Jo­han­nes Kas­ta­ja saar­na­si ai­koi­naan, et­tä ih­mis­ten tu­li­si teh­dä pa­ran­nus, ot­taa vas­taan evan­ke­liu­mi ja us­koa syn­nit an­teek­si. Mo­net tun­nus­ti­vat syn­tin­sä ja ha­lu­si­vat us­koa. Sit­ten Jo­han­nes kas­toi hei­dät Jor­da­nis­sa.

Jo­han­nes ker­toi, et­tä hä­nen jäl­keen­sä on tu­le­va vie­lä vä­ke­väm­pi sa­nan­ju­lis­ta­ja, joka ei kas­ta ih­mi­siä Jor­da­nin ve­del­lä vaan Py­häl­lä Hen­gel­lä. Jo­han­nes viit­ta­si siis Jee­suk­seen, Ju­ma­lan poi­kaan.

Aloit­ta­es­saan jul­ki­sen toi­min­tan­sa Jee­sus ju­lis­ti: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le; teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15).

Mitä on pa­ran­nus, jos­ta Jee­sus pu­huu? Jee­suk­sen saar­nas­sa ovat esil­lä pa­ran­nuk­seen kes­kei­ses­ti liit­ty­vät asi­at: Ju­ma­lan val­ta­kun­ta, ka­tu­mus ja evan­ke­liu­min us­ko­mi­nen. Myös Jo­han­nes Kas­ta­ja saar­na­si ja opet­ti sa­mal­la ta­val­la. Hän kas­toi ne, jot­ka tun­nus­ti­vat syn­tin­sä ja te­ki­vät pa­ran­nuk­sen.

Va­pau­tus pe­los­ta ja syyl­li­syy­des­tä

Pa­ran­nuk­ses­sa epä­us­koi­nen ih­mi­nen saa suu­ren lah­jan: hän saa syn­tin­sä an­teek­si ja hä­nes­tä tu­lee Ju­ma­lan lap­si. Pa­ran­nuk­ses­ta kir­joi­te­taan Raa­ma­tus­sa ja myös kirk­kom­me tun­nus­tuk­ses­sa.

Aus­bur­gin tun­nus­tuk­ses­sa to­de­taan pa­ran­nuk­sen si­säl­tä­vän kak­si asi­aa. En­sin on ka­tu­mus ja sit­ten us­ko. Ka­tu­mus on syn­nin­tun­nos­ta joh­tu­vaa pel­koa, joka ah­dis­taa miel­tä ja omaa­tun­toa. Us­ko on luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä syn­nit an­ne­taan an­teek­si Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn täh­den. Ju­ma­lan seu­ra­kun­ns­ta ju­lis­te­tun evan­ke­liu­min us­ko­mi­nen an­taa omal­le­tun­nol­le loh­du­tuk­sen ja va­paut­taa pe­los­ta ja syyl­li­syy­des­tä.

Pa­ran­nus on mie­len­muu­tos­ta ja elä­män­ta­van kään­tä­mis­tä ko­ko­naan uu­teen suun­taan. Pa­ran­nuk­sen teh­nyt ih­mi­nen ajat­te­lee us­ko­mi­sen asi­ois­ta ai­van eri ta­val­la kuin epä­us­koi­se­na ol­les­saan.

Tuh­laa­ja­poi­ka­kin hät­käh­ti huo­ma­tes­saan elä­män­sä sur­ke­an ti­lan­teen. Hän tun­si ka­tu­mus­ta ja pel­koa elä­män­ta­pan­sa täh­den. Ju­ma­lan voi­man avul­la poi­ka ha­lu­si muut­taa elä­män­tien­sä kul­kua uu­teen suun­taan. Hän pa­la­si ko­tiin, sai isäl­tään hy­väk­syn­nän ja pa­laa­mi­sen oi­keu­den.

Je­sa­ja sa­noo: ”Hy­lät­köön ju­ma­la­ton tien­sä ja vää­rin­te­ki­jä juo­nen­sa, kään­ty­köön ta­kai­sin Her­ran luo, sil­lä hän ar­mah­taa, tur­vau­tu­koon Ju­ma­laan, sil­lä hä­nen an­teek­si­an­ton­sa on run­sas (Jes. 55:7). Epä­us­koon sor­tu­nut tuh­laa­ja­poi­ka ka­tui syn­te­jään ja sai pa­ran­nuk­sen ar­mon.

Pa­ran­nuk­sen ar­mo on Ju­ma­lan lah­ja

Ta­val­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa usein sa­no­taan, et­tä joku on teh­nyt pa­ran­nuk­sen. Pa­ran­nus ei kui­ten­kaan ole ih­mi­sen teko tai ih­mi­sen oma rat­kai­su. Pa­ran­nus on alus­ta lop­puun Ju­ma­lan työ­tä ja joh­da­tus­ta. Se on Ju­ma­lan lah­ja, jota ih­mi­nen ei voi an­sai­ta omil­la töil­lä. Tar­kem­min asi­aa aja­tel­len oli­si­kin pa­rem­pi pu­hua pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­ses­ta.

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­nen ja us­ko­mi­sen lah­ja ei­vät kui­ten­kaan tee ih­mi­ses­tä hy­vää ja syn­ni­tön­tä. Us­ko­vai­nen on sa­mal­la ker­taa sekä van­hurs­kas et­tä syn­ti­nen. Kun syn­ti tart­tuu, Ju­ma­lan lap­si ha­lu­aa kor­ja­ta asi­oi­ta ja pyy­tää evan­ke­liu­mia.

Ar­ki­kie­les­sä saa­tam­me tuos­sa ti­lan­tees­sa sa­noa, et­tä teem­me pa­ran­nus­ta. Se tar­koit­taa us­ko­vai­sen ih­mi­sen kil­voi­tuk­seen kuu­lu­vaa syn­tien an­teek­si us­ko­mis­ta. Se on eri asia kuin pa­ran­nuk­sen teko, mikä tar­koit­taa epä­us­koi­sen ih­mi­sen uu­des­ti­syn­ty­mis­tä Ju­ma­lan lap­sek­si.

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­nen ja pa­ran­nuk­sen as­ke­lil­la kul­ke­mi­nen ovat Ju­ma­lan huo­len­pi­toa syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan. Tämä on mah­dol­lis­ta Kris­tuk­sen an­si­on ja Ju­ma­lan rak­kau­den vuok­si.

Pek­ka Töl­li

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 5.7.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Eli­sa Raap­pa­na