Ju­ma­lan läs­nä­o­loon liit­tyy ai­na kirk­kaus.

Viik­ko su­vi­seu­ro­jen jäl­keen pa­la­sim­me lä­hel­le seu­ra­paik­kaa lo­mai­le­maan. Olim­me pe­rin­tei­sel­lä ve­ne­ret­kel­lä avo­me­rel­lä muu­ta­mia kym­me­niä ki­lo­met­re­jä Yp­pä­ris­tä lou­naa­seen pie­nel­lä pur­je­ve­neel­lä. Viik­ko oli man­te­reel­la kuu­ma, me­rel­lä so­pi­van läm­pöi­nen. Au­rin­ko pais­toi ja vä­lil­lä pu­lah­dim­me me­reen vil­voit­te­le­maan. Tiis­tai­aa­mu­na koim­me het­ken, joka vai­kut­ti ja jon­ka muis­tam­me pit­kään.

Tuu­li lop­pui. Meri si­li­si ym­pä­ril­lä niin, et­tä tai­vas hei­jas­tui ran­nat­to­mas­ta me­res­tä ja ho­ri­sont­ti su­lau­tui ve­teen. Tun­sim­me kel­lu­vam­me ää­ret­tö­myy­des­sä kuin pei­li­pal­los­sa. Kaik­ki­al­la oli hil­jais­ta. ää­re­tön valo ja kirk­kaus toi­vat het­keen ih­mi­sen pie­nuu­den ja Luo­jan suu­ruu­den. Muu­ta­man tun­nin ku­lut­tua saa­pui hil­jai­nen viri, joka roh­kai­si nos­ta­maan pur­jeet, ja he­räi­lim­me kuin rau­ke­as­ta unes­ta to­del­li­suu­teen.

Ka­to­a­vaa lois­tet­ta

Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan pal­jon Ju­ma­lan kirk­kau­des­ta ja kun­ni­as­ta. Kun Moo­ses saa­pui Sii­nain erä­maas­sa kan­san luok­se mu­ka­naan lain­tau­lut, kan­sa näki hä­nen kas­vo­jen­sa lois­ta­van niin kirk­kaa­na, et­tä nii­tä ei voi­nut kat­sel­la. Moo­ses oli koh­dan­nut Ju­ma­lan.

Kan­sa näki Moo­sek­sen peit­tä­vän kas­von­sa. Se näki Moo­sek­sen kas­vois­ta hei­jas­tu­van Ju­ma­lan kirk­kau­den, ei­kä voi­nut koh­da­ta sitä. Ih­mi­nen on syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na omi­ne voi­mi­neen ja ky­kyi­neen ”Ju­ma­lan kirk­kaut­ta vail­la” (Room. 3:23), ja si­ten täy­sin ky­ke­ne­mä­tön ot­ta­maan as­kel­ta­kaan Ju­ma­laa koh­ti.

Sii­nain erä­maas­sa näh­ty, Moo­sek­sen ka­to­a­vien kas­vo­jen hei­jas­ta­ma kirk­kaus oli luon­teel­taan ka­to­a­vaa. Se oli lain kirk­kaut­ta. La­kia nou­dat­ta­mal­la ei voi tul­la Ju­ma­lan kas­vo­jen eteen. Tar­vi­taan Kris­tuk­sen evan­ke­liu­mia, joka pois­taa peit­teen ja es­teet Ju­ma­lan koh­taa­mi­sel­ta.

Ko­rint­ti­lais­kir­jeen mu­kaan Kris­tuk­sen kas­vois­ta hei­jas­tu­va kirk­kaus on py­sy­vää. Us­ko­vai­set ha­lu­a­vat kat­soa Moo­sek­sen pei­tet­ty­jen kas­vo­jen si­jas­ta Kris­tus­ta, joka hen­ken­sä kaut­ta vai­kut­taa seu­ra­kun­nas­saan ja va­paut­taa evan­ke­liu­mis­saan mei­dät lain al­ta kat­so­maan toi­veik­kaas­ti eteen­päin, ai­na tai­vas­kun­ni­aan saak­ka.

Hei­jas­tus tai­vaas­ta

Us­ko­vai­sel­la on toi­ve, et­tä hän ker­ran pää­si­si kat­so­maan Kris­tus­ta kas­vois­ta kas­voi­hin. Tai­vaan kirk­kau­des­sa tämä on mah­dol­lis­ta. Tääl­lä ajas­sa me kat­se­lem­me kas­vot peit­te­le­mät­tö­mi­nä, avoi­min mie­lin Her­ran kirk­kaut­ta kuin pei­lis­tä. Ju­ma­la on koh­dat­ta­vis­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa. Sii­nä vai­kut­taa Her­ran Hen­ki.

Pyhä Hen­ki va­kuut­taa, et­tä Ju­ma­lan nä­ke­mi­nen on mah­dol­lis­ta ja tie tai­vaa­seen on avoin­na kai­kil­le. Ju­ma­lan ar­mos­ta ja Ju­ma­lan voi­min voim­me näh­dä sen, et­tä on ole­mas­sa tie, to­tuus ja elä­mä Her­ras­sam­me Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Ret­kem­me ai­ka­na näim­me mo­nen­lai­sia säi­tä, mut­ta tyy­ni ei tois­tu­nut. Ei myös­kään tuul­lut lii­an ko­vaa. Vii­mei­sen ran­tau­tu­mi­sen jäl­keen to­te­sim­me, et­tä kaik­ki meni pa­rem­min kuin osa­sim­me aa­vis­taa­kaan.

Teks­ti: Ar­to Paa­vo­la

Kuva: Mar­ket­ta Lu­mi­jär­vi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 30.7.2014.