”Tulkoon valo.” Näillä sanoilla kaikki sai alkunsa. Valo tuli, ja Jumala erotti sen pimeydestä. Valon hän nimitti päiväksi ja pimeyden yöksi. (1. Moos. 1:3–5.)
Planeettamme liike saa aikaan pimeyden ja valon vaihtelun, joka ohjaa myös elimistömme toimintaa. Erityisesti auringosta tuleva valo saa ihmisen virkistymään, ja pimeys väsyttää.
On tuttua ja samalla hyvin erikoista, että meidän on joka vuorokausi vaivuttava tuntikausien ajaksi toimintakyvyttömään tilaan. Jos unirytmi häiriintyy, terveytemme kärsii monin tavoin. Luomiskertomuksessakin on tarkka rytmi, joka päättyy Jumalan lepoon seitsemäntenä päivänä.
”Puhdas omatunto on paras päänalunen”, kuuluu sanonta. Ihminen tarvitsee lepoa sisintä myöten. Jos yhteys Luojaan on katkennut, sydäntä kaihertaa levottomuus: ”Jumalaton pakenee, vaikka kukaan ei aja takaa” (Sananl. 28:1). Saman sananlaskun mukaan ”vanhurskas on turvassa kuin leijona”.
Jeesus opettikin olemaan pelkäämättä niitä, jotka voivat tappaa ruumiin, mutta eivät sielua (Matt. 10:28). Jeesuksen omilla on sisimmässään rauha, mutta tämä merkitsee samalla ulkonaista kamppailua: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33).
Jeesus kulki edellämme ristin tien, joka johti epätoivoon: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46.) Samanlainen psalmi voi olla hänen seuraajallaan, jonka lepo Jumalassa tuntuu vaihtuneen kiusauksiin ja kamppailuihin: ”Sinä, Jumala, olet ainoa turvani, miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisteni sortoa?” (Ps. 43:2.)
Ihminen, joka epätoivon hetkellä huutaa Jumalaa apuun, on neuvoton, mutta ei toivoton (2. Kor. 4:8). Psalmi jatkuukin muistolla ja tiedolla siitä, että levon lähde on olemassa: ”Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorelle, sinun asuntoihisi. Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani! Miksi olet niin masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajani.” (Ps. 43:3–5.)
Samoin ihmisen sydän saa levon Jumalan valossa. Tuo valo ja totuus ”loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa” (Joh. 1:5). Ristin tiellä Jeesus on kokenut maailman kaiken pimeyden ja levottomuuden, mutta ahdistus vaihtui lopulta valoon (Jes. 53:11).
Jeesuksen sovituskuolemallaan osoittaman rakkauden ja hänen ylösnousemuksensa voiman valo loistaa meille hänen valtakuntansa evankeliumissa. Vaikka taistelu pimeyttä vastaan jatkuu sieluissamme, voitto on jo näkyvissä. Taakkojen ja ahdistusten keskelle kuuluu Vapahtajan ääni: ”älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1.)
Ikuisen elämän toivo kantaa kärsinyttä sielua Jumalan alttarin eteen, missä hän viimein saa veisata ja soittaa kiitosta Jumalalleen, auttajalleen. Jumalan antaman avun ja ilon odottaminen kysyy monesti kärsivällisyyttä, mutta Jumalan kansalla on edessään sapattijuhla, jota kannattaa odottaa (Hepr. 4:9).
Teksti: Mikko Pisilä
Kuvituskuva: Heikki Vuonokari
Julkaistu
Päivämiehessä 10.4.2019Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys