Juha Humalajoki
Juha Humalajoki
Mikko Pisilä
Ihmisen on sanottu olevan merkityksiä etsivä olento. Kysymykset elämän, olemassaolon ja erilaisten tapahtumien merkityksestä auttavat antamaan elämälle tarinan ja muodon. Joskus tarina jää hämäräksi ja muoto epämääräiseksi.
Samalla kun aikamme ihminen on oppinut vapaasti tyydyttämään tarpeitaan ja määrittelemään itseään ulkonaisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden keskellä, merkitysten löytäminen on käynyt entistä vaikeammaksi. Surullisimpia ihmiskohtaloita ovat sellaiset, joissa ihminen kadottaa olemassaolonsa merkityksen ja koko elämänhalunsa.
Aikamme on sanottu kärsivän arvotyhjiöstä. Tyhjiöillä on kuitenkin tapana täyttyä, ja arvot ja merkitykset siirtyvät sekä sekoittuvat vauhdikkaasti, kenties huomaamattakin. Tämän kaiken keskellä uskovia kehotetaan valvomaan (Kol. 2:8).
Jumalan sana on lamppu, joka valaisee elämän kulkua ja näyttää sille suunnan (Ps. 119:105). Matkan päämäärä on taivaan kirkkaudessa ja elämän merkitys Jumalassa: ”Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi” (Ef. 1:12). Uskovaisten tehtävä on kaiuttaa eteenpäin sanomaa hyvästä Jumalasta: ”Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina! Idän ääriltä kaukaiseen länteen saakka kaikukoon Herran nimen ylistys!” (Ps. 113:1–3.)
Vanhan kristinopin mukaan ”Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa”. ”Herra on korkea, kaikkien kansojen valtias, yli taivaitten kohoaa hänen kirkkautensa. Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa mutta näkee alas maan syvyyksiin. Ei ole taivaassa, ei maassa ketään hänen vertaistaan!” (Ps. 113:4–6.)
Tämä aika on varmasti havahduttanut monia huomaamaan, ettei elämä ja sen kulku ole ihmisen omissa käsissä. Yksi kulkutautikin voi saada maalliset valtaistuimet horjumaan. Elämässä ja kuoleman edessä ihminen tarvitse kestävämpää turvaa.
Tuon turvan voi löytää Herrassa, joka on astunut alas maan syvyyksiin, kärsimyksen maahan ja kuoleman hautaan: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” (Ef. 4:10–12.)
Kristus on Hyvä Paimen, joka etsii eksyneen ja petojen piirittämän lampaan takaisin laumaansa (Hes. 34:11–16). Hän hoitaa seurakuntaansa armon, anteeksiantamuksen ja taivaallisen rakkauden verisellä evankeliumilla. Tämän evankeliumin uskominen ja saarnaaminen tekee kurjat, saastaiset ja syntiset ihmiset kuninkaallisiksi ja taivaallisiksi papeiksi (Ilm. 1:6). ”Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta ja asettaa hänet ylhäisten joukkoon, kansansa ylimysten vierelle” (Ps. 113:7–8).
Evankeliumissa Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, joka on täyttänyt kaikkeuden läsnäolollaan. Evankeliumin uskojan sydämessä on ikuinen elämä ja loppumaton kiitos. Kerran ylistyksen ääni muuttuu kuin suurten vesien pauhuksi ja ukkosen jylinäksi, ja usko vaihtuu näkemiseen (1. Kor. 13:12; Ilm. 19:6).
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Välähdyksiä rovasti Pentti Kopperoisen elämän varrelta sekä ajankuvaa suomalaisten elämästä 1930-luvulta nykypäiviin.
Lapuan tuomiokirkon yhteislauluäänite välittää rauhan sanomaa tuttujen virsien ja Siionin laulujen kautta.
Mihin syntien anteeksiantamus perustuu Raamatun mukaan? Kirjoittaja käy läpi Uuden testamentin anteeksiantamusta käsittelevät kohdat, joiden kautta avautuu monipuolinen ja selkeä kuva aiheesta.