Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­tä voi lu­kea, kuin­ka Ju­ma­la loi maa­il­man. Kaik­ki elä­vä ja elo­ton luon­to muis­tut­taa Ju­ma­lan vii­sau­des­ta ja läs­nä­o­los­ta.

Myös ih­mi­sil­le Ju­ma­la on an­ta­nut ole­mas­sa­o­lon lah­jan osa­na luo­ma­kun­taa. Ih­mi­nen on saa­nut eri­tyi­sen teh­tä­vän täyt­tää maa voi­dak­seen vaa­lia kaik­kea elä­mää. Luo­tu­aan tai­vaan ja maan Ju­ma­la siu­na­si seit­se­män­nen päi­vän ja py­hit­ti sen le­po­päi­väk­si (1. Moos. 1:26–2:3).

Ih­mi­nen ase­tet­tiin pa­ra­tii­sin var­ti­jak­si, mut­ta hän ei osan­nut val­voa it­se­ään. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen ki­rous muut­ti ih­mi­sen ja maan suh­teen kamp­pai­luk­si, jos­sa ih­mi­sen on löy­det­tä­vä ra­vin­ton­sa oh­dak­kei­den se­as­ta vai­pu­ak­seen lo­pul­ta maan to­muun (1. Moos. 3:17–19). Ih­mi­sen lan­kee­muk­sen vuok­si kai­ken luo­dun tuli alis­tua ka­to­a­vai­suu­den alai­suu­teen (Room. 8:20).

Ju­ma­la on sää­tä­nyt ih­mi­sel­le työn ja le­von luo­ma­kun­nas­saan. Jee­sus opet­ti, et­tä sa­pat­ti on ih­mis­tä var­ten (Mark. 2:27).

Moo­sek­sen kir­ja ker­too, et­tä sa­pa­tin lah­ja an­net­tiin myös muul­le luo­ma­kun­nal­le. Seit­se­män­te­nä päi­vä­nä hä­rät ja aa­sit sai­vat vir­kis­täy­tyä työn raa­dan­nas­ta. Myös pel­lot ja puu­tar­hat sai­vat joka seit­se­mäs vuo­si kas­vaa niin, et­tä vain köy­hil­lä ja vil­lie­läi­mil­lä oli lupa syö­dä nii­den sa­toa. (2. Moos. 23:11–12.)

Maa­ta­lou­syh­teis­kun­ta on tääl­lä poh­jo­las­sa sa­das­sa vuo­des­sa muut­tu­nut ku­lu­tu­syh­teis­kun­nak­si. Hä­rät ja aa­sit ovat useim­mil­le ou­to­ja, pel­lot ja puu­tar­hat joi­den­kin työ- ja har­ras­tus­paik­ko­ja. Kui­ten­kin ih­mi­set syö­vät joka päi­vä maan an­ti­mia. Mo­net niis­tä on tuo­tu kau­kaa, ken­ties hä­rän kyn­tä­mäl­tä pel­lol­ta tai aa­sin kul­jet­ta­ma­na.

Ih­mi­sen ja maan suh­de on yhä kamp­pai­lua. Maa­ta­lou­den ko­neel­lis­tu­mi­nen, ke­mi­ka­li­saa­tio ja kas­vin­ja­los­tus ovat vä­hen­tä­neet ali­ra­vit­se­mus­ta, mut­ta lei­pää syö­dään yhä ot­sa hies­sä.

Edis­ty­sas­ke­leet ovat myös osoit­ta­neet var­jo­puo­len­sa, joi­den vuok­si maa­ta­lous­maan pi­laan­tu­mi­nen, met­sä­ka­to ja ve­si­pu­la ovat maa­il­mal­la suu­ria on­gel­mia. Yli­ku­lu­tuk­sen, la­ji­ka­don ja il­mas­ton­muu­tok­sen ai­ka­kau­del­la aja­tus sa­pa­tin an­ta­mi­ses­ta maal­le ja sen elä­mäl­le nou­see uu­del­la ta­val­la ajan­koh­tai­sek­si.

Ju­ma­la, joka on luo­nut maa­il­man ja alis­ta­nut sen ka­to­a­vai­suu­den al­le, on myös­kin lo­pul­ta an­ta­va luo­duil­leen rau­han. Paa­va­li, joka mo­nil­la mat­koil­laan näki ih­mi­sen ja maan kamp­pai­lua, kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le: ”Luo­ma­kun­nal­la on kui­ten­kin toi­vo, et­tä myös se pää­see ker­ran pois ka­to­a­vai­suu­den or­juu­des­ta, Ju­ma­lan las­ten va­pau­teen ja kirk­kau­teen. Me tie­däm­me, et­tä koko luo­ma­kun­ta yhä huo­kaa ja vai­ke­roi syn­ny­tys­tus­kis­sa. Ei­kä vain luo­ma­kun­ta, vaan myös me, jot­ka olem­me en­si lah­ja­na saa­neet osak­sem­me Hen­gen, huo­kai­lem­me odot­ta­es­sam­me Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mis­tä, ruu­miim­me lu­nas­ta­mis­ta va­paak­si.” (Room. 8:20–23.)

Syn­tiin lan­gen­nut ih­mi­nen saa Kris­tuk­ses­sa ja hä­nen evan­ke­liu­mis­saan omis­taa uu­den luo­mi­sen Hen­gen, joka avaa por­tin ta­kai­sin pa­ra­tii­siin. Tä­män ajan ja sen kamp­pai­lu­jen jäl­keen Ju­ma­lan las­ten ruu­miit uu­dis­tu­vat kirk­kau­teen ja kau­neu­teen tai­vaal­li­sen Isän edes­sä. Ju­ma­la luo uu­den tai­vaan ja uu­den maan (2. Piet. 3:13, Ilm. 21:5).

Jo tääl­lä huo­kaus­ten ajas­sa Ju­ma­lan lap­set saa­vat hei­jas­taa Luo­jan kun­ni­aa ja hä­nen rak­kaut­taan ih­mis­tä ja koko luo­ma­kun­taa koh­taan. Niin py­sy­vät nämä kol­me: us­ko, toi­vo ja rak­kaus (1. Kor. 13:13).

Mik­ko Pi­si­lä

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 2.10.2019

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L.S.