JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Toivo on elämämme ankkuri

Matkaevääksi
14.12.2022 10.00

Juttua muokattu:

14.12. 08:59
2022121408595020221214100000

Anu Tofferi

Anu Tofferi

Ilk­ka Ha­ku­li­nen

Näin jou­lun ai­kaan lap­set esit­tä­vät lah­ja­toi­vei­ta. Saam­me ja lä­he­täm­me jou­lu­kort­te­ja ja toi­vo­tam­me hy­vää jou­lua.

Toi­vo, toi­ve ja toi­vo­tus ovat kes­ke­nään lä­hei­siä kä­sit­tei­tä. Näis­sä kai­kis­sa ih­mi­sen mie­li kur­kot­taa ai­van kuin yli ajan, koh­tee­seen tai asi­oi­den ti­laan, jot­ka ei­vät ole vie­lä nä­ky­vis­sä. (Room. 8:24.)

On var­sin tun­net­tu lau­se: ”Niin kau­an kuin ih­mi­nen elää, hä­nel­lä on toi­voa”. Tämä on suo­raan Raa­ma­tus­ta (Saarn. 9:4).

Ih­mi­sen tär­kein toi­vo on Raa­ma­tun mu­kaan ian­kaik­ki­sen elä­män toi­vo. Ar­mos­ta us­ko­maan pääs­syt ih­mi­nen odot­taa au­tu­aal­lis­ta toi­voa ja Va­pah­ta­jan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen il­mes­ty­mis­tä (Tit. 2:13).

Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­jan kuva ank­ku­ris­ta toi­von ver­taus­ku­va­na on tun­net­tu, sa­moin kuin ris­ti us­kon ja sy­dän rak­kau­den ver­taus­ku­va­na. Tuo toi­vo kiin­nit­tyy niin vah­vas­ti tai­vaal­li­seen pe­rin­tö­o­saan, et­tä kaik­ki maal­li­nen jää toi­sar­voi­sek­si, ku­ten Moo­sek­sel­la, joka kat­soi pal­kan mak­sua (Hepr. 11:26).

Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja vie­lä ke­hot­taa: ”Äl­kää siis heit­tä­kö pois roh­keut­tan­ne, sil­lä se pal­ki­taan ker­ran run­saas­ti” (Hepr. 10:35). Toi­von ank­ku­ri­köy­si voi kui­ten­kin kat­ke­ta epä­toi­voon. Täs­tä Lut­her kir­joit­taa Her­ran ru­kouk­sen se­li­tyk­ses­sään: ”Anom­me, et­tei per­ke­le, maa­il­ma ja oma liha pet­täi­si niin, et­tä jou­tui­sim­me epä­us­koon, epä­toi­voon ja mui­hin suu­riin syn­tei­hin.”

Vih­ki­pu­hees­sa ker­ra­taan usein kol­me suur­ta elä­män pe­rus­ki­veä: us­ko, toi­vo ja rak­kaus (1. Kor. 13:13). Ne kaik­ki ovat it­ses­sään nä­ky­mät­tö­miä, mut­ta nä­ky­väs­ti il­me­ne­vät toi­min­nas­sa.

Nuo kol­me liit­ty­vät vah­vas­ti toi­siin­sa: Us­kol­la ih­mi­nen kel­paa Ju­ma­lal­le. Us­kol­la tar­tum­me kiin­ni toi­von ank­ku­riin, joka on kiin­ni­tet­ty ko­ti­ran­taan, ian­kaik­ki­seen elä­mään Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa. Ju­ma­lan rak­kaus Va­pah­ta­jan so­vi­tus­työs­sä on lah­joit­ta­nut sen us­kon, jos­sa elä­vä toi­vo säi­lyy.

Ju­ma­lan lap­si syn­tyy Ju­ma­lan per­hee­seen ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa hoi­toon vel­jel­li­ses­sä ja yh­tei­ses­sä rak­kau­des­sa. Sekä us­ko et­tä toi­vo ovat vain tätä ajal­lis­ta elä­mää var­ten. Rak­kaus vie pe­ril­le.

Va­pah­ta­ja roh­kai­si jää­hy­väis­pu­heen­sa lo­pul­la op­pi­lai­taan, joi­den hän tie­si pian jou­tu­van suu­riin kiu­sauk­siin ja epäi­lyk­siin: ”Minä jä­tän teil­le rau­han. Oman rau­ha­ni minä an­nan teil­le, en sel­lais­ta jon­ka maa­il­ma an­taa. Ol­kaa roh­ke­at, äl­kää vai­pu­ko epä­toi­voon.” (Joh. 14:27.)

17.6.2024

Käänny puoleeni; Herra, ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps. 25:16

Viikon kysymys