JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Vi­hai­nen pap­pi, syn­ti, so­vi­tus ja pe­las­tus

Matkaevääksi
28.4.2021 8.00

Juttua muokattu:

27.4. 16:10
2021042716100720210428080000

Pixabay

Pixabay

Ant­ti Koi­vis­to

”Pap­pi, mik­si si­nul­la on niin vi­hai­nen il­me?” Kirk­kaal­la lap­sen ää­nel­lä esi­tet­ty ky­sy­mys he­rät­tää mi­nut aja­tuk­sis­ta­ni. Olen ker­tail­lut mie­les­sä­ni koh­ta al­ka­van las­ten kirk­ko­het­ken kul­kua ja tie­dän, et­tä aja­tuk­siin vai­pu­nee­na il­mee­ni on hel­pos­ti tui­ma. Tätä se­lit­tä­es­sä­ni sa­taa jo uu­sia ky­sy­myk­siä. Etu­penk­kien in­nok­kaat es­ka­rit ha­lu­a­vat muun mu­as­sa var­mis­taa, ke­nen­kä es­ka­ri­lai­sen isä se pap­pi oli­kaan.

Koh­ta huo­mio kiin­nit­tyy seu­ra­kun­ta­ta­lon sei­näl­le. ”Mik­si tuol­la on ris­ti?”, ha­lu­aa eräs tie­tää. Yk­si ty­töis­tä viit­taa in­nok­kaa­na. Mum­mu oli ker­to­nut, et­tä joku nau­lat­tiin sin­ne ris­tiin ja jou­tui kuo­le­maan. Toi­nen tie­tää, kuka tämä ”joku” oli: ”Se oli se Jee­sus tie­ten­kin.” Nap­paan alt­ta­ril­ta kru­si­fik­sin, jos­sa Jee­sus-hah­mo on ku­vat­tu riip­pu­mas­sa ris­til­lä. Kat­se­lem­me sitä yh­des­sä. Kär­si­vä hah­mo hil­jen­tää mei­dät ja he­rät­tää uu­sia poh­din­to­ja.

Mik­si Jee­suk­sen täy­tyi kär­siä ja kuol­la? Ei ole hel­pos­ti ym­mär­ret­tä­vis­sä, et­tä Ju­ma­lan Poi­ka voi ol­la myös kär­si­vä ja heik­ko, ja et­tä hän voi kuol­la. Aja­tus kär­si­väs­tä ja kuo­le­vas­ta Ju­ma­lan Po­jas­ta on ai­nut­laa­tui­nen ja in­hi­mil­li­sen jär­jen vas­tai­nen.

Ih­mi­nen ei voi ym­mär­tää Ju­ma­lan Po­jan heik­kout­ta, jos ei ta­voi­ta omaa heik­kout­taan ja haa­voit­tu­vuut­taan. Omaan heik­kou­den myön­tä­mi­seen kuu­luu ym­mär­rys omas­ta syn­ti­syy­des­tä ja ko­ke­mus syn­nin pa­huu­des­ta. Ny­ky­ai­ka ohit­taa ih­mi­sen pa­huu­den ja syn­ti­syy­den ve­to­a­mal­la sii­hen, et­tä ke­tään ei saa syyl­lis­tää, ke­tään ei saa ra­joit­taa ja ih­mi­sel­lä on oi­keus elää niin kuin ha­lu­aa. Ha­lu­taan luot­taa ih­mi­sen pe­rim­mäi­seen hy­vyy­teen. Raa­mat­tu kui­ten­kin opet­taa näin: ”Jos väi­täm­me, et­tem­me ole syn­ti­siä, me pe­täm­me it­se­äm­me ei­kä to­tuus ole meis­sä” (1. Joh. 1:8).

Jos ih­mi­nen he­rää tun­te­maan syn­ti­syy­ten­sä, hän myös kai­paa pe­las­tus­ta, so­vin­toa ja rau­haa sy­dä­meen­sä. He­rää­mi­sen ja kai­puun Ju­ma­lan luo saa ai­kaan vain it­se Ju­ma­la. Pu­hu­taan et­si­kon ajas­ta, jol­loin Ju­ma­la et­sii ih­mis­tä. Kai­ken yl­tä­kyl­läi­syy­den, viih­de­tul­van ja hy­vin­voin­nin ym­pä­röi­mä ih­mi­nen voi Ju­ma­lan pu­hut­te­lus­sa tun­tea elä­män tar­koi­tuk­set­to­muu­den ja pie­nuu­ten­sa ikui­suu­den edes­sä.

Raa­mat­tu opet­taa tin­ki­mät­tö­mäs­ti syn­nis­tä, mut­ta yh­tä tin­ki­mät­tö­mäs­ti se myös tar­jo­aa ka­tu­val­le ar­moa. Edel­lä lai­nat­tu En­sim­mäi­sen Jo­han­nek­sen kir­jeen koh­ta jat­kuu: ”Jos me tun­nus­tam­me syn­tim­me, niin Ju­ma­la, joka on us­kol­li­nen ja van­hurs­kas, an­taa meil­le syn­nit an­teek­si” (1. Joh. 1:9).

Mik­si Jee­suk­sen piti kär­siä ja kuol­la? Oli­ko esi­kou­lu­lai­sil­la vas­taus­ta tä­hän? ”Jee­sus kuo­li, et­tä me pe­las­tui­sim­me pa­has­ta ja syn­nis­tä”, eräs es­ka­reis­ta tie­si. Sama lap­si jat­koi vie­lä: ”Ei Jee­sus jää­nyt kuol­leek­si, vaan nou­si ylös kuol­leis­ta. Jee­sus voit­ti kuo­le­man, et­tä me pääs­täis tai­vaa­seen. Siel­lä ei ole enää kuo­le­maa.”

Yk­si las­ten kirk­ko­het­ki oli pi­det­ty, toi­nen oli al­ka­mas­sa. En­sim­mäi­ses­sä ei men­ty ihan nii­den suun­ni­tel­mien mu­kaan, joi­ta ot­sa ry­pys­sä olin alus­sa miet­ti­nyt. Ju­ma­lal­la oli pa­rem­mat suun­ni­tel­mat.

18.5.2021

Sinä päi­vä­nä Her­ra on ole­va koko maan­pii­rin ku­nin­gas. Hän on ole­va yk­si ja ai­noa Ju­ma­la ja hä­nen ni­men­sä ai­noa, jota avuk­si huu­de­taan. Sak. 14:9

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies