii­me ai­ko­jen mul­lis­tuk­sis­sa­kin saam­me us­koa, toi­voa ja luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen.

Vii­me ai­ko­jen kes­kus­te­lua on hal­lin­nut kak­si ai­het­ta. Toi­nen on ol­lut kes­kus­te­lu Suo­men ta­lou­den ti­las­ta ja toi­nen pa­ko­laisk­rii­sis­tä. Mei­dän hy­vään tot­tu­nei­den suo­ma­lais­ten on vai­kea ym­mär­tää sitä, et­tä jou­dum­me ai­na­kin vä­li­ai­kai­ses­ti tin­ki­mään ny­kyi­ses­tä elin­ta­sos­tam­me.

Ra­ken­ne­muu­tok­sen joh­dos­ta vä­hen­ty­neet tu­lot ei­vät rii­tä kat­ta­maan ny­kyi­sen elin­ta­som­me mu­kai­sia me­no­jam­me. Ym­mär­ryk­sem­me tah­too lop­pua vii­meis­tään sil­loin, kun jou­dum­me tin­ki­mään hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta eduis­tam­me.

Yl­lät­tä­en olem­me jou­tu­neet sa­maan ai­kaan to­dis­ta­maan suu­rim­pia kan­sain­va­el­luk­sia toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen. Ne ulot­tu­vat myös tän­ne kau­as poh­joi­seen. Ih­mi­set pa­ke­ne­vat so­dan ja vä­ki­val­lan ja­lois­ta et­sien tur­va­paik­kaa var­sin rau­hal­li­sel­ta Eu­roo­pan man­te­reel­ta.

Apua tar­vit­se­vil­le

Tä­hän men­nes­sä jo puo­li mil­joo­naa ih­mis­tä on saa­pu­nut Eu­roop­paan. Suo­meen­kin tu­li­joi­den mää­rä on mo­nin­ker­tais­tu­nut ai­kai­sem­paan ver­rat­tu­na. Ne, jot­ka ovat sel­vin­neet mää­rän­pää­hän, ovat teh­neet hen­gen­vaa­ral­li­sen mat­kan. Tu­han­net ovat me­neh­ty­neet mat­kal­la et­sies­sään tur­val­li­sem­paa ko­tia.

Pa­ko­laisk­rii­si muis­tut­taa mei­tä suo­ma­lai­sia sii­tä, kuin­ka hy­vää ai­kaa olem­me saa­neet elää. Meil­tä ky­sy­tään, mi­ten suh­tau­dum­me hä­dän kes­kel­tä tu­le­viin ih­mi­siin ja ha­lu­am­me­ko aut­taa in­hi­mil­lis­tä hä­tää kär­si­viä. Muis­tam­me­ko nii­tä vai­keuk­si­am­me, joi­ta it­se olem­me jou­tu­neet ko­ke­maan oman elä­mäm­me ja kan­sam­me his­to­ri­an var­rel­la? Osaam­me­ko it­se tyy­tyä vä­hem­pään?

Yl­lät­tä­vää on, et­tä tur­va­pai­kan ha­ki­joi­den kes­kei­sek­si pai­kak­si Suo­mes­sa on tul­lut Suo­men ja Ruot­sin vä­li­nen raja poh­joi­ses­sa Tor­ni­os­sa. Toi­saal­ta ra­jaa on kut­sut­tu maa­il­man tur­val­li­sim­mak­si ra­jak­si.

Uu­si ko­ti­maa

Ju­ma­lan lap­sel­le mat­kal­la olo ei ole ou­toa, ei­vät myös­kään mat­kan vas­toin­käy­mi­set, pai­neet ja mo­net vaa­rat. Olem­me mat­kal­la ole­vaa kan­saa. ”Kul­jem­me koh­ti uut­ta isän­maa­ta, nyt sitä kau­kaa kat­se­lem­me. Mat­kal­la mei­tä kan­taa lu­paus, me sii­hen tur­vaam­me ja iloit­sem­me.” Näin lau­lam­me rak­kaas­sa Sii­o­nin lau­lus­sa.

Vaik­ka olem­me tääl­lä vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, pää­mää­rä siin­tää sil­mis­säm­me. Kaik­ki en­ti­set py­hät­kin ovat kil­voi­tel­leet sa­maa mää­rän­pää­tä koh­ti. Sama us­ko, toi­vo ja lu­paus joh­ti myös hei­tä Her­ran kan­san le­poon. Uu­des­sa kir­jas­sam­me Kat­so­kaa us­kon al­ka­jaan ja täyt­tä­jään tii­vis­te­tään us­kon sa­lai­suus näin: us­ko toi­voo, us­ko nä­kee ja us­ko ym­mär­tää.

Voi­maa lu­pauk­sis­ta

Raa­mat­tu ker­too us­kon esi­ku­vas­ta Ab­ra­ha­mis­ta, joka ei epäil­lyt, vaan us­koi ja sai voi­man Ju­ma­lan lu­pauk­sis­ta. Tä­män lu­pauk­sen voi omis­taa jo­kai­nen, joka us­koo, riip­pu­mat­ta sii­tä, mis­tä­päin maa­il­maa on ko­toi­sin. Apos­to­li Pie­ta­ri kir­joit­taa, et­tä mei­tä ei ole lu­nas­tet­tu ka­to­a­val­la kul­lal­la ja ho­pe­al­la, vaan kal­liil­la Kris­tuk­sen so­vin­to­ve­rel­lä.

Kun Ju­ma­la kir­kas­taa ih­mi­sel­le us­kok­si sen, et­tä Kris­tuk­sen työ on teh­ty hä­nen puo­les­taan ja hän kuu­lee Jee­suk­sen seu­raa­jil­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan su­loi­sen syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min, sy­dä­meen tule va­paus, ilo ja rau­ha. Joka us­koo, saa Ju­ma­lal­ta ih­meel­li­sen voi­man tul­la Ju­ma­lan lap­sek­si.

Rau­han ää­ni

Mei­tä mat­kal­la ole­via pro­feet­ta neu­voo Her­ran suul­la (Jer. 6:16–17): Ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta, kul­ke­kaa en­ti­siä tei­tä, niin te löy­dät­te sie­lul­len­ne rau­han ja le­von. Minä ase­tin tei­dän tur­vak­sen­ne myös var­ti­o­mie­hiä ja sa­non teil­le: Kuun­nel­kaa tor­ven ään­tä!

Pro­feet­ta tar­koit­taa sitä, et­tä mat­kal­la ol­les­sam­me­kin saam­me ol­la tur­va­kau­pun­gis­sa, jos­sa rau­han tor­vi pal­ve­li­joi­den suul­la kuu­lut­taa meil­le hy­vää sa­no­maa Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta: sinä pel­kää­vä, kiu­sat­tu ja syn­ti­nen ih­mi­nen, ole hy­väs­sä tur­vas­sa, syn­nit on lupa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Vel­je­ni ja si­sa­re­ni, me olem­me jo maa­il­man tur­val­li­sim­mal­la ra­jal­la!

Mark­ku Sep­pä­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 7.10.2015.