Mikä mei­tä seu­ra­vie­rai­ta hou­kut­te­lee yh­del­le kool­le? On­ko se vain tapa ja pe­rin­ne, jota vaa­lim­me osoit­taak­sem­me kuu­lu­vam­me jo­hon­kin he­rä­tys­liik­kee­seen? Ha­em­me­ko seu­rois­ta vain elä­myk­siä ja ko­ke­muk­sia?

Ke­sän suu­ret seu­rat ovat koon­neet yh­del­le kool­le seu­ra­vie­rai­ta tä­nä­kin ke­sä­nä run­saas­ti ja laa­jal­ta alu­eel­ta. Mo­net ovat saa­pu­neet su­vi­seu­roi­hin ja maa­kun­nal­li­siin seu­roi­hin kau­kaa, jopa tu­han­sien ki­lo­met­rien pääs­tä. Vai olem­me­ko eh­kä nii­tä, jot­ka jäi­sim­me mie­luum­min ko­tiin kuun­te­le­maan ke­sä­seu­ra­ra­di­on lä­he­tyk­siä? Luu­len­pa, et­tä mo­nis­sa per­heis­sä ai­kuis­tu­vat nuo­ret ja lap­set ovat nii­tä, jot­ka ovat osal­taan huo­leh­ti­neet ja var­mis­ta­neet mei­dän van­hem­pien seu­ra­mat­kal­le läh­dön.

Us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa lau­su­taan: ”Minä us­kon Py­hään Hen­keen, py­hän yh­tei­sen seu­ra­kun­nan, py­häin yh­tey­den”. Pyhä Hen­ki on to­del­li­nen vai­kut­ta­va voi­ma. Se kut­suu, ko­ko­aa, va­lai­see ja py­hit­tää Ju­ma­lan elä­vän seu­ra­kun­nan. Pyhä Hen­ki syn­nyt­tää elä­vän us­kon. Ylös­nous­sut Kris­tus on vie­lä­kin seu­ra­kun­nas­saan. (Matt. 28:18-20.)

Py­hän Hen­gen he­del­miä

Pyhä Hen­ki kut­suu myös us­kos­ta osat­to­mia epä­us­koi­sia ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen ja us­kon lah­jan omis­ta­mi­seen. Py­hän Hen­gen vai­ku­tus­ta on myös se rak­kaus, joka ve­tää mei­tä us­ko­vai­sia yh­del­le kool­le elä­vän sa­nan kuu­loon tois­ten us­ko­vais­ten yh­tey­teen. Mui­ta Py­hän Hen­gen he­del­miä ovat ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä (Gal. 5:22-23).

Tätä kaik­kea olem­me saa­neet näh­dä, kuul­la ja tun­tea myös tä­män ke­sän suu­ris­sa seu­rois­sa. Nämä ovat hy­viä elä­mää ra­ken­ta­via asi­oi­ta ja so­pi­vat pait­si kris­tit­ty­jen, myös mui­den ih­mis­ten vä­li­seen kans­sa­käy­mi­seen.

Tu­tum­mas­sa, van­has­sa Kris­ti­no­pis­sa on koh­ta, jos­sa pu­hu­taan us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­ses­ta. Ju­ma­la on an­ta­nut seu­ra­kun­tan­sa käyt­töön ar­mo­neu­vo­ja eli ar­mo­vä­li­nei­tä, joi­ta tar­vit­sem­me var­jel­tu­ak­sem­me us­ko­vai­si­na. ”Py­sy­äk­seen ja vah­vis­tu­ak­seen us­kos­sa kris­tit­ty­jen tu­lee ah­ke­ras­ti käyt­tää Ju­ma­lan sa­naa ja Her­ran py­hää eh­tool­lis­ta, ru­kous­ta ja kris­tit­ty­jen kes­ki­näis­tä yh­teyt­tä.” (KO 77.) Ke­sän seu­rois­sa on roh­kais­tu us­ko­maan Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­jan neu­voa nou­dat­ta­en:

”Py­sy­kääm­me hor­ju­mat­ta tun­nus­tuk­ses­sa ja toi­vos­sa, sil­lä hän, joka on an­ta­nut meil­le lu­pauk­sen­sa, on luo­tet­ta­va. Pi­tä­kääm­me huol­ta toi­nen toi­ses­tam­me ja kan­nus­ta­kaam­me toi­si­am­me rak­kau­teen ja hy­viin te­koi­hin. Me em­me saa lyö­dä lai­min seu­ra­kun­tam­me yh­tei­siä ko­kouk­sia, niin kuin muu­ta­mil­la on ta­pa­na, vaan mei­dän tu­lee roh­kais­ta toi­si­am­me, sitä enem­män mitä lä­hem­pä­nä nä­et­te Her­ran päi­vän ole­van.” (Hepr. 10:23-25.)

Vah­vis­ta­va Ju­ma­lan ar­mo

Van­hat kris­ti­tyt pu­hui­vat usein mat­ka­liit­to­jen uu­si­mi­ses­ta. Ju­ma­lan puo­lel­ta so­pi­muk­set ovat ai­na pi­tä­neet. Hän on luo­tet­ta­va. Sa­nan kuu­los­sa, tois­ten us­ko­vais­ten yh­tey­des­sä, sy­dä­met ovat elä­vän sa­nan al­la ja ar­mo­au­rin­gon läm­mös­sä su­la­neet ja vir­voit­tu­neet. Kil­voi­tuk­ses­saan vä­sy­nei­tä on roh­kais­tu us­ko­maan. Eh­tool­li­sen sak­ra­ment­ti on saa­tu naut­tia us­kon vah­vis­tuk­sek­si. Ju­ma­lan ar­mos­ta osat­to­mia on kut­sut­tu ar­mon val­ta­kun­taan.

Ju­ma­lan las­ten sy­dä­mis­tä on nous­sut kii­tos­ru­kous Ju­ma­lal­le ja Va­pah­ta­jal­le: Täl­lä tai­vaan tiel­lä tah­don py­syä, us­koa ja kil­voi­tel­la ar­mo­lu­pauk­siin tur­vau­tu­en. An­na ar­mo­si voi­ma mat­kal­le­ni. Kun syn­ti tart­tuu ja te­kee kil­voi­tuk­sen vai­ke­ak­si, an­na mi­nul­le voi­ma käy­dä pa­ran­nuk­sen as­ke­lil­le. Vih­mo­koon ar­mo­kas­tee­si sy­dä­me­ni puh­taak­si pa­has­ta omas­ta tun­nos­ta. An­na mi­nul­le voi­maa nos­taa us­kon sil­mä­ni kat­so­maan ylös­nou­sut­ta va­pah­ta­jaa­ni Jee­sus­ta Kris­tus­ta. Vie mi­nut pe­ril­le Tai­vaan ko­tiin.

Ta­pa­ni Kop­sa