JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Toi­vo, jota ei voi riis­tää

Matkaevääksi
23.9.2020 6.30

Juttua muokattu:

22.9. 15:21
2020092215214420200923063000

Mik­ko Pi­si­lä

Mitä tu­le­vai­suus tuo tul­les­saan? Tämä ky­sy­mys on ih­mi­sen mie­les­sä eri muo­dois­saan joka päi­vä. Mie­les­sä on suun­ni­tel­mia ja ta­voit­tei­ta mut­ta myös epäi­lyk­siä ja uh­ka­ku­via. On pal­jon asi­oi­ta, joi­ta ih­mi­nen ei voi it­se rat­kais­ta.

Toi­vo on asen­ne, joka luot­taa hy­vän tu­le­vai­suu­den mah­dol­li­suu­teen. Yh­des­sä roh­keu­den kans­sa se aset­tuu pel­koa ja epä­toi­voa vas­taan. Toi­vo saa ih­mi­sen toi­mi­maan hy­vän puo­les­ta. Se an­taa elä­mäl­le suun­nan koh­ti va­loa.

Us­ko an­taa toi­vol­le poh­jan. Elä­mään­sä voi toi­voa sel­lai­sia asi­oi­ta, joi­ta pi­tää to­del­li­si­na ja mah­dol­li­si­na. ”Us­ko on sen to­del­li­suut­ta, mitä toi­vo­taan, sen nä­ke­mis­tä, mitä ei näh­dä” (Hepr. 11:1).

Us­ko ja toi­vo ovat ih­mi­sen hen­ki­siä omi­nai­suuk­sia, mut­ta myös Ju­ma­lan lah­jo­ja. Sy­vim­mäs­sä mer­ki­tyk­ses­sään ne suun­tau­tu­vat koh­ti Ju­ma­laa, ikui­sen elä­män an­ta­jaa. Il­man hän­tä elä­mä, on­ni ja toi­vo rau­ke­a­vat lo­pul­ta tyh­jiin (Ef. 2:12).

Ju­ma­lan lap­sen toi­vo ank­ku­roi­tuu ikui­suu­teen (Hepr. 6:19). Sik­si mi­kään tai ku­kaan ei voi teh­dä sitä tyh­jäk­si (Room. 8:24–39). Paa­va­li roh­kai­si roo­ma­lai­sia: ”Kun nyt Ju­ma­la on teh­nyt mei­dät, jot­ka us­kom­me, van­hurs­kaik­si, meil­lä on Her­ram­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen an­si­os­ta rau­ha Ju­ma­lan kans­sa” (Room. 5:1).

Paa­va­li jat­kaa: ”Kris­tus on avan­nut meil­le pää­syn tä­hän ar­moon, jos­sa nyt lu­jas­ti py­sym­me. Me rie­muit­sem­me sii­tä toi­vos­ta, et­tä pää­sem­me Ju­ma­lan kirk­kau­teen. Me rie­muit­sem­me jopa ah­din­gos­ta, sil­lä tie­däm­me, et­tä ah­din­ko saa ai­kaan kes­tä­vyyt­tä, kes­tä­vyys aut­taa sel­viy­ty­mään ko­e­tuk­ses­ta ja ko­e­tuk­ses­ta sel­viy­ty­mi­nen an­taa toi­voa. Ei­kä toi­vo ole tur­ha, sil­lä Ju­ma­la on vuo­dat­ta­nut rak­kau­ten­sa mei­dän sy­dä­miim­me an­ta­mal­la meil­le Py­hän Hen­gen.” (Room. 5:2–5.) Jee­sus opet­ti: ”Äl­kää pe­lät­kö nii­tä, jot­ka tap­pa­vat ruu­miin mut­ta ei­vät ky­ke­ne tap­pa­maan sie­lua” (Matt. 10:28).

Evan­ke­liu­min kaut­ta ih­mi­nen saa toi­von. Apos­to­li kir­joit­taa ko­los­sa­lais­kir­jees­sään: ”Tei­dän on vain py­syt­tä­vä lu­ji­na us­kon pe­rus­tal­la, hor­jah­ta­mat­ta pois sii­tä toi­vos­ta, jon­ka tei­dän kuu­le­man­ne evan­ke­liu­mi an­taa. Tämä evan­ke­liu­mi on ju­lis­tet­tu kai­kil­le luo­duil­le tai­vaan al­la, ja mi­nus­ta, Paa­va­lis­ta, on tul­lut sen pal­ve­li­ja. Nyt iloit­sen saa­des­sa­ni kär­siä tei­dän hy­väk­sen­ne.” (Kol. 1:23–24.)

Paa­va­li ker­too, et­tä sen, mitä Kris­tuk­sen ah­dis­tuk­sis­ta vie­lä puut­tuu, hän täyt­tää omas­sa ruu­miis­saan Kris­tuk­sen ruu­miin hy­väk­si, joka on seu­ra­kun­ta.

”Mi­nus­ta on tul­lut sen pal­ve­li­ja, kun Ju­ma­la suun­ni­tel­man­sa mu­kai­ses­ti us­koi mi­nun teh­tä­väk­se­ni il­moit­taa teil­le täy­del­li­ses­ti sa­nan­sa – – Hän on tah­to­nut an­taa heil­le tie­dok­si, mi­ten häi­käi­se­vän kir­kas on tämä kai­kil­le kan­soil­le il­mais­ta­va sa­lai­suus: Kris­tus tei­dän kes­kel­län­ne, kirk­kau­den toi­vo” (Kol. 1:25–27)

Kun toi­vo täyt­tyy, al­kaa kii­tos. Job on an­net­tu us­ko­vai­sil­le esi­ku­vak­si kär­si­väl­li­syy­des­tä ja toi­vos­ta (Jaak. 5:11). Kär­si­mys­ten­sä kes­kel­lä hän jak­soi an­taa Ju­ma­lal­le kun­ni­an. Hä­nen toi­von­sa ylet­tyi Ju­ma­lan is­tui­men eteen: ”Minä tie­dän, et­tä Lu­nas­ta­ja­ni elää. Hän sa­noo vii­mei­sen sa­nan maan pääl­lä. Ja sit­ten, kun mi­nun nah­ka­ni on rie­ka­lei­na ja li­ha­ni on riis­tet­ty ir­ti, minä saan näh­dä Ju­ma­lan, saan kat­sel­la hän­tä omin sil­min, ja sil­mä­ni nä­ke­vät: hän ei ole mi­nul­le ou­to! Tätä mi­nun sy­dä­me­ni kai­paa.” (Job. 19:25–27.)

23.10.2020

Hän an­toi Is­ra­e­lil­le la­kin­sa ja käs­ki mei­dän isi­äm­me opet­ta­maan ne lap­sil­leen,

jot­ta tu­le­va­kin pol­vi ne tun­ti­si, jot­ta vas­te­des syn­ty­vät­kin ne op­pi­si­vat ja ker­toi­si­vat omil­le lap­sil­leen. Ps. 78:5–6

Viikon kysymys