JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Kyl­vö­työ kuu­luu kai­kil­le

Päivämies
Matkaevääksi
8.5.2019 6.18

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302443420190508061800

Ke­vät on koit­ta­nut: lin­nut lau­la­vat ja valo li­sään­tyy päi­vä päi­väl­tä. Maa pu­keu­tuu vih­re­ään, kun uu­si elä­mä ver­soo taas kaik­ki­al­la. Pöly nou­see pel­loil­ta, kun vil­je­li­jät muok­kaa­vat ja kyl­vä­vät maa­ta. Vil­jaa kyl­vä­es­sään he toi­vo­vat sen kas­va­van ja tuot­ta­van run­saan sa­don.

Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­tus­ta on Raa­ma­tus­sa ver­rat­tu usein kyl­vö­työ­hön. Lä­he­tys­käs­kys­sään Jee­sus an­toi ope­tus­lap­sil­leen kyl­vä­jän teh­tä­vän: ”Men­käät siis ja opet­ta­kaat kaik­kea kan­saa, ja kas­ta­kaat hei­tä ni­meen Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen” (Matt. 28:19). Tämä teh­tä­vä kuu­luu kai­kil­le Ju­ma­lan lap­sil­le, ei vain sa­nan­pal­ve­li­joil­le.

Tätä työ­tä ei ole tar­koi­tet­tu teh­tä­väk­si ris­ti­ret­ke­läis­ten ta­paan miek­ka kä­des­sä. Miek­ka koh­taa ai­na mie­kan, ei­kä ke­tään voi pa­kot­taa us­ko­maan. Tä­hän työ­hön voi ru­koil­la oi­ke­aa miel­tä Sii­o­nin lau­lun (350:1) kir­joit­ta­jan ta­voin: ”An­na, Her­ra, herk­kä mie­li lä­hes­tyä hor­ju­vaa, to­tuu­den ja tai­don kie­li pu­hu­tel­la tor­ju­vaa.”

Al­haal­ta­päin, ru­kouk­sin kyl­vet­ty sana saat­taa osua sy­väl­le si­sim­pään, teh­dä sin­ne ti­laa, itää Ju­ma­lan voi­mal­la ja tuot­taa he­del­mä­nään us­kon. Kyl­vä­jän teh­tä­vä on kyl­vää, Ju­ma­la an­taa kas­vun.

Sa­nan­pal­ve­li­joil­le on an­net­tu ai­van eri­tyi­nen teh­tä­vä täs­sä kyl­vö­työs­sä, ja sii­nä he tun­te­vat usein heik­kout­ta ja puut­teel­li­suut­ta. Me­nin ker­ran pi­tä­mään seu­ro­ja van­hain­ko­dil­le töi­den jäl­keen ar­ki-il­ta­na, hy­vin ar­ki­sis­sa tun­te­muk­sis­sa. Tun­tui, et­tei ole mi­tään sa­not­ta­vaa ja toi­voin mie­les­sä­ni, et­tä hoi­ta­jat oli­si­vat unoh­ta­neet seu­rat ja sai­sin kään­tyä ovel­ta ta­kai­sin. Näin oli ni­mit­täin käy­nyt edel­li­sel­lä ker­ral­la.

Ei­vät ol­leet unoh­ta­neet, ja jou­duin seu­ro­jen pi­toon. Juu­ri en­nen kuin seu­ra­vä­ki aloit­ti virt­tä, pai­kal­le saa­pui vie­lä yk­si mi­nul­le tun­te­ma­ton van­hus sa­no­en: ”Ei­vät ker­to­neet, et­tä tääl­lä on seu­rat, mut­ta minä kuu­lin ja ha­lu­sin tul­la.”

Van­hus näyt­ti kuun­te­le­van tar­kas­ti koko pu­heen ajan. Pi­din pu­heen ja tar­jo­sin kuu­li­joil­le an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia, ja tuo sama van­hus ko­hot­ti­kin kä­ten­sä pyy­tä­mään tuo­ta evan­ke­liu­mia. Seu­ro­jen pää­tyt­tyä hän vie­lä hy­myi­li on­nel­li­sen nä­köi­se­nä ja sa­noi: ”Oli iha­na kuun­nel­la.”

Se oli Ju­ma­lan an­ta­ma op­pi­tun­ti mi­nul­le, joka olin jos­kus miet­ti­nyt si­tä­kin, ovat­ko nuo seu­rat ai­van tur­hia.

Kyl­vä­ji­nä us­ko­vai­set tun­te­vat ole­van­sa kai­kin puo­lin puut­teel­li­sia. Näin lau­lun­te­ki­jä­kin on kir­joit­ta­nut: ”Her­ra­ni, pel­lol­la­si niin vä­hän työ­tä tein, ja sirp­pi kä­des­sä­ni sie­men­tä pel­toon vein. Toi­voi­sin edes yh­den Her­ral­le val­miin lyh­teen tai­vaa­seen kyp­sy­vän.” (SL 227:3.)

Sa­nan­kyl­vä­jä saa luot­taa sii­hen, et­tä kyl­vet­ty sana an­ne­taan tai­vaas­ta. Mo­nes­ti ei edes tie­dä, mil­lai­seen maa­pe­rään kyl­vää. Kyl­vö­työ ei kui­ten­kaan kos­kaan ole tur­haa. Ko­val­ta ja kui­val­ta näyt­tä­vä maa­pe­rä saat­taa jos­kus itää jopa kau­an sen jäl­keen, kun kyl­vä­jän maal­li­nen maja on jo pu­ret­tu.

Psal­min kir­joit­ta­ja iloit­si vai­vo­jen kes­kel­lä teh­dyn kyl­vö­työn he­del­mis­tä: ”Jot­ka kyy­ne­lin kyl­vä­vät, ne rie­mui­ten kor­jaa­vat. Jot­ka it­kien me­ne­vät kyl­vä­mään vak­kaan­sa kan­ta­en, ne rie­mui­ten pa­laa­vat ko­tiin lyh­teet sy­lis­sään.” (Ps. 126:5–6.)

Kyl­vä­jän­kin osas­sa tär­kein­tä on se, et­tä saa it­se ol­la ar­mos­ta us­ko­mas­sa. ”Kyl­vä­jät vai­van tiel­lä, kiit­tä­vät ar­mos­ta, kun ni­men­sä on heil­lä, elä­män kir­jas­sa” (SL 223).

Teks­ti: Os­mo Heik­ka­la

Ku­vi­tus­ku­va: Mer­vi Hy­vö­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 8.5.2019

28.5.2020

Kun To­tuu­den Hen­ki tu­lee, hän joh­taa tei­dät tun­te­maan koko to­tuu­den. Joh. 16:13

Viikon kysymys