Olem­me saa­neet aloit­taa uu­den vuo­den. Nä­em­me van­han ka­to­a­van ja uu­den tu­le­van ti­lal­le. Elä­män kier­to­kul­ku py­säyt­tää mei­dät ajat­te­le­maan osaam­me maa­il­man­kaik­keu­den kes­kel­lä.

Luo­jan kuva

Luo­jan luo­mis­työ maa­il­mas­sa jat­kuu. Uu­den elä­män ih­me nä­kyy en­nen kaik­kea uu­den ih­mi­sen syn­ty­mäs­sä. Jär­jel­le kä­sit­tä­mät­tö­mäl­lä ta­val­la sie­me­nes­sä on elä­män al­ku.

Pie­ni vau­va pu­hut­te­lee mei­tä nä­ky­väs­ti, kuu­lu­vas­ti ja kä­sin­kos­ke­tel­ta­vas­ti. Tai­vas kos­ket­taa maa­ta; Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti saam­me kat­sel­la uu­des­sa lap­ses­sa ku­vaa Luo­jas­tam­me ja Lu­nas­ta­jas­tam­me.

Yh­teys Ju­ma­laan

Uu­des­sa ih­mi­se­lä­mäs­sä on läs­nä myös nä­ky­mä­tön, ian­kaik­ki­nen elä­mä, jo­hon Ju­ma­la on mei­dät tar­koit­ta­nut ja kut­su­nut. Tämä elä­mä on vain us­kon kaut­ta ym­mär­ret­tä­vis­sä.

Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut ih­mi­sen elä­vän koko ajan hä­nen yh­tey­des­sään, loi­han hän ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen ja kes­kus­te­lu­kump­pa­nik­seen.

Sie­me­nel­lä tar­koi­te­taan myös Ju­ma­lan sa­naa. Joka ot­taa vas­taan tä­män sie­me­nen eli us­koo Py­hän Hen­gen kaut­ta saar­na­tun evan­ke­liu­min, saa osak­seen Ju­ma­lan lap­seu­den.

Et­si­vä löy­tää

Paa­va­li koki uu­des­ti­syn­ty­mi­sen hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kuul­les­saan evan­ke­liu­min Ana­ni­aal­ta. Sa­mal­la hän näki edel­li­sen elä­män­sä vää­rä­nä ja uu­dis­tui Py­hän Hen­gen oh­jaa­ma­na pal­ve­le­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Hän koki saa­neen­sa kai­ken ar­mos­ta ja tun­si sen rak­kau­den, mitä Ju­ma­la on osoit­ta­nut ih­mis­tä koh­taan.

Ju­ma­la kut­suu ih­mis­tä elä­män­koh­ta­lois­sa, mut­ta eten­kin Ju­ma­lan sa­nan kaut­ta. Us­ko tu­lee Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­ta. Et­si­vä löy­tää, näin Raa­mat­tu lu­paa. Kun kuu­lee Ju­ma­lan ää­nen, ei kan­na­ta paa­dut­taa sy­dän­tään. Ju­ma­la ei nuh­te­le ian­kaik­ki­ses­ti.

Py­sy­kää ope­tuk­ses­sa!

Paa­va­li ke­hot­taa uu­dis­tu­maan mie­lel­tään ja hen­gel­tään ja elä­mään oi­keu­den ja to­tuu­den­mu­kais­ta, py­hää elä­mää (Ef. 4:23–24).

Hän muis­tut­taa kir­jees­sään Jee­suk­sen esi­mer­kis­tä ja sii­tä, et­tä py­syi­sim­me kai­kin ta­voin kiin­ni hä­nes­sä ja hä­nen ope­tuk­ses­saan. ”Tei­dän tu­lee hy­lä­tä en­ti­nen elä­män­ta­pan­ne ja van­ha­mi­nän­ne, joka on pe­tol­lis­ten hi­mo­jen­sa vuok­si tu­hon oma” (Ef. 4:22).

Jee­suk­sen tun­te­mi­nen ja yh­tei­nen us­ko oh­jaa nou­dat­ta­maan to­tuut­ta ja rak­kaut­ta sii­nä teh­tä­väs­sä, jon­ka ku­kin olem­me osal­lem­me saa­neet.

Ar­mo kas­vat­taa

Paa­va­li kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le: ”An­ta­kaa koko elä­män­ne py­häk­si ja elä­väk­si, Ju­ma­lal­le mie­lui­sak­si uh­rik­si. Näin te pal­ve­let­te Ju­ma­laa jär­jel­li­sel­lä ta­val­la. äl­kää mu­kau­tu­ko tä­män maa­il­man me­noon, vaan muut­tu­kaa, uu­dis­tu­kaa mie­lel­tän­ne, niin et­tä osaat­te ar­vi­oi­da, mikä on Ju­ma­lan tah­to, mikä on hy­vää, hä­nen mie­len­sä mu­kais­ta ja täy­del­lis­tä.” (Room. 12:1–2.)

Täl­lai­sia ”uu­den­vuo­den­lu­pauk­sia” me mie­lel­läm­me teem­me. Jou­dum­me to­te­a­maan, et­tä em­me pys­ty pi­tä­mään nii­tä. Van­ha osam­me ei suos­tu tai­pu­maan Ju­ma­lan tah­toon, vaan saa mei­dät rik­ko­maan sitä aja­tuk­sin, sa­noin, te­oin ja lai­min­lyön­nein.

Saam­me tur­va­ta ar­moon ja us­koa kaik­ki rik­ko­muk­sem­me an­teek­si. Tämä ar­mo ”kas­vat­taa mei­tä hyl­kää­mään ju­ma­lat­to­muu­den ja maa­il­mal­li­set hi­mot ja elä­mään hil­li­tys­ti, oi­ke­a­mie­li­ses­ti ja Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­en täs­sä maa­il­mas­sa” (Tit. 2:12).

Veli Tuo­mi­vaa­ra

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 10.1.2018