Nuo­ret ylä­kou­lu­lai­set ih­met­te­li­vät us­ko­vai­sen luok­ka­ka­ve­rin iloi­suut­ta ja sa­mal­la le­vol­li­suut­ta. He ky­se­li­vät, mis­tä tämä saa tuol­lai­sen var­muu­den. ”En minä osaa sii­hen oi­kein vas­ta­ta, mut­ta sen minä tie­dän, et­tä kun saan us­koa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä, niin tun­nen sy­dä­mes­sä­ni rau­han ja sel­lai­sen var­muu­den.”

Näin ih­meel­li­nen on Ju­ma­lan Hen­ki ih­mi­sen si­sim­mäs­sä. Kaik­ki, joi­ta Ju­ma­lan Hen­ki joh­taa, ovat Ju­ma­lan lap­sia (Room. 8:14). Se tuo sy­dä­mel­le Ju­ma­lan rau­han, joka käy yli ih­mi­sym­mär­ryk­sen (Fil. 4:7).

Se ei tar­koi­ta sitä, et­tei­kö us­ko­vai­sel­la ih­mi­sel­lä oli­si ras­kai­ta päi­viä ja su­run het­kiä. Nii­den­kin läpi nä­kyy Ju­ma­lan Hen­ki ja sen vai­ku­tus – vaik­ka it­se ei sitä ai­na huo­maa­kaan.

Raa­mat­tu opet­taa, et­tä Ju­ma­la on yk­si ja sa­mal­la kol­miyh­tei­nen. On isä Ju­ma­la, poi­ka Jee­sus sekä Pyhä Hen­ki. Jee­sus lu­pa­si maan pääl­lä ih­mi­se­nä ol­les­saan, et­tä en­nen kuin läh­tee ta­kai­sin tai­vaa­seen, hän an­taa meil­le To­tuu­den Hen­gen, joka py­syy ih­mis­ten luo­na ja on hä­nen omis­saan. Näis­tä kai­kis­ta va­pah­ta­ja ja opet­ta­ja Jee­sus pu­huu jää­hy­väis­pu­hees­saan (Joh. 14).

Tut­tu vir­si 117 sa­noit­taa, kuin­ka Pyhä Hen­ki on loh­dut­ta­ja ja puo­lus­ta­ja. Sa­mai­ses­sa vir­res­sä Py­hää Hen­keä ku­va­taan myös oh­jaa­ja­na sekä ar­mon ja to­tuu­den läh­tee­nä.

Ju­ma­lan Hen­ki avaa ym­mär­ryk­sen Ju­ma­lan sa­naan. Ju­ma­lan sa­nal­la hoi­de­tus­sa omas­sa­tun­nos­sa kuu­luu Ju­ma­lan ää­ni. Sil­lä on siis tär­keä teh­tä­vä si­sim­mäs­sä. Ju­ma­lan Hen­ki syn­nyt­tää ilon ja rak­kau­den Jee­suk­seen sekä mui­ta us­ko­vai­sia koh­taan.

Hen­ki myös oh­jaa te­ke­mään oi­kei­ta elä­män­va­lin­to­ja eri­tyi­ses­ti niin, et­tä säi­lyy us­ko­mas­sa. Se oh­jaa kun­ni­oit­ta­maan ja suo­je­le­maan kaik­kea Ju­ma­lan luo­maa te­ke­mäl­lä kes­tä­viä ja elä­mää suo­je­le­via va­lin­to­ja.

Jo­kai­nen tar­vit­see elä­mäs­sään rin­nal­la­kul­ki­jaa niin ajal­lis­ten kuin us­ko­na­si­oi­den­kin ää­rel­lä. On tär­ke­ää ja sa­mal­la Ju­ma­lan lah­jaa, et­tä saa ko­kea lä­heis­ten ih­mis­ten vä­lis­tä rak­kaut­ta ja Ju­ma­lan las­ten vä­lis­tä rak­kaut­ta.

Se tar­koit­taa usein omien etu­jen ja vaa­ti­mus­ten vä­hen­tä­mis­tä ja nii­den si­jaan lä­hei­sen tar­pei­den huo­mi­oi­mis­ta. Ju­ma­lan Hen­ki ih­mi­sen si­sim­mäs­sä syn­nyt­tää rak­kau­den ja ha­lun aut­taa, tu­kea ja loh­dut­taa.

Pyhä Hen­ki on aar­re si­sim­mäs­sä – suu­rin aar­re, jon­ka ih­mi­nen voi omis­taa. Jo­kai­nen syn­tyy tuon aar­teen omis­ta­ja­na. Moni saa myös säi­lyä aar­teen omis­ta­ja­na Py­hän Hen­gen opas­ta­ma­na kas­teen ar­mo­lii­tos­sa.

Lap­sen us­kon me­net­tä­neil­le ja Ju­ma­lan he­rät­tä­mil­le Jee­suk­sen omat ju­lis­ta­vat pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta (Luuk. 24:47). Sa­dan­pääl­lik­kö Cor­ne­liuk­sen ko­ti­seu­rois­sa Pie­ta­ri pu­hui Jee­suk­ses­ta, hä­nen so­vi­tus­työs­tään ja saar­na­si evan­ke­liu­mia Jee­suk­sen ni­meen: ”Pie­ta­rin vie­lä pu­hu­es­sa las­keu­tui Pyhä Hen­ki kaik­kiin, jot­ka oli­vat hä­nen sa­no­jaan kuu­le­mas­sa” (Ap.t. 10:34–44).

Kris­tuk­sen työ jat­kuu yhä Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. Kris­tuk­sen omien teh­tä­vä­nä on Py­hän Hen­gen val­tuu­del­la ja voi­mal­la saar­na­ta pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta kai­kil­le ih­mi­sil­le. Hen­ken­sä kaut­ta Ju­ma­la an­taa lap­sil­leen voi­mia, tai­toa ja ym­mär­rys­tä ar­jen elä­mään ja val­ta­kun­tan­sa työ­hön.

Tesk­ti: Ar­to Töl­li

Ku­vi­tus­ku­va: Erk­ki Ala­saa­re­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 5.6.2019