Eräs lä­hei­se­ni lä­het­tää sun­nun­tai­aa­mui­sin su­vun vies­ti­ryh­mään toi­vo­tuk­sen ”Hy­vää py­hää”. Hän liit­tää vies­tiin ky­sei­sen sun­nun­tain ai­hee­seen liit­ty­vän raa­ma­tun­lau­seen tai ru­kouk­sen. Pi­dän tätä ar­vok­kaa­na, kau­nii­na ja ny­ky­ai­kaan so­pi­va­na ta­pa­na muis­tut­taa le­po­päi­vän eri­tyi­syy­des­tä.

Le­po­päi­vä oli tar­peen jo luo­mis­työ­tä teh­tä­es­sä. Ju­ma­la käs­ki py­hit­tää sen ja näki hy­väk­si aloit­taa kol­man­nen käs­kyn sa­nal­la ”muis­ta”. Meil­tä ih­mi­sil­tä kun asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys mei­naa unoh­tua.

Vie­lä joi­ta­kin vuo­si­kym­me­niä sit­ten ar­jen ja py­hän ero oli kaik­kien tie­dos­sa ja näh­tä­vis­sä. Vii­kon ai­noa kun­nol­li­nen pe­sey­ty­mi­nen suo­ri­tet­tiin ni­me­no­maan en­nen sun­nun­tai­ta, jol­loin kau­pat oli­vat kiin­ni ja kan­sa suun­ta­si kirk­koi­hin. Koti lai­tet­tiin py­hä­kun­toon ja pu­keu­dut­tiin py­hä­vaat­tei­siin.

Jot­kut asi­at, jot­ka ai­em­min oli­vat työ­tä, voi­vat ol­la ny­kyih­mi­sel­le työs­tä pa­laut­ta­via asi­oi­ta. Sik­si­kin on mah­do­ton­ta aset­taa yk­si­tyis­koh­tai­sia sään­tö­jä sil­le, mitä sun­nun­tai­na saa ja ei saa teh­dä.

Nyky-yh­teis­kun­nas­sa sun­nun­tain al­ku­pe­räi­nen mer­ki­tys on kui­ten­kin suu­rel­ta osin unoh­tu­nut. Os­tos­kes­kuk­set ku­hi­se­vat vä­keä. Mo­nil­le sun­nun­tais­ta on tul­lut ko­ti­töi­den urak­ka­päi­vä. Us­ko­vai­sel­la­kin ar­jen ja py­hän vä­li­nen ero saat­taa haa­lis­tua.

Lepo on tär­ke­ää, mut­ta kol­man­nen käs­kyn pai­no­pis­te on py­hit­tä­mi­ses­sä. Myös vir­kis­täy­ty­mi­nen ja ky­läi­ly oli­si hyvä pi­tää sel­lai­sis­sa mit­ta­suh­teis­sa, et­tä Ju­ma­lan sa­nan kuun­te­le­mi­sel­le jää ai­kaa ja voi­mia. Seu­rois­sa ja py­hä­kou­lus­sa käyn­nin ohel­la voi­si sun­nun­tai­hin use­am­min si­säl­lyt­tää koti- tai lä­hi­seu­ra­kun­nan ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa käy­mi­sen. Siel­lä­kin Raa­ma­tun teks­tien kuun­te­le­mi­nen, ru­kous ja vir­ret sekä eh­tool­li­sen viet­to vah­vis­ta­vat us­koa.

Ju­ma­lan sana on edel­leen voi­mas­sa myös kol­man­nen käs­kyn osal­ta. Kol­mas käs­ky an­taa mah­dol­li­suu­den hil­jen­tyä tär­keim­män asi­an ää­rel­le ja jät­tää ar­ki­set as­ka­reet odot­ta­maan. Ha­lu­an py­hit­tää le­po­päi­vän luot­ta­en sii­hen, et­tä Tai­vaan Isä an­taa ar­ke­na riit­tä­väs­ti ai­kaa muil­le asi­oil­le. Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­le hil­jen­ty­nee­nä ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min hoi­ta­ma­na on le­vol­lis­ta pa­la­ta ar­keen.

”Hil­jai­suut­ta, Jee­sus, kai­paan, läs­nä­o­lo­a­si vain. Sii­tä vir­taa ar­ki­huo­liin aa­mu­rau­haa sun­nun­tain. Mi­nut täy­tä toi­vol­la, et­tä voi­sin iloi­ta. Kii­tos, et­tä kaik­keen vai­vaan nyt jo yl­tää voi­ma tai­vaan.” (VK 207:4)