JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Kristus auttaa riman yli

Päivämies
Matkaevääksi
3.4.2019 6.17

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302442720190403061700

On­pa ase­tet­tu rima kor­ke­al­le – en mi­ten­kään pää­se sen yli! Muis­tan lap­suu­des­ta­ni, kuin­ka sei­väs- tai kor­keus­hyp­py­pai­kal­la rima ase­tet­tiin jos­kus niin kor­ke­al­le, et­tä poi­ka­jou­kon pie­nim­pä­nä sen yli ei ol­lut mi­tään mah­dol­li­suut­ta hy­pä­tä.

Jos­kus sel­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa tuli ri­ma­kau­hu ja oli pak­ko pu­jah­taa ri­man ali. Ver­taus­ku­va kor­ke­al­la ole­vas­ta ri­mas­ta saat­taa tul­la mie­leen elä­män eri ti­lan­teis­sa, kun koh­taam­me uu­sia, mah­dot­to­mal­ta tun­tu­via haas­tei­ta.

Paa­va­lin kir­je fi­lip­pi­läi­sil­le haas­taa mei­dät poh­ti­maan suh­tau­tu­mis­tam­me lä­him­mäi­siin ja en­si­lu­ke­mal­la aset­taa ri­man koh­dal­lam­me kor­ke­al­le. ”Ol­kaa nöy­riä ja pi­tä­kää ku­kin tois­ta pa­rem­pa­na kuin it­se­än­ne” (Fil. 2:3).

On niin ta­val­lis­ta, et­tä yl­pei­nä et­sim­me ja ko­ros­tam­me tois­ten ih­mis­ten vi­ko­ja ja ko­em­me it­se ole­vam­me ai­na oi­ke­as­sa. Kris­tus an­toi meil­le esi­mer­kin nöy­ryy­des­tä, vaik­ka hä­nen ku­nin­kuu­ten­sa oli kor­ke­am­paa kuin mi­kään ajal­li­nen ku­nin­kuus.

Ad­vent­ti­vir­res­sä lau­le­taan: ”Nöy­ryys ja hil­jai­suus on val­ta­si sa­lai­suus.” Pal­mu­sun­nun­tai­na Jee­sus rat­sas­ti vii­meis­tä ker­taa pää­si­äis­juh­lil­le Je­ru­sa­le­miin aa­sin se­läs­sä. Yk­sin­ker­tai­nen ja vaa­ti­ma­ton aa­si oli hä­nen ku­nin­kaal­li­nen rat­sun­sa. Sii­nä­kin hän osoit­ti nöy­ryy­ten­sä, ja nöy­rä­nä hän myös ot­ti vas­taan tuo­mi­on – kuo­le­man­ran­gais­tuk­sen ris­til­lä, jon­ka ih­mi­set lan­get­ti­vat hä­nel­le il­man mi­tään syy­tä.

Kir­je fi­lip­pi­läi­sil­le ke­hot­taa: ”Ol­koon teil­lä­kin sel­lai­nen mie­li, joka Kris­tuk­sel­la Jee­suk­sel­la oli” (Fil. 3:5). Jos ai­kai­sem­pi ke­ho­tus jo aset­ti ri­man kor­ke­al­le, niin tämä tun­tuu aset­ta­van mei­dät täy­sin mah­dot­to­man eteen. Saa­tam­me ky­syä, kuin­ka toi­min­ta­ni tai edes aja­tuk­se­ni voi­si­vat ol­la mi­ten­kään ver­rat­ta­vis­sa Jee­suk­sen Kris­tuk­sen mie­leen?

Tun­nem­me omat aja­tuk­sem­me ja te­kom­me, ja nii­den osal­ta tun­nus­tam­me Paa­va­lin ta­voin: ”Tie­dän­hän, et­tei mi­nus­sa, ni­mit­täin mi­nun tur­mel­tu­nees­sa luon­nos­sa­ni, ole mi­tään hy­vää. Tah­toi­sin kyl­lä teh­dä oi­kein, mut­ta en pys­ty sii­hen. En tee sitä hy­vää, mitä tah­don, vaan sitä pa­haa, mitä en tah­do” (Room. 7:18–19).

Paa­va­lin to­te­a­mus näyt­tää ri­man ali­tuk­sel­ta hä­nen ja sa­mal­la ta­val­la mei­dän jo­kai­sen koh­dal­la. Vaik­ka tah­toi­sim­me­kin teh­dä hy­vää, jou­dum­me ai­na uu­del­leen pet­ty­mään omien te­ko­jem­me ja aja­tus­tem­me suh­teen.

Vaik­ka fi­lip­pi­läis­kir­jeen ke­ho­tuk­set tun­tu­vat mah­dot­to­mil­ta, kun pei­laam­me nii­tä omaan elä­määm­me, mei­dän ei tar­vit­se an­sai­ta Ju­ma­lan hy­väk­syn­tää omien te­ko­jem­me avul­la. Saam­me us­koa yk­sin­ker­tai­ses­ti Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­hön.

”Hän ot­ti or­jan muo­don ja tuli ih­mis­ten kal­tai­sek­si. Hän eli ih­mi­se­nä ih­mis­ten jou­kos­sa, hän alen­si it­sen­sä ja oli kuu­li­ai­nen kuo­le­maan as­ti, ris­tin­kuo­le­maan as­ti.” (Fil. 2:7–8.)

Tär­kein­tä on Ju­ma­lan ar­mos­ta meil­le lah­joi­tet­tu us­ko. ”Näin mi­nul­la ei enää ole mi­tään omaa, lain nou­dat­ta­mi­seen pe­rus­tu­vaa van­hurs­kaut­ta, vaan se van­hurs­kaus, jon­ka pe­rus­ta­na on us­ko Kris­tuk­seen ja jon­ka Ju­ma­la an­taa sil­le, joka us­koo” (Fil. 3:9). Kun näin us­kom­me, ei rima jää vä­pät­tä­mään, vaan Kris­tus kan­taa mei­dät sen yli.

Teks­ti: Sep­po Park­ki­la

Ku­vi­tus­ku­va: Erk­ki Ala­saa­re­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.4.2019

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys