Ant­ti Koi­vis­to

Je­sa­jan kir­jas­sa ke­ho­te­taan kat­so­maan ”Sii­o­nia, juh­liem­me kau­pun­kia”, joka on ”tur­val­li­nen le­po­si­ja”. Sitä ver­ra­taan myös ikui­seen telt­taan, jon­ka ”vaar­nat ei­vät kos­kaan ir­toa, ei­kä yk­si­kään sen köy­sis­tä kat­kea”. (Jes. 33:20.) Teks­ti ku­vaa va­pau­tet­tua Je­ru­sa­le­mia.

Je­sa­jan kir­jan luo­mis­ta ku­vis­ta tu­lee mie­leen vä­keä täyn­nä ole­va Su­vi­seu­ra­kent­tä ja juh­la­telt­ta sen kes­kel­lä. Par­haim­mil­laan su­vi­seu­ra­ken­täl­lä voi tun­tea ole­van­sa tur­val­li­ses­sa le­po­si­jas­sa ”juh­liem­me kau­pun­gis­sa”. Ju­ma­lan sa­naa ju­lis­te­taan, ja ym­pä­ril­lä on le­vol­li­sia ih­mi­siä. Voi ko­kea vah­van yh­tey­den tun­teen. Tois­ten us­ko­vais­ten nä­ke­mi­nen roh­kai­see us­ko­maan ja an­taa voi­maa.

Yh­tei­ses­tä rak­kau­des­ta ja us­ko­vien yh­tey­des­tä pu­hu­taan pal­jon Raa­ma­tus­sa. Jee­sus sa­noo seu­raa­jil­leen, et­tä ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne, sii­tä tei­dät tun­ne­taan mi­nun ope­tus­lap­sik­se­ni (Joh. 13:34–35). Apos­to­lien te­ois­sa ker­ro­taan, kuin­ka koko ”us­ko­vien jou­kol­la oli yk­si sy­dän ja yk­si sie­lu” (Apt. 4:32).

Us­ko­vien yh­teys on olen­nai­nen osa us­ko­ne­lä­mää. Yh­tey­den mer­ki­tyk­sen on voi­nut huo­ma­ta eri­tyi­sel­lä ta­val­la lä­hi­ai­koi­na, kun seu­ra­toi­min­taa on ra­joi­tet­tu ja eh­tool­lis­ti­lai­suuk­si­a­kaan ei ole voi­nut jär­jes­tää. Sa­naa on ol­lut run­saas­ti tar­jol­la vies­ti­mien vä­li­tyk­sel­lä, mut­ta us­ko­vien yh­tei­siin ko­koon­tu­mi­siin liit­ty­vää yh­teyt­tä ei ole voi­nut ko­kea.

Olen kuul­lut jos­kus ih­mis­ten sa­no­van, et­tei­vät tar­vit­se mui­ta ih­mi­siä tai yh­tei­söä us­ko­ak­seen, vaan hoi­ta­vat asi­an­sa suo­raan Ju­ma­lan kans­sa. Us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen asia, mut­ta se on ai­na suh­tees­sa myös us­ko­vien yh­tei­söön, seu­ra­kun­taan. Muun mu­as­sa Lut­her opet­taa, et­tä ”sen siis, jon­ka on löy­det­tä­vä Kris­tus, on en­sin löy­det­tä­vä seu­ra­kun­ta” (Kirk­ko­pos­til­la I, jou­lu­päi­vän 2. evan­ke­liu­mi­saar­na).

Je­sa­ja ku­vai­lee pro­fe­ti­as­saan, et­tä uu­des­sa Je­ru­sa­le­mis­sa on myös ”jo­kien läh­de”. Vir­voit­ta­va ve­si­läh­de ja elä­vä vesi ovat Raa­ma­tus­sa käy­tet­ty­jä ku­vauk­sia Ju­ma­lan ikui­sen elä­män sa­nas­ta. Muun mu­as­sa Jee­sus opet­taa, et­tä ”joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan. Sii­tä ve­des­tä, jota minä an­nan, tu­lee hä­nes­sä läh­de, joka kum­pu­aa ikui­sen elä­män vet­tä.” (Joh. 4:14.)

”Us­ko tu­lee kuu­le­mi­ses­ta, mut­ta kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen Sana” opet­taa Paa­va­li roo­ma­lais­kir­jees­sä (10:17). Evan­ke­liu­min sana te­kee syn­tien ja epä­us­kon täh­den kuol­lees­ta ih­mi­ses­tä jäl­leen elä­vän ja vir­voit­taa us­kos­saan uu­pu­nut­ta. Lu­te­ri­lais­ten tun­nus­tus­kir­jo­jen mu­kaan Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan tun­nus­merk­ki­nä on puh­das evan­ke­liu­min saar­na ja sak­ra­ment­tien oi­kea ja­ka­mi­nen (CA/VII). Oma­koh­tai­nen us­ko yh­dis­tää ih­mi­sen Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan yh­tei­seen us­koon. Us­kon kaut­ta syn­tyy myös yh­teys ja rak­kaus toi­sia Ju­ma­lan lap­sia koh­taan.

Su­vi­seu­ro­jen pää­tyt­tyä iso­telt­ta pu­re­taan, ja se jat­kaa mat­kaan­sa seu­raa­viin seu­roi­hin. Se ku­vas­taa hy­vin sitä, kuin­ka Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on maan pääl­lä mat­kal­la ja liik­ku­va. Sen ra­jo­ja ei piir­rä ih­mi­nen vaan Ju­ma­la. Ra­jat ei­vät ole nä­ky­vät, vaan kul­ke­vat sy­dä­mis­tä sy­dä­miin.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei­vät tar­koi­ta sa­maa asi­aa, mut­ta liit­ty­vät sau­mat­to­mas­ti toi­siin­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta mer­kit­see en­si­si­jai­ses­ti Ju­ma­lan hal­lin­ta­val­taa, hä­nen ku­nin­kuut­taan ja her­ruut­taan. Se il­me­nee Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta ju­lis­te­tus­sa elä­väs­sä sa­nas­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on ikui­nen. Sitä voi­si ku­vas­taa Je­sa­jan kir­jan ku­vaus tel­tas­ta, ”jota ei pu­re­ta, ei siir­re­tä ja jon­ka vaar­nat ei­vät kos­kaan ir­toa, yk­si­kään sen köy­sis­tä ei kat­kea” (Jes. 33:20).

Jee­sus ke­hot­taa et­si­mään en­nen kaik­kea juu­ri Ju­ma­lan val­ta­kun­taa (Matt. 6:33). Ih­mi­sel­le Ju­ma­lan val­ta­kun­ta il­me­nee sil­loin, kun hän on saa­nut us­koa ilo­sa­no­man pe­las­tuk­ses­ta ja sy­dä­mes­sään omis­taa Ju­ma­lan rau­haa ja iloa (Room.14:17).