Mitä sinä olet elä­män­mat­ka­si var­rel­la kai­van­nut? Psal­mi­ru­noi­li­ja ku­vaa eräs­tä kai­puu­taan: "Niin kuin peu­ra ja­nois­saan et­sii ve­si­pu­roa, niin minä kai­paan si­nua, Ju­ma­la" (Ps. 42:2). Tä­män kai­puun ik­ku­noi­ta avaa myös kirk­koi­sä Au­gus­ti­nus to­de­tes­saan: "Sinä olet luo­nut mei­dät it­sel­le­si, ja le­vo­ton on sy­dä­mem­me, kun­nes se löy­tää le­von Si­nus­sa, Ju­ma­la" (Au­gus­ti­nus).

Raa­ma­tun mu­kaan suu­rin on­ni ih­mi­sen elä­mäs­sä on op­pia tun­te­maan Ju­ma­la. Lut­her va­lot­taa: "Mut­ta sen, joka tah­too koh­da­ta oi­ke­an, ai­no­an Ju­ma­lan, on vält­tä­mät­tä et­sit­tä­vä hän­tä yk­si­no­maan Her­ras­ta Kris­tuk­ses­ta, sil­lä ei to­ti­ses­ti ole ole­mas­sa muu­ta Ju­ma­laa kuin se, joka on lä­het­tä­nyt Kris­tuk­sen."

Pro­feet­ta Je­re­mia ju­lis­ti oma­na ai­ka­naan: "Näin sa­noo Her­ra: äl­köön vii­sas kers­ku­ko vii­sau­del­laan, äl­köön vä­ke­vä voi­mil­laan, äl­köön ri­kas rik­kau­del­laan. Joka ha­lu­aa kers­kua, kers­ku­koon sil­lä, et­tä tun­tee mi­nut ja tie­tää, mitä minä tah­don.” (Jer. 9:23–24.)

Sa­pa­tin lepo

Jo­ka­viik­koi­nen sa­pat­ti ei si­nän­sä kuu­lu van­han lii­ton juh­liin, mut­ta se on jo kol­man­nen käs­kyn kaut­ta mer­ki­tyk­sel­lis­tä kä­si­tel­lä. En­sin­nä­kin Jee­sus le­pä­si hau­das­saan seit­se­män­te­nä päi­vä­nä, sa­pat­ti­na (Mark. 15:42–46). Toi­sek­seen Va­pah­ta­ja tah­too lah­joit­taa meil­le sa­pa­tin le­von, kun hän sa­noo: "Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von." (Matt. 11:28.) Kol­man­nek­si hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja muis­tut­taa: "Ju­ma­lan kan­sal­la on siis yhä sa­pat­ti­juh­la edes­sään" (Hepr. 4:9).

Li­säk­si joka seit­se­mäs vuo­si on sa­pat­ti­vuo­si. Sil­loin maa saa le­vä­tä, sil­loin ei kyl­ve­tä ei­kä kor­ja­ta. Her­ra siu­naa kuu­den­nen vuo­den sa­don niin, et­tä se riit­tää seit­se­män­nek­si­kin vuo­dek­si. (2. Moos.)

Is­ra­e­li­lai­set, jot­ka läh­ti­vät Egyp­tin or­juu­des­ta Moo­sek­sen joh­dol­la koh­ti Kaa­naan maa­ta, sai­vat lu­pauk­sen, et­tä he pää­se­vät le­poon, pe­ril­le. Tot­te­le­mat­to­muu­ten­sa ja epä­us­kon­sa täh­den he ei­vät kui­ten­kaan sii­hen pääs­seet (Hepr. 3,4). Sik­si kir­jeen kir­joit­ta­ja ke­hot­taa­kin: "Pyr­ki­kääm­me siis kai­kin voi­min tuo­hon le­poon, et­tei yk­si­kään lan­ke­ai­si seu­raa­maan noi­den nis­koit­te­li­joi­den esi­merk­kiä ja sen vuok­si jäi­si tai­pa­leel­le" (Hepr. 4:11). Täs­tä sa­pa­tin­le­vos­ta, jon­ka Ju­ma­la on omil­leen val­mis­ta­nut, sa­no­taan: "Mitä sil­mä ei ole näh­nyt ei­kä kor­va kuul­lut, mitä ih­mi­nen ei ole voi­nut sy­dä­mes­sään aa­vis­taa, min­kä Ju­ma­la on val­mis­ta­nut niil­le, jot­ka hän­tä ra­kas­ta­vat" (1. Kor. 2:9).

”Ole kump­pa­ni­ni tiel­lä, jota va­el­lan”

Voim­me ru­koil­la van­haa, kes­ki­ai­kais­ta kirk­ko­ru­kous­ta mu­kail­len: ”Her­ra Jee­sus, ole sinä mi­nun tur­va­ni ja ai­noa loh­tu­ni. Ole lä­hei­nen ys­tä­vä­ni, sil­lä kaik­ki muut ys­tä­vä­ni ovat mi­nut jät­tä­neet. Ole toi­vo­ni, sil­lä tur­haa on pan­na toi­voa ih­mi­siin. Ole ilo­ni ja sy­dä­me­ni rie­mu, sil­lä kaik­ki maal­li­nen ilo on tur­ha. Ole kump­pa­ni­ni tiel­lä, jota va­el­lan, sil­lä ih­mi­set uu­pu­vat pian ja häi­py­vät luo­ta­ni. Si­nus­sa on ylis­tyk­se­ni, si­nus­sa loh­du­tuk­se­ni ja si­nus­sa täy­si luot­ta­muk­se­ni. Ole pe­las­tuk­se­ni ja kun­ni­a­ni, rak­kau­te­ni ja iha­nuu­te­ni. Suo mi­nun ra­kas­taa ris­ti­ä­si ja seu­ra­ta kär­si­myk­sie­si jäl­kiä. Kir­joi­ta haa­va­si sy­dä­mee­ni. Suo mi­nun ol­la kal­tai­se­si elä­mäs­sä ja kuo­le­mas­sa. Ole mi­nun elä­mä­ni, ja ol­koon kuo­le­ma si­nun vuok­se­si mi­nul­le suu­ri voit­to.”

Ris­to Räi­hä

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.8.2016