Ke­säl­lä on pal­jon iso­ja seu­ro­ja. Suu­rien seu­ro­jen ket­ju al­kaa ju­han­nus­seu­rois­ta ja jat­kuu Su­vi­seu­ro­jen kaut­ta opis­to­seu­roi­hin sekä rau­ha­yh­dis­tys­ten suu­riin seu­roi­hin. Ju­ma­lan sa­naa on pal­jon tar­jol­la.

Seu­ra­pu­hei­den ja lau­lu­jen li­säk­si isoi­hin seu­roi­hin kuu­luu muu­ta si­säl­töä. Ta­va­taan ys­tä­viä ja su­ku­lai­sia, ele­tään lei­rie­lä­mää sekä syö­dään pal­jon herk­ku­ja, muun mu­as­sa pit­saa, kark­kia ja jää­te­löä. Iso­jen seu­ro­jen ym­pä­ril­le on syn­ty­nyt suo­ra­nai­nen kult­tuu­ri, jon­ka par­hai­ten tun­te­vat lap­suu­des­taan as­ti us­ko­mas­sa säi­ly­neet ja suu­ris­sa seu­rois­sa sään­nöl­li­ses­ti käy­neet.

Iso­jen seu­ro­jen lei­rie­lä­män yh­tey­des­sä voi syn­tyä ky­sy­mys, mik­si ih­mi­set lo­pul­ta tu­le­vat seu­roi­hin. Ovat­ko isot seu­rat enem­män so­si­aa­li­sia ka­ra­vaa­ni­ta­pah­tu­mia kuin Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen paik­ko­ja? Voi­ko ol­la niin, et­tä seu­rois­sa kä­vi­jäl­le kult­tuu­ri on tul­lut elä­vää us­koa ja sa­nan kuu­le­mis­ta tär­ke­äm­mäk­si?

Ku­kaan ih­mi­nen ei kui­ten­kaan näe seu­roi­hin tu­le­vien sy­dä­miin. On vaa­ra, et­tä ru­pe­aa ar­vi­oi­maan ja tuo­mit­se­maan tois­ten us­koa ul­ko­koh­tai­ses­ti ja nou­see mui­den ylä­puo­lel­le. Isois­sa seu­rois­sa käy­vät sy­dä­men kris­ti­tyt al­ka­vat näyt­tää lii­an huo­noil­ta ja epä­täy­del­li­sil­tä us­ko­vai­sil­ta. Täl­lai­sen asen­teen seu­rauk­se­na voi si­nän­sä oi­kea huo­li Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen tär­key­des­tä joh­taa oma­van­hurs­kau­teen.

Ta­vat ja kult­tuu­ri liit­ty­vät myös laa­jem­min us­ko­vais­ten elä­mään. La­es­ta­diuk­sen ajoil­ta al­ka­neen he­rä­tyk­sen jäl­keen us­ko­vais­ten kes­ken on Suo­mes­sa syn­ty­nyt vah­va yh­te­näis­kult­tuu­ri. Se muo­dos­tuu ta­vois­ta ja muo­dois­ta, jot­ka ovat ko­et­tu hy­väk­si us­kon säi­ly­mi­sen kan­nal­ta.

Täl­lai­nen ta­pa­kult­tuu­ri voi kan­na­tel­la ih­mis­tä ti­lan­tees­sa, jos­sa us­ko muu­ten tun­tuu me­net­tä­vän mer­ki­tys­tään tai se ei ole oma­koh­tais­tu­nut. Us­koa ei kui­ten­kaan voi ra­ken­taa pel­kän ta­pa­kult­tuu­rin va­raan. Jos sy­dä­men us­ko puut­tuu, ih­mi­nen on sään­tö­jen ja ta­po­jen or­juu­des­sa, ja se ei tuo­ta hy­vää he­del­mää.

Sään­tö­jen ja ta­po­jen or­juu­des­sa elä­väl­le on tär­ke­ää näyt­tää hy­väl­tä us­ko­vai­sel­ta tois­ten us­ko­vais­ten edes­sä. Elä­män va­lin­nat ei­vät syn­ny sy­dä­men ha­lus­ta, vaan toi­sil­le ih­mi­sil­le näyt­tä­mi­sen tar­pees­ta. Va­lin­to­ja voi myös pe­rus­tel­la si­ten, et­tä muut­kin us­ko­vai­sen ni­meä kan­ta­vat te­ke­vät tai ei­vät tee näin.

Elä­män pe­rus­ta­na ei sil­loin ole Ju­ma­lan sa­nal­la hoi­det­tu oma­tun­to, vaan tois­ten ih­mis­ten hy­väk­syn­tä. Ju­ma­la muis­tut­ti pro­feet­ta Sa­mu­e­lia, et­tä ”Her­ra ei kat­so ku­ten ih­mi­nen. Ih­mi­nen kat­soo ul­ko­kuor­ta, mut­ta Her­ra nä­kee sy­dä­meen.” (1. Sam. 16:7.) Myös Jee­sus va­roit­taa ul­ko­kul­lai­suu­des­ta muun mu­as­sa vuo­ri­saar­nan ope­tuk­sis­saan (Matt. 6:1–18).

Elä­vä us­ko ei oh­jaa li­han va­pau­teen ja piit­taa­mat­to­muu­teen Ju­ma­lan sa­nal­le, vaan pa­rem­min­kin sitä nou­dat­ta­maan ja sen mu­kai­ses­ti elä­mään. Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus opet­taa: ”Minä sa­non teil­le: el­let­te te nou­da­ta Ju­ma­lan tah­toa pal­jon pa­rem­min kuin lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan” (Matt. 5:17) ja ”Ol­kaa siis täy­del­li­siä, niin kuin tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne on täy­del­li­nen” (Matt. 5:48).

Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä ”sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den” (Room. 10:10). Sy­dä­men us­ko mer­kit­see us­ko­mi­sen va­paut­ta. Us­ko ei ole ul­ko­koh­tais­ta sään­tö­jen nou­dat­ta­mis­ta, lain al­la elä­mis­tä, vaan osal­li­suut­ta Ju­ma­lan rak­kau­des­ta ja ar­mos­ta, jot­ka opet­ta­vat elä­mään Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ti.

Us­kon hoi­ta­mi­seen tar­vi­taan Ju­ma­lan sa­nan saar­naa, eh­tool­lis­ta, seu­ra­kun­ta­yh­teyt­tä, rip­piä ja ru­kous­ta. Nämä us­kon hoi­ta­mi­sen ele­men­tit par­haim­mil­laan to­teu­tu­vat suu­ris­sa seu­rois­sa.

Ant­ti Koi­vis­to

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 21.8.2019

Kuva: An­na-Lee­na Sauk­ko