Ke­säl­lä ih­mi­set ko­koon­tu­vat eri­lai­siin suu­riin ti­lai­suuk­siin ja ta­pah­tu­miin. Vaik­ka ta­pah­tu­mien tar­koi­tus ja ta­voi­te vaih­te­le­vat, jär­jes­tä­jät pyr­ki­vät tar­jo­a­maan elä­myk­siä ja pal­ve­le­maan ih­mi­siä. Mo­nis­sa ke­sä­ta­pah­tu­mis­sa saa­daan ko­kea iloa ja yh­teen­kuu­lu­vuu­den tun­net­ta.

Ur­hei­li­jat kil­pai­le­vat pa­rem­muu­des­ta, muu­si­kot hur­maa­vat kan­saa, os­ta­jat te­ke­vät löy­tö­jä ja myy­jät odot­ta­vat voit­toa. Mas­sa­ta­pah­tu­mis­sa on usein mu­ka­na ve­to­voi­mai­sia hen­ki­löi­tä, joi­ta ih­mi­set tu­le­vat kuun­te­le­maan ja kat­so­maan.

Tu­le­va­na vii­kon­lop­pu­na Py­hä­jo­en Yp­pä­ris­sä su­vi­seu­rat kut­su­vat ih­mi­siä evan­ke­liu­min kuu­loon. Su­vi­seu­ro­jen oh­jel­ma on pe­rin­tei­nen ja yk­sin­ker­tai­nen.

Su­vi­seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­nen vaa­tii pal­jon työ­vä­keä ja osaa­mis­ta. Seu­ro­jen si­säl­töä usein ih­me­tel­lään: mik­si täl­lai­nen ta­pah­tu­ma jär­jes­te­tään ja min­kä vuok­si ih­mi­set hil­jen­ty­vät usei­den päi­vien ajak­si tu­tun sa­no­man ää­rel­le kes­kel­lä kau­nein­ta ke­sää?

Sa­no­ma Ju­ma­lan rak­kau­des­ta

Su­vi­seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­sen taus­tal­la ei ole sama mo­tii­vi kuin mo­nien mui­den suur­ten ta­pah­tu­mien. Seu­ro­jen si­säl­tö ei ko­ros­ta ih­mis­ten in­hi­mil­li­siä omi­nai­suuk­sia ja ky­ky­jä, ei­kä se aja ih­mis­ten ajal­li­sia asi­oi­ta ja ky­sy­myk­siä. Tär­kein asia ei ole myös­kään se, mi­ten ta­pah­tu­man ta­lous hoi­tuu tai pal­ve­lut pe­laa­vat.

Su­vi­seu­ro­jen kes­kei­sin sa­no­ma kut­suu jo­kais­ta ih­mis­tä Ju­ma­lan rak­kau­den ja ian­kaik­ki­sen elä­män ky­sy­mys­ten ää­rel­le. Se on­kin suu­ri lä­he­tys­ta­pah­tu­ma. Koko ta­pah­tu­man jär­jes­tä­mi­sen läh­tö­koh­ta­na on se, et­tä mah­dol­li­sim­man moni sai­si kuul­la evan­ke­liu­mia ar­mah­ta­vas­ta Ju­ma­las­ta.

Ju­ma­lan voi­maan luot­ta­en

Evan­ke­liu­min työ­tä teh­dään näis­sä­kin su­vi­seu­rois­sa Ju­ma­lan an­ta­mil­la lah­joil­la ja Py­hän Hen­gen joh­da­tuk­seen tur­va­ten. Näin toi­mi ja ju­lis­ti myös Paa­va­li ai­ka­naan Ko­rin­tin seu­ra­kun­nas­sa. Hän ei pyr­ki­nyt vai­kut­ta­maan kuu­li­joi­hin in­hi­mil­li­sel­lä vii­sau­del­la ja tai­dol­la, vaan saar­na­si ar­ka­na luot­ta­en Ju­ma­lan Hen­gen voi­maan.

Paa­va­li to­te­si, et­tei yk­si­kään voi yl­peil­lä Ju­ma­lan edes­sä, vaan kun­nia kuu­luu yk­sin Ju­ma­lal­le (1. Kor. 2:29–31). Ju­ma­lan lap­set ovat kyl­vä­jiä ja kas­te­li­joi­ta, mut­ta Ju­ma­la an­taa kas­vun (1. Kor. 3:8).

Sa­lat­tu Ju­ma­lan vii­saus

Ju­ma­lan sa­nan si­säl­tö ja ydin avau­tuu vain us­kon kaut­ta. Elä­vä us­ko näyt­tää usein tä­män maa­il­man ih­mis­ten sil­mis­sä vä­hä­pä­töi­sel­tä, mut­ta sii­hen si­säl­tyy Ju­ma­lan voi­ma. Täs­tä Paa­va­li pu­hui ko­rint­ti­lai­sil­le: ”Puhe ris­tis­tä on hul­luut­ta nii­den mie­les­tä, jot­ka jou­tu­vat ka­do­tuk­seen, mut­ta meil­le, jot­ka pe­las­tum­me, se on Ju­ma­lan voi­ma” (1. Kor. 2:18).

Paa­va­li to­te­si: ”Me ju­lis­tam­me Ju­ma­lan sa­lais­ta, kät­ket­tyä vii­saut­ta, jon­ka hän jo en­nen ai­ko­jen al­kua on mää­rän­nyt mei­dän kirk­kau­dek­sem­me” (1. Kor. 2:7). Tämä kirk­kaus on läh­töi­sin Va­pah­ta­jas­ta, Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta.

Evan­ke­liu­mi roh­kai­see us­ko­maan

Ju­ma­lan sa­lat­tua vii­saut­ta, evan­ke­liu­min kut­sua, ju­lis­ta­vat yhä täs­sä ajas­sa Py­hän Hen­gen lah­jas­ta osal­li­set ih­mi­set. Su­vi­seu­ra­pu­heis­sa ha­lu­taan kir­kas­taa Her­raa Jee­sus­ta Kris­tus­ta ja hä­nen val­ta­kun­taan­sa.

Evan­ke­liu­min sa­no­ma roh­kai­see ja va­lai­see Ju­ma­lan lap­sen tai­val­ta. Se kut­suu Ju­ma­lan ar­mos­ta osat­to­mia ih­mi­siä Ju­ma­lan osal­li­suu­teen, pi­mey­des­tä va­loon. Se uu­dis­taa ih­mis­tä: puh­dis­taa ja kor­jaa sitä, min­kä syn­ti on li­an­nut ja rik­ko­nut. Täs­tä Pie­ta­ri kir­joit­taa: ”Olet­te­han te syn­ty­neet uu­des­ti, et­te ka­to­a­vas­ta sie­me­nes­tä, vaan ka­to­a­mat­to­mas­ta, Ju­ma­lan elä­väs­tä ja py­sy­väs­tä sa­nas­ta” (1. Piet.1:23).

Ol­li Lohi