Ju­ha­ni Ala­ran­ta

Naa­pu­ris­sam­me asui us­ko­vai­nen mum­mo. Kun meil­le syn­tyi vau­va, mum­mo tuli ai­na kat­so­maan hän­tä. Hän aset­tui vau­van lä­hel­le ja siu­na­si las­ta evan­ke­liu­mil­la. Lo­puk­si hän to­te­si: ”Jee­sus siu­naa lap­sia.” Muis­tan miet­ti­nee­ni, ym­mär­tää­kö lap­si tuo­ta. Myö­hem­min kir­kas­tui, et­tei us­ko ole kiin­ni ym­mär­ryk­ses­tä. Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja. Lap­sel­la se on.

Kym­me­nien vuo­sien ai­ka­na kas­ta­es­sa­ni on pin­taan pyr­ki­nyt tuo sama epäi­lys. Kas­te­kaa­van ede­tes­sä olen ha­vah­tu­nut, mi­ten ym­mär­tä­mät­tö­mät ope­tus­lap­set es­te­li­vät van­hem­pia tuo­mas­ta lap­sia Jee­suk­sen siu­nat­ta­vik­si. Jee­sus när­käs­tyi ja sa­noi heil­le: ”Sal­li­kaa las­ten tul­la mi­nun luok­se­ni, äl­kää es­tä­kö hei­tä. Hei­dän kal­tais­ten­sa on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta.” (Mark. 10:13–14.)

Apos­to­lien te­ko­jen 8. lu­vus­sa ker­ro­taan Eti­o­pi­an ku­nin­gat­ta­ren pal­ve­li­jas­ta, joka oli käy­nyt Je­ru­sa­le­mis­sa py­hiin­va­el­lus­mat­kal­la. Pa­la­tes­saan hän luki pro­feet­ta Je­sa­jan kir­jaa. Ju­ma­lan Hen­gen joh­dat­ta­ma­na us­ko­vai­nen Fi­lip­pos lä­hes­tyi mies­tä ja ky­syi, ym­mär­si­kö hän lu­ke­maan­sai. Tuol­la ar­vok­kaal­la her­ral­la oli nöy­ryyt­tä tun­nus­taa, et­tei hän ym­mär­rä py­hää kir­joi­tus­ta. Fi­lip­pos se­lit­ti ja ju­lis­ti mie­hel­le evan­ke­liu­mia Jee­suk­ses­ta.

Kun ho­vi­her­ra oli us­ko­nut evan­ke­liu­min, Fi­lip­pos kas­toi hä­net. Us­koa seu­ra­si kas­te. Jee­sus on sa­no­nut ope­tus­lap­sil­leen: ”Men­kää kaik­ki­al­le maa­il­maan ja ju­lis­ta­kaa evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le. Joka sen us­koo ja saa kas­teen, on pe­las­tu­va. Joka ei us­ko, se tuo­mi­taan ka­do­tuk­seen.” (Mark. 16:15–16.)

Kas­te­toi­mi­tuk­sen alus­sa lu­e­taan evan­ke­lis­ta Mat­teuk­sen muis­tiin kir­joit­ta­ma Jee­suk­sen kas­te­käs­ky, jon­ka van­hem­pi suo­men­kie­li­nen kään­nös on hy­vin ha­vain­nol­li­nen: ”Men­käät siis ja opet­ta­kaat kaik­kea kan­saa ja kas­ta­kaat hei­tä ni­meen Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ja opet­ta­kaat hei­tä pi­tä­mään kaik­ki, mitä minä olen teil­le käs­ke­nyt” (Matt. 28:19–20).

Uu­sis­ta Raa­ma­tun kään­nök­sis­tä tuo en­sim­mäi­nen ”opet­ta­mi­nen” on jä­tet­ty pois. Se on kui­ten­kin olen­nai­nen asia, kun on ky­sy­mys Ju­ma­lan val­ta­kun­nan lä­he­tys­työs­tä, us­kos­ta osat­to­mien opas­ta­mi­ses­ta elä­vään us­koon. Sitä ku­vaa se­kin, et­tä van­han kään­nök­sen ky­sei­sen ja­keen al­le on tul­kit­tu tuon opet­ta­mi­sen tar­koit­ta­van ”teh­kää ope­tus­lap­sik­si”.

Lap­sel­le kuu­luu kas­te sik­si, et­tä Jee­suk­sen omien sa­no­jen mu­kaan kaik­ki lap­set syn­ty­vät Ju­ma­lan lap­si­na. Heil­le kuu­lu­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ”kan­sa­lai­soi­keu­det”. Sel­lai­nen on oi­keus sak­ra­ment­tiin, kas­tee­seen. Apos­to­li Pie­ta­ri kir­joit­ti kas­tees­ta: ”Se nyt mei­tä­kin kas­tees­sa au­tu­aak­si te­kee, joka sitä aa­vis­ti (ei et­tä li­han saas­tai­suu­det pan­naan pois, vaan et­tä se on hy­vän oman­tun­non liit­to Ju­ma­lan ty­kö­nä) Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ylös­nou­se­mi­sen kaut­ta” (1. Piet. 3:21).

Pie­ta­ri viit­taa tuos­sa yh­tey­des­sä ve­den­pai­su­muk­seen, jos­sa Nooa ja hä­nen per­heen­sä pe­las­tui­vat. Uu­sis­sa kään­nök­sis­sä on vir­heel­li­nen tul­kin­ta, et­tä kas­te pe­las­tai­si ih­mi­sen, ku­ten vesi pe­las­ti Noo­an per­heen. To­del­li­suu­des­sa vesi ei hei­tä pe­las­ta­nut, vaan ark­ki, jota vesi kan­nat­te­li. Ark­ki taas on kuva Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Sen kaut­ta ih­mi­nen pe­las­tuu.

Pie­ni lap­si voi­daan kas­taa, kos­ka hä­nel­lä on lap­sen us­ko. Ju­ma­la sol­mii hä­nen kans­saan hy­vän oman­tun­non lii­ton, jot­ta lap­si säi­lyt­täi­si us­kon­sa. Ju­ma­la on lu­van­nut pi­tää lii­ton voi­mas­sa, vaik­ka ih­mi­nen omal­la elä­mäl­lään rik­koi­si sen.

Pie­nen lap­sen kas­teel­la nä­kyy ai­na se, kuin­ka us­ko on ko­ko­naan Ju­ma­lan työ­tä. It­ses­sään avu­ton ih­mi­nen on juu­ri sel­lai­se­na Ju­ma­lal­le otol­li­nen. Puh­taan val­koi­nen kas­te­pu­ku ku­vaa Ju­ma­lan van­hurs­kau­den vaa­tet­ta.